Pienoismallit.net

Ismo Sillanpää

Perustietoni

Ikä
32 vuotta (syntynyt 13.8.1985)
Ammatti
asianajaja
Paikkakunta
Tampere
Kiinnostuksen kohteet
Pienoismallit, pyöräily, lukeminen, shakki
Harrastanut mallailua
Yli kymmenen vuotta

Lisää minusta

Ensimmäisen mallini sain joskus n. 10-vuotiaana ja sitä sitten isän kanssa rakennettiin muutamana iltana (tai siis lähinnä isä rakensi ja minä toimin jonkinlaisena "hanslankarina"). Varsinainen kipinä mallailuun syttyi kuitenkin vasta 13-vuotiaana enkä oikein itsekään tiedä, mistä se sai lopulta alkunsa, kerran vain näin paikallisessa marketissa Italerin 1/144 Tomcatin ja tuli sellainen tunne, että tuo on pakko saada. Sillä tiellä ollaan edelleen, eikä loppua näy;)

Olen aina keskittynyt puhtaasti kiinteäsiipisiin sotilaskoneisiin, mutta olen periaatteessa avoin kaikille aikakausille ja kansallisuuksille. Jostakin syystä viime aikoina painopisteeksi on kuitenkin muodostunut toisen maailmansodan saksalaiskoneet. Alussa rakentelin myös joitakin 1/144 -malleja, mutta sen jälkeen mittakaavoiksi ovat pääasiallisesti vakiintuneet 1/48 ja 1/72, lisäksi löytyy jokunen 1/32. Unelmanani on kuitenkin vielä joskus rakentaa viimeisenä mallinani jokin ison mittakaavan purjelaiva (viimeisenä, näkisi vain;).

Minulle mallailu on ennen kaikkea vastapainoa ammattiini liittyvälle kirjojen ja asiapapereiden lukemiselle, en ole koskaan ollut mallailun suhteen kilpailuhenkinen, vaan olen rakentanut malleja aina vain ja ainoastaan omaksi ilokseni. Rakentajana olen hidas, koska juristin vapaa-aika on aina vähän häilyvä käsite.

Viime vuosiin asti olen tyytynyt rakentamaan malleja suoraan laatikosta, mutta viime aikoina mallien tarkempi esikuvanmukaisuus ja detaljointi on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. En kuitenkaan pidä itseäni "millinviilaajana" tai neuroottisena mutterinlaskijana (ainakaan vielä), vaan tärkeintä on, että mallailu on hauskaa ja lopputulos miellyttää omaa silmääni. Lisäksi olen luvannut itselleni lopettavani harrastuksen sinä päivänä, kun saan valmiiksi "täydellisen" mallin, koska sen jälkeen ei enää ole mitään tavoiteltavaa, ja siksi en tosiasiassa koskaan edes halua tehdä "täydellistä mallia". Onneksi tästä "harrastuksen huipentumasta" ollaan vielä valovuosien päässä! ;)

Vieraskirja

Onneksi olkoon Ismo!
Kiitokset onnitteluista!
Jere L 7.11.2010 18:19 Vastaa lainauksella
Kiitos vinkeistä
Eipä kestä, sitä vartenhan tämä foorumi on olemassa.