PMi
| 1 2 | Seuraavat |
Millä väreillä ja ohjeilla maalattu? Maalaus kyllä näyttää hyvältä, mutta ei oikeanlaiselta, lähinnä värien puoleen. Hasegawa tehnyt hyvän näköisen Drakenin.
Vähän sinne päin. Leivinjauhetta se on, muistaakseni.
Sarja oli KA-OK/Fin scale. Kuivalaiselta hommattu joskus viime vuosituhannella. Malli on valmistunut 1997.
Kyllä moottoreiden ulospäinvedolla haetaan sitä, että jos ja kun sattuu nuija (vasen tai oikea) syystä tai toisesta ( mm. irtokuula joka osuu) sammumaan, niin suoraan lentäminen vaatii hiukka vähemmän sivulappua ja siten estetään vaikka kierteeseen joutumista. Eli, jos vasen sammuu niin oikean moottori aiheuttaa koneen kampeamista vasemmalle, mutta kun sen veto on ulospäin niin vääntömomentti saatu sellaiseksi, että sivuperäsimen teho riittää hyvin koneen ohjailuun. Jos oikein tarkasti katsotte nykyisiäkin koneita niin sama asia on niistäkin havaittavissa.
Zap.
Zap.
80-luvun alkupuolella mersu kunnostettiin edellisen kerran ja sen jälkeen laitettiin nykyiseen "vitriiniin". Silloin lasikoppi ei ollut mitenkään ilmastoitu ja kosteus oli riesana, joten huonoon kuntoonhan kone ajan kanssa meni. Konetta 80- luvun alussa viritettäessä otettiin kaikki maalit pos, joten poistettavien maalipintojen lukumäärä viimeisimmässä kunnostuksessa oli tasan yksi. Viimeisimmästä restaunoinnista nykyiseen asuun on varmaan kymmenisen vuotta. Vitriinissä on nykyisin ilmastointi, jollon kosteus ei pääse tekemään tuhojaan niin helposti. Olin itse ekassa kunnostuksessa mukana ja tulihan siellä ohjaanossa vietettyä toinenkin hetki.
Niinpä näkyy, täytyypi uskoa. Kaikki kuvat, joissa ammutaan ohjuksilla on ohjukset ulkoripustimissa.
Hieno on, mutta yksi asia otti heti silmään, ohjukset sisäripustimissa? Hawkissa on ohjukset ulkoripustimissa aina kun niitä käytetään.
Hienoa työtä! MiG-fanina melkein kateeks käy, pitäisiköhän omasta ikuisuusprojektista laitaa kuvia myös, tosin malli on Bilekin. Heitänpä kysymyksen, kuinka konetta ohjattiin maassa kun jarrukahva on sauvassa?
Pikaliima kiihdyttimen kanssa toimii pienissä koloissa ja urissa myös. Ilman kiihdytintä en suosittele.
Esim Revell 360 (RAL 6025) on hyvä.
MiG-21 F13 heittoistuimeksi on Pavla S 72026 SK-1 vippasjakkara hyvä. Siinä on kaikki valmiina jotta ei tarvitse etsien kanssa painiskella, tosin istumen pohja näyttää käärmepesältä mutta sitähän se on kun kaikki vyöt on läjässä istumella.
Ohjaamot ovat harmaita, mutta taitettuna jollain sinivihreällä vähän turkoosiin päin mutta ei kuitenkaan..
Kyllä vanhat hopeatorvet näyttää hyviltä malleina ja täysikokoisina!
MiG-21 F13 heittoistuimeksi on Pavla S 72026 SK-1 vippasjakkara hyvä. Siinä on kaikki valmiina jotta ei tarvitse etsien kanssa painiskella, tosin istumen pohja näyttää käärmepesältä mutta sitähän se on kun kaikki vyöt on läjässä istumella.
Ohjaamot ovat harmaita, mutta taitettuna jollain sinivihreällä vähän turkoosiin päin mutta ei kuitenkaan..
Kyllä vanhat hopeatorvet näyttää hyviltä malleina ja täysikokoisina!
| 1 2 | Seuraavat |
Tämä sivu
- Sisällön päivitysajankohta ei ole tiedossa
- Koodia on viimeksi muokattu 16.11.2008
- Sivu ladattiin 4.12.2008 klo 23:16
- Sivu luotiin 0,20 sekunnissa
Tärkeät sivut
Tallenna tämän sivun linkki
Sivusto on tekijänoikeuslailla suojattu. Käyttäjien tuottamien aineistojen tekijänoikeudet ovat käyttäjillä. Muu sisältö, ulkoasu ja ohjelmakoodit Copyright © Tomi Mynttinen 2005–2008, ellei toisin mainittu. Sisällön kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua. Kaikkeen muuhun käyttöön tulee pyytää lupa oikeuksien haltijalta. Palvelimen tarjoaa Scene Group Oy.