Pienoismallit.net

Utin Mersun pohjalta pienoismalli Tamiya

Toukokuussa 2017 kaksi Tamiyan asiantuntijaa tuli Japanista tutkimaan yhden pitkän päivän ajan Utissa Mersuvitriinissä olevaa MT-452-konetta. Maailmassa ei ole toista, jossa olisi myös lisäsäiliö ripustuksineen kiinnitettynä. Miehet tekivät tarkkoja piirustuksia mitoilla ja ottivat muutaman tuhannen kuvaa. Nyt malli on tuotannossa ja posti toi Tamiyalta Utin Ilmakillalle kiitoksena avustamisesta muutaman tuota 1:48 Messerschmitt Bf109 G-6 rakennussarjaa. Meitä oli kolme avustajaa. Availimme luukkuja tarpeen mukaan ja jopa lisäpöntön ripustuksineen he halusivat lähitarkasteluun irroitettuna. Samalla näkyi myös tykin hylsykotelo lisäpöntön yläpuolella. Mallissa on todella paljon pikkuosaa. Malliin kuuluu lisäsäiliö kaikkine ripustuksineen, moottori yksityiskohtia myöten, moottoripellit saa auki ja kiinni (pienet magneetit näyttää olevan mukana), laskusiivekkeet, jäähdytinkotelot, kuomun ja etureunasolakot saa joko auki- tai kiinniasentoon, siipitykkikonsolit on mukana ym, ym. Harmi vain, etteivät varustaneet mallia myös Erlan kuomulla. Olisi meilläpäin voinut olla "Keltaisen nelosen" kokoajia, sillä kyllähän tuohon tietysti Suomen tunnuksetkin tulee

Kommentit

Hieman harhaanjohtava otsikko, sillä referenssinä on käytetty varmasti myös muitakin mersuja. Mm. Ilmavoimamuseon MT-507:ää Tamiyan tiimi kuvasi ja mittasi kaksi päivää.
Paketin kannen oikeassa alakulmassa on muuten asiasta pieni vihje ;)
Se lisäsäiliö ripustuksineen on muuten myös Ilmavoimamuseolta. Ripustus taisi olla joskus 507:ssa kiinni.

www.pienoismallit.net/profiilit/12/kuvat/kuvapankki/kuva_137352/

Minkä suomalaisen yksilön siirtokuvat tulee sarjan mukana?
Niin ei se Utin Mersu ollut kuin yksi Eurpoopan kymmenistä läpikäydyistä =) Itse olin assari Suomen Ilmailumuseolla. Tiimi rundasi useamman maan Mersujen perässä ja kyseisen koneen suunnittelu alkoi jo vuonna 2014 Shizuokassa… silloin tavoitteene oli 1/32 malli. Saas nähdä miten käy =)
Sarjan mukana ei siis tule siirtokuvia suomalaiselle yksilölle.
Antti Lappalainen kirjoitti:
Sarjan mukana ei siis tule siirtokuvia suomalaiselle yksilölle.
Ei ainakaan, jos malli on sama kuin Andyn kasaama pre-release:
https://www.youtube.com/watch?v=cbXOJ-YDsMk&t=252s
Minulla on lopullinen myyntiversio eikä tosiaan ole.
AJ 25.12.2017 16:10 Vastaa lainauksella
Moi, Hienoa, että useampi suomalainen avusti Tamiyaa 1/48 Bf 109G-6 rakennussarjan suunnittelussa ja teossa. Kiitos heille kaikille!!! Parhain terveisin, AJ