Pienoismallit.net

Mickel Maijala

Perustietoni

Ikä
28 vuotta (syntynyt 13.8.1989)
Ammatti
Varastotyöntekijä.
Paikkakunta
Nurmijärvi
Kiinnostuksen kohteet
Formula 1, 1980-luvun g-body autot.
Harrastanut mallailua
Yli kymmenen vuotta

Lisää minusta

Ensimmäinen pienoismallini oli Corvette Grand Sport '96, jonka sain joululahjaksi 1997, valmistajaa ja mittasuhdetta en tarkkaan muista. Mutta muistan kuinka tuskallinen olo tuli, kun avasin laatikon ja edessäni koreili noin 30 erikokoista muoviosaa, 4 rengasta ja muutama tarra. Päätin jemmata boxin mummuni kirjahyllylle. Eräänä hiihtoloman ei-mitään-tekemistä-päivänä kolusin mummuni kellarin laatikoita ja löysin Humbrolin puolikkaan liimatuubin entisen alivuokralaisen jäljiltä. Pienoismalli + liima = tekemistä -matikalla päätin oitis aloittaa tylsän päivän pelastamisen. Repäsin Hesarista sivun ja aloitin kokoamisen, josta tulikin melkoisen sotkuista puuhaa. Liimasin kuskinpuoleista istuinta ja laitoin sen hetkeksi Hesarin päälle kun irrotin auton pohjan irti kehikosta, revin istuimen irti sanomalehdestä ja penkin pohja sai koristeeksi Naganon talviolympialaisten hiihtotulokset. Tunnin näpertelyn jälkeen se oli ohi. Mallin valmistuttua mielessä pyöri yksi ajatus:
"Miten noin monesta irtonaisesta osasta saa näin hyvän lopputuloksen?".

Ja siitä se sitten lähti.. ;)

Uusimmat rakentamani mallit

Vieraskirja

Onnea Mickel!
Miika Kaarna kirjoitti:
Onnea Mickel!
Kiitos! :)