Pienoismallit.net

Heikki Hyttinen

< Alkuun | < Edelliset1 2 3Seuraavat > | Loppuun >
Öljyvärit   2.10.2008 15:58
To Hirvilammi: Ohutta viivaa tai aluetta saa vain pienellä siveltimellä. Ja edelleen pehmennykseen käytän suhteellisen pientä ja pehmeää sivellintä, jolloin pehmennys ei karkaa liian leveälle ja sekoita värejä liikaa=liian suuri alue sekoittuu. Joskus käytän melko terävää sivellintä, jolloin pehmennystä ei voi tehdä liian agressiivisesti. Kuitenkin aina on hyvä käyttää mahdollisimman suurta sivellintä kuhunkin kohteeseen, jolloin ei tarvitse tuntitolkulla työskennellä. Pohjamaalin on hyvä olla TÄYSIN mattapintaista, jolloin öljyväri todella tarttuu tehokkaasti, eikä lähde niin helposti "liikkumaan", tai irtoamaan siveltimen mukana.
Henkilökohtaisesti levitän öljyvärien sävyt vierekkäin, ja sitten häivytän/pehmennän värirajat. Tällöin maalikerros on oltava tarpeeksi paksu, jotta pehmennys ei ohenna maalikerrosta liikaa, ja tuo esiin pohjamaalia. Pehmennyksen jälkeen voi lisätä varovasti maalia vielä kostean öljyvärin päälle (huippuvaloja/varjoja), ja sitten pehmentää ne uudelleen.

Tosiaan tuo pehmennys KEVYESTI, jolloin vain 1/3-1/5 osa maalin paksuudesta sekoittuu toiseen pehmennyksessä. Jos maali menee puhki pehmennyksessä, on ottee aivan liian raskaita.

Viimeksi muokattu 2.10.2008 16:04

Miniartin talot   29.4.2008 09:21
Valmistajan sivuilla on karkeat ohjeet talojen rakentamiseksi (vasen valikko etusivulla). Mitään erityisiä vinkkejä ei tule mieleen, paitsi tuo osien vahvistaminen sisäpuolelta, jos matsku tuntuu ohuelta ja heikolta.

www.miniart-models.com
Suomi-uutuus   12.3.2008 15:43
Airfixin Hawk odottaa paketissa, ja kun tuon tekee, niin sitten vain odotellaan Mig-21 BIS mallia…joka muuten pitäisi EHKÄ tulla uutena 1:48 mallina, Eduardilta!

Newsletter -January 2008
"we are working on four other projects in 1/48th scale, which are the Bf 110F/G, the MiG-21 family, the Caproni Ca-3 and the Fw 190D. However, all these projects are still in early stages, and I must refrain, at the moment, from promising release dates within the coming year."

F-18 is a plastic bug.
Suomi-uutuus   12.3.2008 09:40
Here we go..

Hasegawa 1/48 J35F/J Saab Draken

www.aeroscale.co.uk...modload&name=News&file=article&sid=3579
Me 410/Ju188 1:48   10.3.2008 13:42
Dragonin 188 Junkersin kohdalla kannattaa varautua huomattaviin soviteongelmiin, riippuen malliyksilöstä, eli jotkin ovat parempia…Netissä on rakennustarinoita joissa ei juuri kehuta rakentamisen mukavuutta. Muistaakseni keulan ja moottorikonsolien kohdalla saa hikoilla. Kone on kyllä sen verran hieno että pientä lisätyötä ei kannata pelätä.
Mehiläinen/ampiainen   25.2.2008 14:03
Täsmälleen sama ampiainen löytyy Australian ilmavoimien Curtiss P-40N keulasta (80 SQN "BU-0" RAAF LT. GOLDRING)
Eli siirtokuvana löytyy 1:32 Curtikselle: Ventura Decals VN3253

www.hyperscale.com/features/2000/kitty1.htm
Malleihin lisää ilmettä   12.2.2008 14:04
Vesiliukoisiin litkuihin kannattaa lisätä hitunen astianpesuainetta poistamaan pintajännitystä, jolloin litku ei kuivuessaan teen esiteltyä rajaantumista tai kerääntymistä epätoivotuiksi läikiksi. Joskus pesuaine auttaa, joskus taas ei. Ikkunanpesuainekin taitaa poistaa pintajännitystä.

Kauhulla katselen pikaliiman käyttöä kirkkaissa osissa, en ole onnistunut ikinä saanut pikalliimaa kuivumaan kirkkaaksi tai tarpeeksi läpinäkyväksi. Lakkaus päälle voi auttaa.
Vinkki: julisteita dioraamoihin   16.1.2008 09:48
Aihetta liipaten: Dioramojen rakennuksiin olen myös printannut tapettikuviota väriprintterillä, pienestä palasta voi kuvankäsittelyllä monistaa isonkin alueen. Sitten vain skaalaa sopivan kokoiseksi ja liittää rakennuksiin. Paperisen pinnan voi repiä sopivasti rauniotalojen pinnoissa.

