Pienoismallit.net

Kutsutaan tätä pientä tuulahdusta vastakkaiselta puolelta vaikka mallailua ja elämää miehen kanssa..
Kun aloimme seurustella nykyisen avomieheni kanssa, ei kummallakaan meistä ollut mallailuun liittyviä projekteja käynnissä. Hän vain mainitsi nuorempana tehneensä paljon muovimalleja, lentskareita ja sotakalustoa, mutta ei enää aktiivisesti pitkään aikaan. Aluksi ajattelin että huh, hyvä, nuo mallit olivat siis olleet vain nuoruuden puuhastelua ja mieheni ei siis leikkisi enää "leluilla". Itse olin myös pitänyt pitkää taukoa edellisestä nukkekodista ja uskoin, että tauko olisi ikuinen ja olisihan nukkekotien rakentelu vähän liian lapsellista orastavaa perhe-elämää aloittavalle naisimmeiselle.

Kun muutimme yhteen paljastui mieheni eteisen kaapista valtava yllätys, ei, ei ne poikien "käsityölehdet" : ), vaan useiden kymmenien panssarivaunu ja lentokone laatikoiden armeija. Olivat jääneet sieltä nuoruudesta. Aikaa kului ja mieheni rupesi miettimään vieläkö malluilu iskisi samalla lailla kuin silloin ennen, kannustin häntä kokeilemaan ja siinä sivussa sitten seuraillessa minuunkin iski hirveä himo…himo päästä leikkaamaan, liimaamaan ja kasaamaan niin kuin silloin ennen. Nopeasti mieheni löysi netistä minulle nukkekotien ja miniatyyrien tekijöiden sivustoja ja huomasin että heidän ikähaitarinsa kattoi myös minut ja useita kymmeniä tulevista elinvuosistani, oli siis ihan "aikuismaista" leikkiä nukkekodilla.

Ensimmäinen nukkekotini oli hieman liian iso ja halusin sen liian nopeasti valmiiksi. Siinä se sitten seisoi olohuonees- samme kuin virtahepo, tosin värikkäämpänä mutta miltei yhtä isona. Mieheni kesti sen kuitenkin kuin mies (hänen pitkäpinnaisuutensa laajuutta selventääkseni kerron että hän on todella keskiverto miestä tarkempi huushollin sisustuksellisuudesta ja siisteydestä). Kiitollisena tästä rakensin hänelle hyllyköt joihin hän saisi hyvin esiin jo reipasta tahtia putkahtelevat "pienokaisensa".

Nykyisin en osaa enää kuvitella elämäämme ilman mallailua. On kiva tulla maalin ja liiman käryiseen (no ei sentään joka päivä) kotiin ja nähdä hänet kyyristelemässä pöydän ääressä jonkin tarkan detaljin kimpussa. Ostosreissumme noudattaa myös tuttua rutiinia, leluosasto ja sieltä ohi pienoismallihyllykön ruokapuolelle. Postista noudamme harvase kuukausi "ison kirjekuoren", joka ei mahtunut postiluukusta. Kirjeesta kuoriutuu esiin taas uusi perheenjäsen vierailta mailta ja alan etsiä laatikolle lisää tilaa kaapista. On myös kiintoisaa kuunnella karehtiva hymy huulilla hänen mielikuvituksellisia ideoitaan mitä erilaisemmista dioraama-aiheista, joiden tekoon hän ei vielä kuitenkaan ole uskaltautunut niiden haasteellisuuden vuoksi ryhtyä (itse kyllä uskon että nekin onnistuisivat häneltä). Käymme myös yhdessä erilaisissa pienoismallitapahtumissa joihin meinaa usein upota molempien kaikki ylijäämä varanto ja vähän myös ei ylijäämä. Yhteisen harrastusmaailman kautta on kuitenkin helpompaa ymmärtää kuinka tärkeään asiaan ne toisen rahat ovat kuluneet.

Tällä kertomuksella haluaisin rohkaista tämän sivuston valtaväestöä, että naisten kuin miesten kanssa voi elää… ja mallailla. Toivottavasti Tomi ja vaimosi saatte nukkekodista paljon iloa päiviinne. Rohkaise häntä liittymään virtuaali seuraamme niin kuin mieheni rohkaisi minua. Odottelen innolla kuvia projektistanne.