Pekka Husa
- Ikä
- 29 vuotta
- Ammatti
- Kuvataitelija (AMK)
- Paikkakunta
- Oulu
- Kiinnostuksen kohteet
- Kuvataide, graafinen suunnittelu, Flash, netti-sivut, tietokoneet, Operation Flashpoint+modit, musiikki, Suomen historia
- Harrastanut mallailua
- 1 - 2 vuotta
Perustietoni
Lisää minusta
Aloitin mallien parissa puuhailun n. 10 vuotiaana. Jo penskasta lähtien minulle oli mallailussa tärkeintä se, että sain kokea onnistumisen huumaa rakentamalla mallin kuin mallin mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti ohjeiden mukaan ja siirtämällä niihin myös siirtokuvat mahdollisimman siististi. En vielä tuohon aikaan maalaillut mallejani lukuunottamatta joitakin hieman myöhemmin maalaamiani lautapelihahmoja. Pidän mallailuni alkuaikojen merkittävämpänä saavutuksenani Suomi-siirtokuvilla varustettua F-18A Hornet (1:48) -lentokonemallia. Ko. malli koki kuitenkin "tuhonsa" räjäyttäessäni sen jonkin oudon päähänpistoni takia kiinan pommeilla tuusaan nuuskaksi! :)
Ylä-aste iässä aloitin myös mallieni maalamisen kohtalaisin tuloksin, jos asiaa arvioi aikuisen "kyynisellä" tavalla näin jälkeenpäin :) Tuossa vaiheessa kiinnostukseni kohteena olivat erilaiset avaruusalukset. Malleja tuli jopa säistettyä jonkin verran itse keksimilläni tekniikoilla, koska aavistuksen verran kuluneelta näyttävät mallit ovat kiehtoneet minua aina. Ylä-asteen jälkeen mallailu jäi muiden harrastusten jalkoihin kunnes löysin mallailun jälleen 2 vuotta sitten. Vuosien varrella minua alkoi kiinnostamaan entistä enemmän Suomen (sota)historia. Hankin jälleen maalit, liimat ja pensselit yms tarvikkeet ja sen seurauksena syntyi monen vuoden tauon jälkeen mallailuni aivan uudenlainen "ensihedelmä": Revellin Curtiss Hawk 75A (1:78). Onnistuin rakentamaan, maalaamaan ja jopa säistämään ko. mallin yllättävän onnistuneella tavalla ottamalla oppia alan lehdistä. Onnistuneeseen lopputolokseen ko. mallin maalauksen ja säistämisen osalta vaikutti myös vuosien myötä karttunut kokemukseni ja ammattitaitoni maalauksen ja yleensäkin koko kuvataiteen laajan kirjon parissa.
Tärkeintä mallailussa on mielestäni se, että kokee onnistuneensa oli lopputulos sitten millainen tahansa muiden mielestä. Omien taitojen vertaileminen muiden taitoihin vie ennenpitkää maun koko hommasta, jos ajattelee että pitäisi heti olla yhtä taitava mallari kuin muut. Vaikka tämän tyypiisestä turhasta vertailusta ei ole mitään hyötyä niin meillä kaikilla mallareilla on silti mahdollisuus kehittyä mallailussa innostumalla ja ihailemalla taitavampien mallareiden aikaansaannoksia sekä lukemalla ja kuuntelemalla mitä heillä on sanottavaa. Kannattaa siis hakea inspiraatiota ja innostusta heiltä. Pääasia on kuitenkin mielestäni se, että ilmaisee itseään. Mallailu on minulle kaikinpuolin aivan yhtä terapeuttista työtä ja harrastusta kuin esim. maalaus tai graafinen suunnittelu. Rakennan malleja sen tähden, että on yksinkertaisesti kiehtovaa uppoutua sekä itse malliin ja sen yksityiskohtiin että kunkin mallin mukaiseen aikakauteen ja maailmaan. Mallailun myötä minulla on mahdollisuus saada aikaan jotain konkreettista sekä kokea olevani jälleen se mallien parissa puuhasteleva huoleton 10-vuotias pikku-poika.
Suosikkiaiheeni
Suosikkimittakaavani
Vieraskirja
Ei vielä viestejä. Jätä hänelle terveisiä, kysymyksiä tai muita kommentteja.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.