Työn alla on mini-artin mainospylväs johon tulee aika lailla tiedotteita ja muuta tavaraa. Julisteissa vaan täytyy fundeerata että käyttää suunnilleen oikean ajan materiaalia.
Hetzer   29.11.2007 15:42
17. SS Götz von Berlichingenillä oli kalustona Stug IV vaunut, ja Carentaniiin ne eivät ikinä päässeet (?), sillä Saksalaisten vastahyökkäys pystyi etenemään vain kaupungin laitamille (IV sturmien sijainnista Carentaniin vastahyökkäyksen ei minulla ei kyllä ole tietoa). Kaupunkia puolustaneen ja sieltä uupuneena vetäytyneen laskuvarjodivisioonan kalustosta en tiedä. Voi olla että Sturm III:a on voinut olla alueella. 17. SS Sturm IV vaunut olivat kokokeltaisia, juuri ennen Normandiaan siirtymistä, ja ilmeisesti niitä ei keritty suojamaalaamaan enempää.
miten saada hieno pienoismalli?   11.9.2007 16:35
Nämä ajatukset ovat enemmänkin yleisiä, mutta periaatteessa arvelisin huippumallien tekemisen olevan perusasenteesta ja ahkerasta työkulttuurista kiinni. Hyvännäköinen kone ei ole sama asia kuin täydellinen malli. Makuasiat ovat oikeastaan eri asia kuin tekninen täydellisyys, mutta käsi kädessähän laatu ja "hyvännäköisyys" toki menevät. Lahjakkuudet eivät tarvitse niin paljon harjoitusta, sillä heillä on ennestään "taito(j)a" jota voi siirtää mallailuun.

1. Harjoittelu. Rakenna malleja ainakin 3 kertaa viikossa, mutta mieluummin joka päivä. Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina. Älä karta eri aihe-alueita: lekot/sotkat/laivat/autot/figut, you name it, sillä suosikeistasi poikkeavan mallin tekeminen kasvattaa taitoja moninkertaisesti. Epäonnistuminen kuuluu asiaan, ja sen vuoksi ei jotakin operaatiota kannata olla viemättä loppuun. Jos osaat jo jonkun asian hyvin, älä valitse aina mallia jossa taidokas työsi toistuu. Toisaalta tunnista ne alueet joissa olet hyvä, jolloin näitä taitoja voi käyttää huonompien vahvistamiseen. Rakenna myös huonoja malleja, Tamiya/Hasegawa-linjalla ei rakentamistaidot juuri kartu. Tee scratch-malleja/osia pelkästä muovilevystä jne.. Kaikessa harjoittelussa pitää haastaa itseään aina uudelleen. Taitoja ei voi ostaa, paitsi ehkä tietokonepeleissä, kaikki pitää itse oppia.

2. Nöyryys. Tutki muiden mallareiden tekeleitä, ja perehdy kaikkiin mahdollisiin tekniikoihin. Jos huippumallit aina masentavat, jätä harrastus. Upeat mallit on tarkoitettu inspiroimaan. Mallinrakennuksessakaan ei ole sääntöjä. Älä usko kaikkea mitä luet, vaan kehitä omat tekniikat ja toimintamallit. Yritä muuttaa tyyliäsi mallien ulkoasun suhteen, ja kokeile ennakkoluulottomasti uusia maaleja työkaluja yms. Kierrä näyttelyitä ja kilpaile säännöllisesti kerätäksesi perspektiiviä missä mennään. Omalle työlle tulee joskus sokeaksi, ja pian huomaa että mallit eivät etene haluttuun suuntaan. Lue lähdeaineistoja ja MIETI miltä mallin pitää näyttää, sillä taitoja ei ole jos ei tiedä millaiseen vaikutelmaan pyritään.

3. Laatu. Joka mallissa kaikki osat pitää olla samanarvoisia, eli yhtä hyvin tehtyjä. Huippumalleissa on moitteton maalaus ja/tai vanhennus. Teknisesti rakentaminen on niissä myös kohdallaan. Mallin värit ja tummuusasteet ovat tasapainossa (ei välttämättä realistisia). Kysy mielipiteitä ja kuuntele mitä mallien ulkonäöstä puhutaan, joskin makuasioista ei kannata tehdä kiistojen aiheita. Ja varaa 10-30 vuotta mallailua siihen kunnes pääset niin pitkälle että mikä tahansa projekti tuntuu rutiinilta, ja joissa jälki on aina hyvää.

Parhaat mallit ovat hyvän näköisiä kaukaa ja hyvin läheltä katsottuna, eli keskity malliin kokonaisuutena.
< Alkuun | < Edelliset1 2 3Seuraavat > | Loppuun >