Pienoismallit.net

U.S.S. Reliant

Miranda luokan tutkimusalus

r2:n uusintapainos vanhasta amt:n mallista. Ostin malliin myös valmistajan oman
Aztec-kuviointi lisäsiirtokuvasatsin joka peittääkin lähes 90 prosenttia koko mallin pinta-alasta.

Ilman tatä erikseen myytävää siirtokuva-arkistoa (3kpl A4) mallista jäisivat kokonaan puuttumaan mm. ikkunat sillä niitä ei ole edes kohokuvioina mallin pinnassa enään johtuen siitä että r2 on muokannut originaalimuotteja.

Muotteja on muokattu ilmeisesti siksi että lautasosa on ollut alkujaan liian kapea. Tämä lautasosan muokkaus
onkin sitten aiheuttanut sen että ikkunakohokuviot on poissa ja sukkulahangaarit ovat nykyisellään aivan poskellaan. Suo siellä vetelä täällä.

Päätinkin sitten rakentaa tämän suoraan laatikosta ilman sen kummempia tavoitteita.

Maalasin aluksen pääosat revellin 04 valkoisella, tämän päälle siirtokuvat,
sitten aivan hentoinen harso vielä valkoista päälle niin että aztec-siirtokuvien
kontrasti hieman tasottui. Samalla häipyi suurin osa siirtokuvien hopeoinnista.

Nämä aztec-siirtokuvat olivat melkoisen tukevaa tekoa ja niitä saikin tosissaan vängätä paikoilleen
puukon ja lattiavahan kera. Olisivat varmaan toimineet paremmin niiden pehmennyslitkujen kanssa.
Päätin kuitenkin parjätä ilman moisia litkuja sillä ne ovat täällä periferiassa tilauskamaa.

Viimeiseksi varsinaiset rekisteri,pinstripe yms. siirtokuvat kiinni ja päälle johnsoonit ja mattalakat.
ja siinäpä se noin pääpiirteittäin.

Isompia kuvia löytyy osoitteesta:
wreck.kuvat.fi/kuvat/U.S.S+Reliant/

Kommentit

Tulen aina muistamaan Reliantin ja Enterprisen kissa ja hiiri leikin. Hyvän näköinen malli vaikka aihio olikin sitten se vähän kehnompi.
Olen monta kertaa harkinnut tuollaisten siirtokuvien hankintaa, komeaa jälkeä niillä saa, paikalleen asettaminen ei varmaankaan ollut helppoa.
Timo Honkanen kirjoitti:
Hyvän näköinen malli vaikka aihio olikin sitten se vähän kehnompi.
Ei aihio ole ollenkaan huono, päinvastoin huomattavasti parempi kuin ennen. se on vaan sillai että kun tuollaisia vanhoja valumuotteja muokataan niin kaikkia epätarkkuuksia ei voi saada "ajantasalle".

Ainoa suurempi ihmetyksen aihe oli kun perussarjassa ei ole mukana ikkunasiirtokuvia.
Hieno on! Mistä sinä tilailet malleja? t:J
Jarkko Ohjaamo kirjoitti:
Hieno on! Mistä sinä tilailet malleja? t:J
Tuossa on muutama suosikkiliike josta tilailen näitä:
www.starshipmodeler.biz/shop/index.cfm
www.culttvmanshop.com
www.frontiermodels.co.uk

Netanttilassa ja verkkokauppa.comissa näyttäisi olevan näitä uusia vastikään julkaistuja revellin star trek malleja. (TOS 1701 ja Klingon D7)