Pienoismallit.net

M1A1 Abrams

Persianlahden miina-aura

Tässäpä oma viikonloppumalli. Rakentaminen, maalaaminen ja alustava pinnan elävöittäminen (säistäminen) onnistui kyllä alkuperäisessä aikataulussa. Sunnuntain jälkeen kuitenkin taas arki painoi päälle ja valitsemani tekniikat vaativat osaltaan kuivumisaikaa.

Sarja oli sinänsä helppo rakentaa, oikeastaan hyvinkin tyypillistä Tamiyaa. Hermot olivat tiukalla noiden miina-auran ketjujen asentamisen kanssa.

Omasta mielestäni telat onnistuivat erittäin hyvin. Aavikolla huristellessa telan metalliosat kiillottuvat ja kumiosat, no pysyvät mustan harmaina. Telapyörissä osa on tarkoituksella jätetty vihreiksi ja osaan olen käytellyt (vaihtelevalla menestyksellä) hiuslakkatekniikkaa.

Kommentit

huh huh. ei voi kun nostaa hattua.
Itse tuhraa viikko/kuukausi sotalla ja jälki jää kauas moisesta.
Nopeasti hyvä malli. Modulaatio pistään hieman liikaa silmään.
Oikein nätisti onnistunut malli tosiaan!
Modulaatiosta pitää olla samaa mieltä Mikan kanssa. Valtaosin erittäin hyvin onnistuneet efektit, mutta muutamat yksityiskohdat pomppaavat aika voimakkaasti esiin, vaikutelma "maalattu eri värillä kuin ympäristö" - näiden kuvien perusteella ainakin takarungon (löpön/öljyn?) täyttöaukko ja jotkut tornin katon detaljit.
Mutta pikkujuttuja, eikä välttämättä kuvat näytä aivan samalta kuin malli luonnossa. Ja vielä viikonlopussa lyöty kasaan ja maalattu. Hattua nostan.
Petri Lyy 16.1.2012 10:47 Vastaa lainauksella
Tekisi mieli kysyä, että mikä modulaatio; aika lievänä semmoinen efekti välittyy ainakin minun ruudulleni. On ihan luontevaa, että eri materiaalia olevat pinnat heijastavat valoa eri tavalla eli näyttäytyvät eri sävyisinä. Esikuvan panssarointi on jotain melko salaista komposiittia, mutta monet tornin ja rungon lisähärpäkkeet metallia.

Vihreät pyörät ovat ihan hyvä väripilkku, eikä tuommoiseen paljon muuta voi keksiä katseen vangitsijaksi. Jälkiviisaana on helppo ehdottaa, että aavikkovärin alta olisi jatkuvassa hiekkapuhalluksessa tullut alkuperäistä vihreää näkyville. Siinä olisi ollut paikka hiuslakkakikalle.

Loppuvaikutelma on kovin puhtoinen. Aavikkoväreissä olevan kaluston pölyttäminen on kyllä vähintäänkin haastavaa, saati sitten mahdollisen efektin esittäminen valokuvissa.

(Olen nakannut tuollaisen valokuvauskuution toistaiseksi vintille, kun valaistuksen hallitseminen ilman sitä tuntuu helpommalta. Riittävä määrä kohdevaloja oikealla värilämpötilalla on myös hankkimatta. Honkkarimallissa tuli kaksi spottia, ja ne eivät pelitä. Kuutio kelpaa kyllä kesällä ulkona päivänvalossa.)
Todella vaikuttavaa jälkeä viikonlopussa. Itse en saa edes kuukaudessa näin hienoa aikaiseksi, aurojen metalliset kulumat toteutettu hienosti. Eipä tästä puutteita löydy, kaikki mukavasti tasapainossa.
Tuosta moduloinnista olen kyllä ihan samaa mieltä. Ei oikein sopusoinnussa muun mallin kanssa.

Pölyttelin mallia pigmenteillä mutta totesin hyvinkin pian, että menee kyllä hyvinkin herkästi överiksi vaikka voisi kuvitella että tällainen aavikolla hurutellut vaunu voisi olla yltä päältä pölyssä.

Pitää hivenen fiksailla sieltä täältä ennen kuin tämä eksyy Tampereen mallitapahtuman pöydälle. Aurat kaipaavat hivenen fiksailua, vaunumiehistön varusteet jne…

Toisen modernin Tamiyalaisen voisi vielä rakentaa, ei tämä ollenkaan hullumpi ollut…
Herkullisen näköinenhän siitä tuli. Ei liian säistetyn näköinen, vaan uskottava "uusi vaunu" look.
Omani myös Tampereen kinkereille valmiiksi, työ ja perhekiireet katkaisivat taas projektin hetkeksi.
Mikäs "viinkonloppumalli" tämä on, jos kerran meni yli viikonlopun? No ihan hieno malli jokatapauksessa.
*Sarkasmi moodi päällä*
Wau…

Kai tämän voi sitten heittää samantien romukoppaan kun kerran on 2 tähteä annettu…

Eipä sillä, tässä vaiheessa aikatauluun nähden ok keskiarvo (3,5)
*Sarkasmi moodi pois päältä*
Noh näitä kakkosen antajia aina riittää.
Onneksi keskiarvo sitten railisoi totuutta.
Marko Paakkanen kirjoitti:
Noh näitä kakkosen antajia aina riittää.
Onneksi keskiarvo sitten railisoi totuutta.
Siksipä tuo sarkasmimoodi… :)