Etusivu
Profiilit
Sami Elasmaa
Sami Elasmaa: keskusteluviestit
Profiili | Kuvat | Kirjoitukset | Keskusteluviestit | Kommentit
Model Expo 2008
29.4.2008 12:04
Mukava ja hieno tapahtuma, ja kiitokset järkkäreille. Kuten jo Jounikin mainitsi, oli mahtavaa tavata mallareita ihan näin livenä. Onnistuinkin yhdistämään monet nimet ja kasvot.
Tuo Tomin linkittämän DVD-sarjan ensimmäinen osa saapunee postissa lähiaikoina ja on ainakin muutaman arvostelun mukaan varsin kelpo tuotos. Voin kertoa oman mielipiteeni siitä, kunhan saapuu.
Rover Mini Mk.II -96. Täytyy näin 20km:n ajon jälkeen sanoa, että todella mukava peli :)
Tein aikaisemmin lupauksen, että tulevana vuonna -08 rakentamattomat mallit valmistuvat. Taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi, kun vähintään puolet vuodesta menee armeijan kurkkusalaateissa ja mallipino on aika korkea. Yritetään kuitenkin :D
Ketutusketju
26.12.2007 20:34
Ketuttaa Hasegawan 1/32 Messerschmitt Bf109E. Tuntuu että kaikki ko. mallissa on vähän suunniteltu kieli poskessa. Malli taitaa kylläkin olla hieman vanhahko, mutta ei pitäisi olla syy huonouteen. Joka osaa tuntuu joutuvan hioa ja vuolla mahottomasti että ne sopisivat johonkin. Maanantaikappalekin on mielessä käynyt tai sitten en vain osaa :)
Hyvää Joulua!
24.12.2007 23:47
Kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008.
Monia, tosi monia tämän sivuston käyttäjiä. Mielestäni mainitsemisen arvoinen henkilö on Teppo Seppä. Hänen töistään pidin tosi paljon. Varsinkin junnumpana sain hänen malleistaan inspiraatioita. Hänen tämän hetkisestä mallailutilanteesta ei ole tietoa, mutta toivottavasti harrastus jatkuu yhä. Ulkomaisista voisin mainita Mig Jimenezin, jonka työn jälki miellyttää kovasti.
Eilen meni sitten inssi läpi ja sen jälkeen oltu yhtä hymyä. Samalla reissulla kävin uudessa, vasta avatussa Säästötalo Robinhoodissa ja sieltähän löytyi kauan etsimääni SC Johnsonin Kiiltovahaa. Hyvä päivä :D
Eilen meni B-kortin teoriakoe virheittä läpi ja tyytyväinen olen. Nyt tosin jännätään jossain vaiheessa tulevaa inssiä :)
Vitsiketju
2.8.2007 19:01
Mopo meidän -rukous:
Mopo meidän joka olet tallissa.
Viritetty olkoon sinun moottorisi.
Tulkoon sinun pakokaasusi.
Tapahtukoon sinun starttisi
myös tien päällä niin kuin tallissa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen kipinämme.
Ja anna meille meidän kaatumisemme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat myös kaatuneet.
Äläkä saata meitä nolaukseen,
vaan lähde käyntiin normaalisti.
Sillä sinussa on nopeus ja hevosvoimat ja kierrokset,
iankaikkisesti.
Aamen