Pienoismallit.net

Volkswagen T1 "Samba Bus"

Legendaarinen pikkubussi

Volkswagenin pikkubussin tarina alkaa 1940-luvun lopulta. Silloin hollantilainen suunnittelija Ben Pon luonnosteli Volkswagenille tavaran kuljetukseen sopivan automallin. Tuon luonnoksen pohjalta VW tehtaiden pääjohtaja Heinrich Nordhoff ja pääsuunnittelija Alfred Haesner päättivät, että ideaa ruvetaan kehittämään. Aivan ensimmäisinä valmistetut autot olivat umpimallisia tavarankuljetusversioita, mutta tavaratilan ikkunoilla varustetut Kombi ja Kleinbus otettiin pian valmistusohjelmaan mukaan. Keväällä 1950 tämä uusi autotyyppi esiteltiin Geneven autonäyttelyssä. Tuohon aikaan pakettiautoista oli kova kysyntä, ja niinpä tuotantoa lisättiin. Kesällä 1950 aloitettiin mallin vienti myös ulkomaille, ja elokuussa Wolfsburgin tehtaalla valmistui jo 1126 autoa päivässä.

Tämä Revellin mallisarja on vuoden 2009 uutta tuotantoa ja sen kyllä huomaa hienosta muovin laadusta - ylimääräisiä muovipurseita ei ole ollenkaan ja osien yhteensopivuus on huippuluokkaa. Mallin kori kootaan peräti viidestä eri osasta ja kaikki auton ovet, takaluukku ja moottoritilan luukku ovat toimivia - ne siis saa auki/kiinni. Myös auton katon ison "tuuletusluukun" voi toteuttaa auki tai kiinni. Ikkunoita tässä on huima määrä - peräti 23 kappaletta.
Renkaat ovat kumia - eikä suinkaan vinyyliä, ja se on hyvä asia se. Mallin muovi on ainakin omasta mielestäni just sopivan kovaa työstettäväksi, se ei ole liian pehmeätä. Auton penkkien istuinosat on muotoiltu erityisen näyttävästi - niihin on toteutettu painaumat kuvaamaan käytön jälkiä. Kaiken kaikkiaan auton matkustamon ja ohjaamon sisätilat on varustettu varsin hyvin ja myös moottorista löytyy mukavasti yksityiskohtia. Kun kaikki ovet ja luukut ovat avattavissa, niin myös tuon sisäpuolen viimeistelyssä riittää kovasti töitä.
Sarjassa on myös mukana kaksi erilaista puskurivaihtoehtoa - Euroopan ja USA:n markkinoille.

Huolellisella työllä tästä saa varsin näyttävän automallin - tosin aloittelijoille tätä ei voi suositella, koska eräissä kohdissa auton rakenne on melko monimutkainen.

Kommentit

Kiitos arvostelusta. Tätä tuli kaupassa jo hypisteltyä mutta vielä jätin hyllyyn. Tuo korin kokoaminen vaatii jonkuverran jo huolellisuutta. Onhan tuossa runsaasti enemmän detaljointia kuin Hasegavan vastaavissa. Ohjeet näyttää mukavan selkeiltä kun vertaa nykyisen projektini ohjeisiin. Yli 280 osainen malli eikä osarangoissa tai ohjeissa ole ainuatakaan numeroa osien tunnistamista varten. Ohjeen kuvasta pitää tunnistaa osan muoto ja arvailla tarkempi sijoituskohta. Osan nimi kuitenkin lukee ohjeessa :D
Janne Herajärvi kirjoitti:
Ohjeen kuvasta pitää tunnistaa osan muoto ja arvailla tarkempi sijoituskohta. Osan nimi kuitenkin lukee ohjeessa :D
Onko se teksti kaiken lisäksi japania? :-)

Olen muuten tähän mennessä kuivasovitellut noita korin osia ja ovia - yhteensopivuus on jotakin aivan ällistyttävän hienoa. Herääkin kysymys, että onko Revell vihdoinkin saanut ujutettua oman vakoojansa Tamiyan tehtaalle?

