Pienoismallit.net

UJ 116 "Xanten"

Kansirakenteet

Huhhahei, sainpas inspiksen tähänkin hommaan taas. Tarkoitus olisi saada tämä Tampereen näyttelyyn ensi viikonlopuksi valmiiksi Nordlandin satamaan killumaan. Tätä kirjoittaessa ei taida puuttua kun pelastusvene touveineen, savupiippu ja riggaus, eli kalkkiviivoilla!

Laivassa on kansirakenteet kolmessa osassa, peräpuolen erillinen "koppi" yksi osa-kokonaisuus ja itse komentosilta ja komentosillan alapuolinen osa yhteensä kahtena erillisenä kokonaisuutena.

Olen jo aiemmin päättänyt korvata sen minkä voin resiini, etsi yms osilla, eli ihan puhdas kartonkimalli tästä ei siis tule, vaan jonkinlainen hybridi. Tästä on valmistumassa ensimmäinen kartonkimallini ja taidot eivät oikein riitä vielä muokkaamaan kartonkia torviksi, ilmanotoiksi, aseiksi yms.

Oppinut tässä on yhtä ja toista:

a) tämä on kivaa ja kartonkimalleista saa ihan katseenkestäviä malleja, b) kaikki virheet näkyvät paljon selvemmin kuin muovimallien kanssa, ei mahdollista paklata ja hioa ja c) kartonki on helppo materiaali työstää, kun vain välineet ovat oikeat.

Välineistä sen verran, että ainakin erilaisia hyväteräisiä askarteluveitsiä on hyvä olla, myöskin kääntyvällä terällä pyöreiden muotojen leikkaamisen helpottamiseksi, lisäksi erillinen reikiä tekevä lyöntinaskali on ehdottomasti must sekä tietenkin erilaisia pikkusaksia.

Olen käyttänyt kartonkiosien liimaamiseen Eri-Keeperiä ja resiini, metalli yms osiin syanakrylaattia, eli pikaliimaa. Pikaliima ei ehkä ole paras vaihtoehto kartongin ja jonkun toisen materiaalin yhdistämiseen, mutta en tähän hätään keksinyt muutakaan.

Osia kannattaa sovitella huolella, virheet näkyvät! Saksi- ja veitsityöskentelyä pitää omalta osaltani vielä hioa, alkuvaiheen tarkkuusongelmat näkyvät kasatussa mallissa ikävästi, kun ei oikein osannut vielä huomioida millaisilla toleransseilla osat pitää leikata. Hyvää kartonkimallailussa on se, että jos joku osa menee pieleen, voi sen leikata kartongista uudestaan. Ihan niin monta kertaa, että itse on tyytyväinen.

Nyt kun tätä pöydällä lähes valmiina katselee, niin tämä on kyllä aika hieno - paperilaivaksi varsinkin…

Ensi kerralla luvassa lopputuunausta, rikausta ja detaljointia.

- Juke

Kommentit

Uskomattomasti on paperi veneet kehittyneet siitä kun itse joskus hesarista moisia taitteli =D

Ei vaan, joskus vuosia ja vuosia sitten, olisinkohan ollut edes aivan yläasteikäinenkään, katseltiin faijan kanssa kartonki malleja junarataan, mutta edes talot ei näyttäneet kovinkaan hienoilta, saati että olisi ollut aftermarket sälää tarjolla. Mutta tätä kun katsoo niin eipä tuo juuri häpeä muovisten rinnalla, tosin on vaatinut varmasti myös tekemistä sen edestä kuin muovinenkin?
Juke 3.3.2013 17:46 Vastaa lainauksella
Tällä hetkellä tilanne tämä www.pienoismallit.net/tapahtumat/2013/tampereen-pienoismallipaiva/kuva_102752/ (kuva Angel Martinez). Hieman töitä vielä, mutta voiton puolella.