Gen2 -figuureja suomikytkennällä

Dragon on hieman hiljentänyt tahtia mitä uusiin "Gen2" -figuurisarjoihin tulee mutta onneksi koko konseptia ei ole unohdettu.
Tämä uudemmasta päästä oleva figuurisarja sisältää neljä Waffen-SS -joukkojen sotilasta - kaksi kiväärimiestä ja kk-ampujan apulaisensa kanssa - pukeutuneina lämpimään turkisanorakkiin. "Gen2" -konseptin mukaisesti figuurit on jaettu huomattavasti useampaan osaan kuin perinteisemmillä menetelmillä tuotetut muovisotilaat, ukot koostuvat liki kahdestakymmenestä eri osasta kun kaikki takin liepeet ja turkisanorakin huput lasketaan mukaan.
Valujälki on tarkkaa eikä purseita tai ejektorin jälkiä ollut havaittavissa. Aseet ovat erityisen hienoa työtä, piipunsuut ovat avonaisia, kiväärien lukot on mahdollista jättää auki, samoin kuin kk:n kansi. Osa aseista on vaihtoehtoisia, toiselle kiväärimiehelle voi laittaa aseeksi sodan loppuvaiheisiin sopivan StG44 -rynnäkkökiväärin ja toisella Walther Gew43 -puoliautomaattikiväärin, tai sitten molemmat voi aseistaa Mauser Kar98k -peruskiväärillä. Konekiväärille ei ole vaihtoehtoa mikä on hieman harmi, MG42:n tilalle olisi voinut joissakin tapauksissa sopia myös varhaisempi MG34.
Figuurisarjalla on myös eräänlainen Suomi-kytkentä: Suomalaisille Waffen-SS -vapaaehtoisille jaettiin turkisanorakkeja alkuvuodesta 1943 ja niitä käytettiin ahkerasti. Sarjan figuureista saa siis erittäin pienellä vaivalla talviasuisia suomalaisvapaaehtoisia: MG42:n tilalle MG34 ja vyölle suomalaiset puukot. Jonkun figuurin kypärän korvaamista karvalakilla voi myös miettiä, kuten myös Mauser -kiväärin vaihtoa Suomi -konepistooliin.
Kokoamisohje oli Dragonille tyypilliseen tapaan melko täynnä tavaraa, erillisiä räjäytyskuvia ei ole, ainoastaan kuvat valmiista figuureista joihin on merkattu mikä osa kuuluu mihinkin. Kuivasovittelua ja miettimistä voi siis olla luvassa. Maalausohjeessa ei ole huomauttamista, värisävyt on annettu Gunzen ja Model Masterin sävyinä.
Jos talvinen dioraamaprojekti itärintamalta on mielessä niin tästä sarjasta siihen saa hyvät figuurit. Turkisanorakkia käytettiin sodan loppuun asti joten asupuoli sopii mihin talvitaisteluun tahansa - Harkovaan tai Kaukasukselle 1943, Korsunin mottiin 1944 tai Unkarin taisteluihin 1945.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.