;-)
Siitä syntyy osaavissa käsissä näyttävä junakeula, eikös tämä ole mallinimeltään se kaikkein kallein tehtaanversio sonderbuss? tai sinnepäin.Tosin voihan sitä aina irroitella ja tekeepi cal lookerin tai surf tyylisen.
jarno törmänen kirjoitti:
Tosin voihan sitä aina irroitella
Nimenomaan tarkoitukseni on irroitella - tulossa nimittäin on rähjäinen hippibussi 1960-luvulta … korin pohjaväriksi tulee keltainen ja joka puolelle sitten asiaan kuuluvia maalauksia - kuten nimet John, Paul, Ringo, George, paljon kuvia erilaisista kukista/mehiläisistä, rauhanliikkeen logo keulaan VW:n logon paikalle ja tietysti johonkin pitää myös sotkea teksti Make Love - Not War. Sitten auton sisustukseen paljon psykedeelisiä värejä ja kuvioita penkkeihin. Niin ja voisihan sinne sisälle väsätä styreenistä skrätsinä tehdyn kitarankin - se sopisi hyvin teemaan.
Loistava idea kunnon hippibussi.Ehdottomasti kitara sisälle:)
Late 27.1.2010 17:56 Vastaa lainauksella
Muista, että oikeakätisen ja vasenkätisen soittajan kitarat ovat erilaiset. Siis: määrittele ensin soittaja.
Seinäjoen Citymarketista 35.00euroa…
Late kirjoitti:
Muista, että oikeakätisen ja vasenkätisen soittajan kitarat ovat erilaiset. Siis: määrittele ensin soittaja.
No jospa minä teen sinne bussin takapenkille Jimi Hendrixin "sähkölaudan" - eli siis oikeakätisen kitaran, joka oli tuunattu vasenkätiselle soittajalle ;-)
Juha Pirilä kirjoitti:
Seinäjoen Citymarketista 35.00euroa…
No niin, hintaeroa näköjään löytyy Helsingin ja Seinäjoen Cittareissa - pitihän se arvata, että täällä syrjäisessä merenrantakirkonkylässä kaikki on kalliimpaa.
Kiitos arvostelusta. Yks päivä kattelin tuota Revellin sivulta, sitte aattelin että ei se niin kovin erikoinen taiakkaa olla, mutta tämä arvostelu muutti jotenkin kantaani ja nyt haluan tuommoisen :D Pitääpä harkita jos sattuu jossain näkemään.
Tuumailin tuossa itsekseni, että tuohan mulla on tekemätttömänä hyllyssäni, mutta hetkinen…
"2009 uutta tuotantoa". Omani on copyright 2000, ja aivan erinäköinen koottava.
Eli onko omani Revellin pakkaamaa vanhempaa Hasegawan tuotantoa, joka mallina sinänsä
taitaa olla ihan jees. Ja Revell on sitten työstänyt täysin uudet työkalun tätä mallia varten.
Sinänsä ihan ok, jos malli on parempi, mutta vaikuttaa vähän erikoiselta. On sitten muuten
vissiin Revellin kolmas Samba-bussi malli kautta aikojen.
Heikki Vasara kirjoitti:
Eli onko omani Revellin pakkaamaa vanhempaa Hasegawan tuotantoa
En voi tietää tuota. Tämän mallisarjan valmistumisvuodeksi Revell ilmoittaa vuoden 2009 ja varmistaa asian vielä sanomalla "brand new tooling". Joten …
Raimo Leino kirjoitti:
Nimenomaan tarkoitukseni on irroitella - tulossa nimittäin on rähjäinen hippibussi 1960-luvulta …
Melkein meinasin tuota hippibussi ideaa ehdottaa rakentelutyyliksi. Tietty sinne joku kitarakin pitää matkaan saada muuta rekvisiittaa unohtamatta. Joko on työn alla? :)
Janne Herajärvi kirjoitti:
Joko on työn alla? :)
No ei ole vielä - tässä ensin "pukkaa päälle" kaikenmaailman lentokonetta …
Raimo Leino kirjoitti:
Heikki Vasara kirjoitti:
Eli onko omani Revellin pakkaamaa vanhempaa Hasegawan tuotantoa
En voi tietää tuota. Tämän mallisarjan valmistumisvuodeksi Revell ilmoittaa vuoden 2009 ja varmistaa asian vielä sanomalla "brand new tooling". Joten …
Tein useita vuosia sitten samba bussin,laatikkoa ei enää ole,josta vois tarkistaa,rakennusvuosi hatusta,2003.Ostin muistaakseni Turusta,varmaankin Cittarista myös.Revellin malli,aika kallis.Auto on ihan omien värien tuotos,kenties kuvaan sen jokupäivä tännekkin jos kuvista jotain tulee.
Minä tänään olin kajaanissa ja huomasin tuon hyllyllä mutta päädyin kuitenkin MClaareniin
Revell pisti ainakin tämän ja Trabantin uusiksi viimevuonna, eli on todellakin ihan uusilla muoteilla tehtyjä.
Maalauskaavioita tai ainakin ideoita (?) :

www.flickr.com/photos/38475709@N00/91248448

www.flickr.com/photos/36262594@N06/3906542477

www.flickr.com/photos/88023149@N00/2282292977

Hmmmm, taidanpa hankkia saman sarjan, tiedä mitä siitä vielä syntyy : -D

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.