Ajankohdan ratsuväen olennaisimpana tehtävänä oli tiedustelu ja teräasein suoritettu rynnäkkö, jota pidettiin edullisimpana taistelutapana. Saksalaisen ohjesäännön mukaan oli karbiini, siis ratsuväen kivääri, paikallaan vain silloin, kun peistä ei voitu käyttää.
Aikaisemmin ei kiinnitetty riittävää huomiota ratsuväen tulitaisteluun jalan, mutta kokemukset maailmansodan alussa pakottivat tarkistamaan ratsuväen toimintaa koskevia käsityksiä. Saksalainen ohjesääntö korosti tuliylivoiman saavuttamisen välttämättömyyttä, jotta ratkaiseva rynnäkkö onnistuisi ja viholliseen päästäisiin käsiksi teräasein.
Tomi Heikkilän mainitsemat Kyrasieerit olivat alunperin ransakalaisia kyrassiin, ratsumiehen nahkahaarniskaan pukeutuneita raskasaseisia ratsumiehiä. Kyrasieerit siirtyivät 1700-luvulla käyttämään rautaista tai teräksistä rinta- ja selkähaarniskaa. Myöhemmin ratsuväen aseistuksen yhtenäistyttyä kyrassieeri-nimitystä käytettiin eräiden ratsuväkijoukko-osastojen kunnianimenä.
Ulaanit olivat alunperin puolalaisia kevyen ratsuväen joukkoja joita muodostettiin myös 1700-luvulla useissa Saksan valtioissa. Isossa-Britanniassa vastaavan ratsuväkiosaston nimityksenä oli lansieeri.
Husaarit olivat puolestaan unkarilaisia alunperin 1400-luvulla perustettuja ratsuväkiosastoja Myöhemmin Itävaltaan, Ranskaan, Preussiin ja muihin maihin husaarijoukkoja. jotka olivat kevytaseista ratsuväkeä. Niitä käytettiin yleensä tiedusteluun yms. suurta liikkuvuutta vaativiin tehtäviin.
Viimeksi muokattu 29.7.2008 09:53