Pienoismallit.net

Jään teko

Itse onnistuin tekemään esim ojaan pohjalle jäätä näin.

1 : Maalaa pohja hyvin tumman sinisellä ( miltei mustaa) sekaan voi laittaa raitoija myös valkoisia raita
2 : Ennen kuin maali on kuivannut laita erikeepperi liimaa maalatun kohdan päälle. Tämä nostaa liiman sekaan värejä, jos olet käyttänyt ei niin nopeasti kuivuvaa maalia.
3: Anna kuivua yön yli. vois kuivaharjaamalla lisätä jään pinnalle viellä valkoisia juovia lisämään eloisuutta.
4: ja jos kevyttä lunta haluaa pinnalle ei kun ruokasooda hitusen

Isoon mittaan esim järvien mallintamiseen en ole testannut kuinka toimisi. Mutta ainakin pieniin puroihin tämä näyttäs toimivan.

Kommentit

Siis toimiiko tämä näin että laitan lähes mustaa sinistä maalia ja sen perään erikeepperiä ja annan kuivua yön yli. ja sitten pitäisi tulla tälläista. Kun ajattelin kokeilla tehdä semmoisen jäätynyt järvi jossa on saari dion
Erikeepperin sekaan sitten vielä joko valkoista tai sinistä maalia. Sinisellä saa ehkä paremmin syvemmän veden tuntua.
Ojassa ainakin toimi hyvin. En ole isommassa järven kohdalla testannut.
Kysyn vielä tarkennusta että pohjallekko lähes mustaa sinista ja sitten vielä erikeeperin sekaan samaan ja se erikeepperi laitetaan tähän märälle maalipohjalle?
Juuri näin.
ok.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.