Hyvinhän tuo on onnistunut siihen nähden että kyseessä on muovimalli puulaivasta.Puun perusväri on hyvinkin lähellä oikeaa mutta pieni vaihtelu tosiaan saattaisi elävöittää kummasti.Muutama lankku sieltä täältä parilla kolmella eri sävyllä maustaisi kokonaisuutta.Varsinkin kantta voi sävyttää hiukan erilaiseksi kuin runkoa koska pinta altistuu erilaiselle kulutukselle.Hiukan muovimainen kiiltokin tuossa ehkä on, mattalakka auttaisi siihen (toisaalta voihan sen kuvitella myös kasteen tai kosteuden kiilloksi).Näinkin ison muovilaivan maalaminen puusta tehdyn näköiseksi on todella vaikeaa,tämä on kuvien perusteella onnistunut hyvin.Mikko Koo kirjoitti:Itseäni tuo väri siinä mielessä vaivaa, että se on niin yksipuolinen.
Erinomainen puoli tämmöisissä vanhoissa purjealuksissa on se että se antaa mallinrakentajalle aika paljon taiteellisia vapauksia varsinkin värityksen ja koristelun suhteen ilman että esikuvanmukaisuus kärsisi,nehän vaihtelivat paljon ajan myötä varustajan,kulumisen ja kapteenin kukkaron mukaan.Santa Marian esikuvastakaan ei ole kuin vähän varmaa tietoa.Kaikki nykyiset replikat ja pienoismallit on enemmän tai vähemmän historioisijoiden oletuksia ja perustuvat sen ajan yleisiin alustyyppeihin.Santa Maria taitaa olla kaikista suosituin pienoismallilaivan aihe kautta aikojen ja silti ei kukaan tule helposti sormi pystyssä sanomaan että "ähäs,ähäs,väärin rakennettu" jos perusasiat ovat oikein.
Mallisarja on ilmeisen hyvälaatuinen ja huolellisesti rakennettu,mastot näyttää suorilta ja on oikeissa kulmissa.Takilointikin kuvien perusteella varsin OK,lähinnä käsittäen vain kiinteätä takilaa mutta purjeethan ovatkin reivattu ja sidottu kiinni,muutenkin näissä tämän ajan karaveleissa ym. ei ollut vielä niin paljon raakoja ja purjeita että todellista köysistörypästä tyyliin fregatit ja linjalaivat tulisi.Vantit ja väylingit näprätty oikeaoppisesti eivätkä ole valmista muovivalua,siitä suuri plussa.
Sinulla oli näköjään puumallikin rakenteilla,tämän perusteella siitäkin on tulossa hyvä,jatka samaan malliin!