Nyt juuri ketuttaa tuo ainiainen keskustelu siitä, että miksi aina uusia ja nuoria mallareita haukutaan, eikä osata antaa rakentavaa kritiikkiä.
Kele…
Samuli Suonenvirta
| 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 … | Seuraavat |
No voi hellanlettas sentään!
Tämäkin asia on jo ties kuinka monta kertaa käyty läpi parissa keskustelussa ja malliarvostelussa. Käsittäkää
jo. Nuorempia ei lyödä lyttyyn. Minä en ole nähnyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sellaista tapausta, jossa nuorta ja kokematonta haukuttaisiin siitä, että malli tai kuva olisi ruma tai huono. Tosin juurikin sitä rakentavaa kritiikkiä on annettu monet kerrat esimerkiksi kuvan huonosta laadusta, ja aivan syystä. Minua ei ainakaan ole haukuttu tai "lytätty", jos on noudattanut sääntöjä. Tai, ei ole myöskään haukuttu, jos ei ole noudattanut sääntöjä. Vain huomautettu asiasta. Vaikka olenkin nuori.
Muutenkin, mitä hyötyä on lähettää epäselvä ja suttuinen kuva? Silloin kukaan ei edes voi kommentoida mallia, kun kuvasta ei saa selvää ja sekin vie kallisarvoista levytilaa palvelimella.
Onko tämä mielestäsi lyttyynhaukkumista?
Jotenkin vain tuntuu siltä, että nämä nuoret tuntevat olevansa lyttyynhaukuttuja, koska vanhempia käyttäjille ei pahemmin huomauteta mistään. Noh, syy siihen, että vanhempia käyttäjiä (ja osaa muista nuorista) ei huomauteta, koska he osaavat noudattaa sääntöjä.
Taidan aikalailla toistaa itseäni…
Olen myös huomannut, että nämä kyseiset nuoret ottavat nokkiinsa siitä, kun heidän malliaan ei kehuta ja sanota että "Mahtava työ! Jatka samaan malliin!". En käsitä, että miksi malleja tuodaan esille, jos siitä ei voi ottaa vastaan kritiikkiä vain ainoastaan kehuja. Nuori mallari ei voi kehittyä jos häntä ei neuvota mitä voi tehdä paremmin seuraavassa mallissa ja kuulla mitä hän on mahdollisesti tehnyt väärin.
Ja, jos nämä Tomin tekemät säännöt tuottavat harmaita hiuksia ja ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, voi aina vapaasti jättää palvelun.

Ehei, tuo on sitä kuuluisaa rakentavaa kritiikkiä.ilari kirjoitti:Tämähän ei taida olla vielä valmis!!
mallit pitää tehdä ensin valmiiksi asti ennen esittelyä.
Jotenkin vain tuntuu siltä, että nämä nuoret tuntevat olevansa lyttyynhaukuttuja, koska vanhempia käyttäjille ei pahemmin huomauteta mistään. Noh, syy siihen, että vanhempia käyttäjiä (ja osaa muista nuorista) ei huomauteta, koska he osaavat noudattaa sääntöjä.
Taidan aikalailla toistaa itseäni…
Olen myös huomannut, että nämä kyseiset nuoret ottavat nokkiinsa siitä, kun heidän malliaan ei kehuta ja sanota että "Mahtava työ! Jatka samaan malliin!". En käsitä, että miksi malleja tuodaan esille, jos siitä ei voi ottaa vastaan kritiikkiä vain ainoastaan kehuja. Nuori mallari ei voi kehittyä jos häntä ei neuvota mitä voi tehdä paremmin seuraavassa mallissa ja kuulla mitä hän on mahdollisesti tehnyt väärin.
Ja, jos nämä Tomin tekemät säännöt tuottavat harmaita hiuksia ja ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, voi aina vapaasti jättää palvelun.
Juuri nyt minua ketuttaa eräs mallailuonnettomuus, mikä oli vielä kaiken lisäksi oma vikani. Tai no ei nyt pelkästään oma, vaan kärpäsen.
Olin tuossa maalaamassa mitä jos- kaavioon tulevaa 1:48 spitfireä, kun sellainen pienenpieni (pienethän ovat ärsyttävimpiä) kärpänen tuli surraamaan pääni ympärille, joka ketutti suunnattomasti. Noh, yritin pitää pokan kasassa mahdollisimman kauan, mutta kärpänen ei häipynyt vielä kymmenenkään minuutin jälkeen. Sitten päässä naksahti ja yritin lyödä ilmassa surraavaa kärpästä avokämmenellä. Mutta eikös se lyönti mennyt ohi ja osui suoraan lekon nokkaan, joka lensi ensimmäisen ja viimeisen lentonsa päin huoneen toisella puolella sijaitsevaa seinää. Siis sellaisessa siistissä kaaressa noin 7 metrin matkan suoraan päin seinää jonka jälkeen se tippui vasen siipi edellä lattialle kappaleiksi. En tosin ole vielä uskaltanut mennä katsomaan vaurioita, mutta siitä olen varma, että pieniä ne eivät ole.
Sitten vielä kaiken lisäksi se typerä kärpänen pääsi pakoon. Se tulee varmasti yöllä surraamaan pään ympärille, että yökin menee pilalle…

Hmm… Eilinen viesti on jostain syystä kadonnut, joten laitetaan uusi.
Tulin myös viime jouluna hankkineeksi kirjan. Ja kuten jo Rikukin sanoi, aina kun on rakentaessa tullut ongema, on kirjasta löytynyt vastaus. Sen verran keksin valittamista, että joka kerta kun menee etsimään kirjasta vastausta ongelmaan, jää sitä lukemaan ja selaamaan läpi vaikka vastaus on löytynyt. Liian hyvä. =)

