Pienoismallit.net

Hiuslakkaa

Käytin eräässä mallissani kuluneen talvinaamion tekemiseen ei niin tunnettua kikkaa, eli hiuslakkaa. Hiuslakka tekniikka on erittäin soveltuva kuluneen maalipinnan aikaan saamiseen.

Ja näin homma toimii.

Pohjatyöt

Ensin malli tietenkin rakennetaan valmiiksi ja maalataan pohjaväriin. Pohjaväri voi olla joko ihan siis varsinainen pohjaväri (se mitä tehtaalla käytetään) tai sitten talvinaamion tapauksessa vaunun kesäväritys. Tämä väri siis tulee raaputeltavaksi esiin hiuslakan ja pintavärin alta.

Lakkaa

Kun malli on kuivunut riittävästi, suihkutetaan hiuslakkakerros malliin. Hiuslakka toimii siis eräänlaisena välikerroksena. Hiuslakan merkillä ei ole merkitystä. Tosin on huomattava että todellakin käyttää hiuslakkaa eikä esim. suihkutettavia hoitoaineita.

Hiuslakkaa suihkutettaessa pitää muistaa se yleinen nyrkkisääntö. Parempi monta ohutta kerrosta kuin yksi paksu. Hiuslakka on herkkää valumaan jos sitä suihkuttaa liikaa. Hyvin ruiskutettu hiuslakka kuivuu erittäin ohueksi kerrokseksi eikä peitä detaljeja.

Itse annoin lakan kuivua pari päivää ennen kuin siirryin seuraavaan vaiheeseen.

Pintaväri

Pintavärinä käytin (tässä tapauksessa) Vallejon valkoista model air väriä. Ruisku on tässä hommassa välttämätön sillä pensseliä käytettäessä hiuslakka lähtee pensselin mukana pois ennen kuin on tarpeen. Sori suti miehet…

Väri siis ruiskutellaan pintaan eikä haittaa vaikka pinta jäisi laikukkaaksi tai läpikuultavaksi (tämä siis vain siinä tapauksessa jos tehdään talviväristä vaunua.

Raaputtelua

Kun maali on kuivunut hetken (=kosketus kuiva) alkaa pohjavärin esiin raaputtelu. Tässä hommassa voi käyttää melkein mitä raaputinta hyvänsä mutta jäykkäharjaksinen pensseli on erittäin hyvä työkalu sekä myös cocktail tikku tai muu terävä puu tikku. Myöskin vesihiomapaperia (800->) voi harkita käyttävänsä.

Raaputtelun apuna käytetään vettä. Vesi siis liuottaa maalin alla olevan hiuslakan hallitusti. Ja kun hiuslakka irtoaa, irtoaa sen päällä oleva maalikin. Aivan siis kuten oikeastikkin.

Raaputtelussa ei sinänsä ole mitään sääntöä. Kannattaa kuitenkin selvitellä mistä maali voisi kulua eniten ja keskittyä ensin sinne alueille.

Kommentit

Hyvältä alkaa näyttämään.Nyt ratkesi oman puolitelavaunun talvinaamion teko kertalaakista:) Näyttää tulevan aidonoloinen kulunut talvicamo.
Hiuslakka kuivuu vissiin kiiltäväksi, koko komeuden päälle varmaan mattalakka?
Esko Koskinen kirjoitti:
Hiuslakka kuivuu vissiin kiiltäväksi, koko komeuden päälle varmaan mattalakka?
Kyllä, hiuslakka kuivuu kiiltäväksi mutta päällimmäinen maalikerroshan se mikä lopuksi näkyy. Hiuslakkahan raaputellaan pois…
Kasimir K 12.1.2010 20:51 Vastaa lainauksella
Mitäköhän olen tehnyt väärin, kun valkoinen maali lähti halkeilemaan? Olikonhan kenties hiuslakkaa liian paksu tai ohut kerros?
Mikko J 12.1.2010 21:10 Vastaa lainauksella
Kasimir K kirjoitti:
Mitäköhän olen tehnyt väärin, kun valkoinen maali lähti halkeilemaan? Olikonhan kenties hiuslakkaa liian paksu tai ohut kerros?
Olisiko mahdollista, että hiuslakkakerros ei ollut ehtinyt kuivaa kunnolla, ennen kuin maalasit päälle?
Kuten Mikko J tuossa jo totesikin, yksi syy voi olla se "hätäily".

Täytynee testata vielä oikein reilulla kerroksella ja vaillinaisesti kuivuneella lakalla. Täydennän sitten kun ehdin testailemaan näitä.
Tätä konstia käytettäessä on sitten olennaisen tärkeää ruiskuttaa pintaväri useana ohuena kerroksena, niinkuin tietysti muutenkin. Mulla meni Zero maalinpoistoon liian paksun maalikerroksen takia.
Mitäs jos käyttää talvicamossa enamelia ja raaputuksessa thinneriä veden sijaan?
Hiuslakka ei taida maalin alta juurikaan tinneriin reagoida. Ainakaan itse en ole huomannut washien ym. lisäilyn jälkeen yhtään uusia "lohkeamia" vaikka en lakkaa ole tuossa rakenteilla olevassa mallissa käyttänyt.

Akrylimaali ja mieluiten tamiyalainen kuten Michael Rinaldi kirjoissaan neuvoo…
Kiitoksia vastauksesta. Nyt vain täytyisi eksyä johonkin mallitapahtumaan, missä olisi Tamiyalaista myynnissä…
Tampereella Tamiyaa löytyy harrasteesta ja combatin varastomyynnistäkin voisi löytyä. Ei Hämeenlinnasta niin pitkä matka tampereelle oo…