Tuomo Hokkanen
| Seuraavat |
Kyseisen yksilön hankinnasta on niinkin kauan aikaa (toistakymmentä vuotta), että näitä sai vielä Tietonikkarista. Toisen kappaleen hankin pari vuotta sitten Belgiasta Dominolta. Nykään ei Sierroja taida löytyä kuin eBaysta, tai hyvällä tuurilla joku mallari pistää omansa myyntiin.
Eduardilta tilaamani osat tulivat, ja syövytysjälki on ykköslaatua. Postikuluja Eduard veloitti 20 euroa, eli taitaa olla lähellä tuota 29 taalaa. Ei oikein valjennut työn hinnoitteluperiaate. Pyysin neljä n. 6 x 8 cm levyä, mutta postissa tuli 12 kpl. Ja syövytystyön hinnaksi oli laskuun laitettu 39 euroa. Sitten tuli työn ja postituksen yhteissummalle vielä 19 % vero. Kun ei kuulemma ollut jotain verotunnusta (niinkuin ei yksitysihenkilöllä useimmiten olekaan).J Pokki kirjoitti:Kiinnostus kasvaa, oliko Eduardin postikulut tuo heidän yleinen 29 taalaa vai enemmän? Minkä mukaan itse työ veloitetaan ja mihin hintaan suunnilleen. Löysin itävaltalaisen firman joka tekee max. 13 x 19 senttisen levyn hintaan 35€ ja postitus pari euroa päälle. Tuohon hintaan voisi melkein nykiä Corelin tulille ja ruveta tekemään kuvia lähetettäväksi…
Juu, toki voin kertoa lisää "etsikokemuksista". Löysin netistä latvialaisen firman, joka tarjosi "syövytyspalvelua". Ja kun firmalle kelpasi CorelDraw-tiedosto, niin päätin yrittää. Ko. firman vaatimuksena oli piirros negatiivina, eli jäljelle jäävä alue mustana. Syövytys tapahtuu kaksipuoleisesti, molemmille puolille siis omat piirrokset. Näin pystyy tekemään ohennukset taivutuskohtiin ja haluttuihin osiin saa syyvyysvaikutelmaa, kun puolet syöpyy pois.J Pokki kirjoitti:Missä teetit etsit? Voitko kertoa lisää siitä hommasta? Vektorimuodossa "filmit" ja pois syöpyvät mustana mutta mitäs muuta asiaan kuuluu?
Kun lähetin ensimmäisen tiedoston, niin kaveri firmasta tarkasti sen ja neuvoi mihin pitää kiinnittää huomiota. Syövytettävät aukot, kolot tms. voivat olla n. 1,5 kertaa aineenpaksuus. Siis 0,2 mm paksussa levyssä minimi reikä on 0,3 mm. Kaksipuoleisessa syövytyksessä päästään pienempään reiän halkaisijaan, jos ensin syövytetään puolet aineenpaksuudesta pois ja reikä tulee jäljelle jäävään materiaaliin.
Materiaalitoivomukseni oli uushopea (silver nickel), mutta sitä ei pystytty tarjoamaan. Ratkaisu oli pronssi nikkelipinnoituksella. Pronssi pitää muotonsa paremmin kuin messinki, mutta on taivutuksissa hauraampaa ja menee siis poikki helpommin. Nikkelipinnoituksen huono puoli taas on se, että taivutettavissa osissa pinnoite rapsahtaa poikki taivutuskohdasta. Tosin suuri osa taivutettavista osista sai maalin pintaan, joten pinnoitteen saattoi nyppiä irti.
Uusimpaan projektiini tarvitsin taas photoetsiosia, mutta latvialainen puoti vastasi kyselyyni painivansa laiteongelmien kanssa, joten etsin vaihtoehtoa. Laitoin kyselyn enemmänkin lentokone- ja sotakalustomalleihin etsiosia valmistavalle Eduardille. Täytyy sanoa, etten oikeasti edes odottanut vastausta, mutta yllätyksekseni jokusen viikon kuluttua he ilmoittivat tekevänsä syövytteitä myös yksityisille, hinta ei tosin ollut yhtä edullinen kuin latvialaisella firmalla. No ilmoitin, että ok. Taas meni jokunen viikko hiljaisuuden vallitessa. Sitten tuli viesti, että osat ovat valmiit, pistäpäs luottokortin tiedot, niin pannaan postiin. Ja nyt sitten odotellaan, että mitä sieltä postiluukusta tipahtaa. Vähän tuo postikuluiksi ilmoitettu summa pisti nieleksimään, mutten kehdannut enää sanoa, ettei kiinnosta. Kunhan osat saapuvat, niin voin kertoa oliko hintansa väärtejä.
| Seuraavat |
Tämä sivu
- Sisällön muokkausajankohta ei tiedossa
- Koodia on viimeksi muokattu 16.7.2008
- Sivu ladattiin 30.8.2008 klo 12:30
- Sivu generoitiin 0,16 sekunnissa
Tärkeät sivut
Tallenna tämän sivun linkki
Sivusto on tekijänoikeuslailla suojattu. Käyttäjien tuottamien aineistojen tekijänoikeudet ovat käyttäjillä. Muu sisältö, ulkoasu ja ohjelmakoodit Copyright © Tomi Mynttinen 2005–2008, ellei toisin mainittu. Sisällön kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua. Kaikkeen muuhun käyttöön tulee pyytää lupa oikeuksien haltijalta. Palvelimen tarjoaa Scene Group Oy.