Sitten Steiner muistat, että et tule kännissä tänne kirjoittelemaan päiväkäskyjä tms. ;)
No erilaista tämä ainakin on. Huhhuh. Itselläni olisi mennyt hermot jo moneen kymmeneen kertaan.
Mielestäni mikään malli ei ansaitse täysiä pisteitä, koska mitään mallia ei saa 100% autenttiseksi. Ainakin luulen niin… Vaikka tuskin siihen kovin moni edes pyrkii.
Pitäisi varmaan mennä nukkumaan, etten suututa teitä täällä…

Jaa… Että mekaanista. Eli PUTKI jää siihen asentoon missä se on ollutkin ennen miinan räjähdystä?
Ja nuo vetokorvakkeet. Olet kaiketikin oikeassa. Seurasin vain ohjeita. Tai sitten kämmäsin itse…

Viimeksi muokattu 11.8.2008 22:50
Näkyykö nyt?Tapani Huovinen kirjoitti:Olisi helpompaa osallistua, jos näkisi ne kuvasi. Mulle ei näy (Firefox/2.0.0.16).
Iltoja
Nytten olisi taas vaihteeksi teille malliguruille ja miksei myös muillekkin käyttäjille pari kymysystä koskien erästä - toivottavasti joskus valmistuvaa - dioraamaa.
Ajatus olisi sellainen, että vanja vie suomalaisia sotavankeja minne sitten liekään ja he kulkevat tuhoutuneen sotkan ohi. Tankki olisi osittain - ei paljoa - uponnut rämeeseen ja figuurit kulkisivat huonohkossa kunnossa olevaa tietä pitkin sen ohi. Tämä ei kuitenkaan liittynyt kysymykseen, joten mennään asiaan.
Osana vaurioista olen käyttänyt referenssinä tätä kuvaa.
Ensin kiinnostaisi saada kommenttia tankista. Tankkihan on siis osunut miinaan ja sen oikeanpuoleinen, toinen telapyörä on räjähtänyt taivaan tuuliin ja repinyt tankin pohjan auki katkaisten myös telaketjut parista kohtaa jonka jälkeen työ on viimeistelty tykistöllä (sivureiät). Joten kysymys kuuluu: Riippuvatko telaketjut liikaa, liian vähän vai sopivasti? Entä kuinka alas tykin piippu pitäisi laittaa hydraulipaineiden lopahdettua? Tahtoisin myös kuulla parannusehdotuksia yms. tankkia koskien. Sen jo tiedän, että olen ruostuttanut ja rikkonut sitä aivan liikaa…
Sitten toinen kysymys, mikä koskee figuureita. Ensinnäkin, kumpi sopii paremmin ihonväriksi figuurille? Vaaleampi vai tummenpi. Kuvissa värit eivät ole aivan noin tummia vaan vähän kirkkaammat. Tuo vaaleampi vaihtoehto olisi varmaan lähellä totuutta, mutta pitää myös ottaa huomioon mitä iholle tapahtuu kun se tulee likaiseksi ja kun aurinko on polttanut sitä. Painotan myös sitä, että mitkään figuurit eivät ole vielä lähelläkään valmista. Lopulliseen dioraamaan tulee kuusi figuuria joista yksi on vanja ja loput Suomalaisia. Kertokaa myös, jos jokin on muutostöissä mennyt vikaan/unohtunut. Kulmia en taskuihin lisännyt joten siitä ei tarvitse huomauttaa.
Sitten - Jos Tomille käy - Pari kuvaa avuksi hahmottamaan epäselvää selittelyäni. ;)
Olen pahoillani huonosta taustasta sekä alustasta. En viitsinyt kesken töidän ruveta laittamaan pöydälle "kuvausliinaa".
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/85/040385.jpg[/URL]
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/86/040386.jpg[/URL]
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/87/040387.jpg[/URL]
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/88/040388.jpg[/URL]
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/89/040389.jpg[/URL]
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/90/040390.jpg[/URL]
www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/92/040392.jpg
Levahtaisiko telaketjut miinan jättämään kuoppaan vai pysyisivätkö ne suurinpiirtein tuossa asennossa?
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/95/040395.jpg[/URL]
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/96/040396.jpg[/URL]
Aika symmetrinen luodinreikä…
[URL]www.pienoismallit.net/media/kuvat/04/03/97/040397.jpg[/URL]
Sanon nyt vielä kerran, että tankki ja figuurit ovat vielä pahaaaasti kesken. Toivottavasti asiasta saataisiin jotain keskustelua aikaiseksi. ;)
Jostain kuvista taisi tulla ylivalottuneita. Sanokaa jos ei saa selvää niin koetan napsia parempia kuvia.

Viimeksi muokattu 11.8.2008 22:19
| 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 … | Seuraavat |
Tämä sivu
- Sisällön muokkausajankohta ei tiedossa
- Koodia on viimeksi muokattu 16.7.2008
- Sivu ladattiin 22.8.2008 klo 02:33
- Sivu generoitiin 0,05 sekunnissa
Tärkeät sivut
Tallenna tämän sivun linkki
Sivusto on tekijänoikeuslailla suojattu. Käyttäjien tuottamien aineistojen tekijänoikeudet ovat käyttäjillä. Muu sisältö, ulkoasu ja ohjelmakoodit Copyright © Tomi Mynttinen 2005–2008, ellei toisin mainittu. Sisällön kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua. Kaikkeen muuhun käyttöön tulee pyytää lupa oikeuksien haltijalta. Palvelimen tarjoaa Scene Group Oy.