Pienoismallit.net

Pienoisvärioppia

Lyhyt johdatus värien käytöstä pienoismalleissa

Värit ja maalit ovat kiehtova alue pienoismalliharrastuksessa, ihmisen näköaisti pystyy havaitsemaan lähes 10 miljoonaa värisävyä ja väriaistimusten kaikkia tarkkoja yksityiskohtia ei vieläkään tunneta. Tämä kirjoitus on sananmukaisesti vain lyhyt johdatus, en käsittele esimerkiksi maalien merkkikohtaisia ominaisuuksia tai ainoaa oikeaa RAL-värikarttaa, vaan esittelen väriopin perusteet ja miten niitä voi soveltaa pienoismalliharrastuksessa. Pääpaino on toivottavasti käytännön sovelluksilla ja ajatuksena on innostaa jokaista tekemään omia kokeiluja ja tutkimaan värien käyttöä omin päin lisää. Maalien kemiaa en käsittele myöskään sen enempää, mutta oletuksena on että vesiohenteiset maalit sekoitetaan vain keskenään ja tiettyä ohenninta käyttävät maalit samoin keskenään.

Tiivistetysti
1. Opettele tulkitsemaan ja määrittelemään värisävyjä silmämääräisesti vallitsevassa valaistuksessa
2. Opettele valitsemaan ja sekoittamaan haluamiasi sävyjä niistä maaleista jota mieluiten käytät
3. Yhdistä oppimasi värien käyttö muiden pintakäsittelytekniikoiden kanssa
4. Pidä hauskaa!

”Ainoita oikeita” värejä ei pienoismalleissa ole olemassakaan

Värien objektiivisen tarkka havainnointi, mittaaminen ja toistaminen on hyvin vaikeaa ja toisinaan jopa mahdotonta. Värejä voidaan kyllä mitata fyysisesti spektrofotometreillä ja kolorimetrisillä menetelmillä, mutta niillä ei kuitenkaan voida jäljitellä silmän ja aivojen toimintaa luonnollisissa tilanteissa eli miltä värit näyttävät tässä ja nyt. Absoluuttisen värin metsästyksen sijasta kannattaakin mielummin kehittää omaa värisilmäänsä ja harjaantua luottamaan omiin havantoihin.

Pienoismalli on aina näkemys, toisinto tai tulkinta esikuvastaan joten usein sanotaan että "jos se näyttää hyvältä, se on hyvä". Sama koskee myös pienoismallin värejä, jos ne näyttävät hyvältä ja katsojalle tulee "vau-fiilis" niin silloin värit ovat oikeita tarkoitukseensa. Sillä ei ole mitään väliä, saako haluamansa sävyn suoraan Humbrolin, Tamiyan, Revellin tai minkä tahansa maalinvalmistajan tuotteista vai sekoittaako värit itse, pääasia että on tyytyväinen tulokseensa. Tämän artikkelin tarkoitus on auttaa etenkin niissä tilanteissa kun värisävyt eivät syystä tai toisesta tunnu toimivan.

Valon värilämpötila ja värintoisto

Värien havaitseminen on monimutkainen prosessi johon vaikuttavia tekijöitä on löydetty lukuisia, kuten esim. värin pysyvyysilmiö, valo- ja sävykontrasti ja vaaleuskonstanssi. Tärkein värien näkemiseen liittyvä seikka pienoismallien väriopissa lienee kuitenkin vallitseva valo, sen värilämpötila ja kirkkaus. Ilman valoa ei ole värejäkään, ”hämärässä kaikki kissat ovat harmaita”. Ihmissilmä on hyvin mukautuvainen vallitsevan valon muutoksiin, kuten jokainen digikameran valkotasapainon kanssa tuskaillut tietää. Paras valo värisävyjen määrittämiseen ja havainnointiin on epäsuora luonnonvalo, jota kannattaa käyttää aina kun se vain on mahdollista.

Mallinrakentajan työpisteeseen on usein hankala järjestää luonnonvaloa, joten valaistus on käytännössä hoidettava keinovalolla. Ensimmäisenä kannattaa huolehtia siitä että valoa on riittävästi, eräs ohje vähimmäismääräksi taidemaalarin ateljeeta varten on 750 luksia (=lumenia neliömetrillä) työskenteytasolla. Mallarin työt ovat kuitenkin muutakin kuin pelkkää värien sekoittamista ja maalaamista, joten työpiste saisi olla vieläkin kirkkaammin valaistu. Vertailun vuoksi 800 lumenin valovirta saadaan n. 50W halogeenipolttimosta, 20W pienloistelampusta tai 11W loisteputkesta/led-lampusta. Nykyään pois jääneen hehkulampun teho olisi vähintään n. 75W.

Seuraavaksi tärkeimmät ovat lamppujen värintoistoindeksi ja värilämpötila. Värintoistoindeksi (Ra) ilmoitetaan lukuarvona 0-100%, kun luonnonvalo on 100. Värintoistoindeksi kuvaa sitä kuinka laaja, tasainen ja yhtenäinen lampun tuottaman valon spektri on. Hehkulamppujen ja halogeenien valo on jatkuvaspektristä eli niiden värintoistoindeksi on lähes tai täydet 100, mutta loisteputkien värintoisto vaihtelee. Toimistokäyttöön sopiva suositus Ra 80 ei riitä vaan luku saisi olla yli 90. Jos loisteputken tai pienloistelampun valmistaja ei ilmoita värintoistoindeksiä lainkaan, on syytä epäillä kyseisen lampun soveltuvuutta pienoismalliharrastuksen valonlähteeksi.

Led-tekniikka on kehittynyt huimasti, mutta ongelmana on edelleen värien toisto joka useimmilla halvemmilla ja keskihintaisilla lampuilla jää alle 90:n (toisinaan jopa lupauksista huolimatta). Makrovalokuvausta harrastavat ovat silti löytäneet Ikean 3W Jansjö-valaisimesta kätevän ja edullisen kohdevalon jonka värintoistoindeksi on jossain 91:n tienoilla (värilämpötila 2700 K). Valon määrä ei yksinään sillä riitä, mutta lähelle vietynä ja yhdessä muiden valaisimien kanssa sitä voi jo harkita.

Äärimmäiset esimerkit kehnosta värintoistoindeksistä löytyvät vanhoista natrium-kaasupurkauslampuista, joita on käytetty esim. katuvaloissa. Niiden yksisävyinen keltainen valo hävittää kaiken väri-informaation ja väri-indeksi voi olla jopa alle nollan (esim. -44).

Värilämpötilan valinta on valaistuksen osa-alueista subjektiivisin, värilämpötila kuvaa valon sävyä ja sitä mitataan Kelvin-asteikolla (K). Pienemmät K-arvot ovat lämpimämpiä ja keltaisempia, suuremmat viileämpiä ja sinisempiä. Luonnonvalon värilämpötila vaihtelee: auringonnousu/lasku on n. 3200 K, sinitaivaalta heijastunut valo varjossa n. 11000-15000 K ja eräänlainen Kelvin-asteikon keskikohta on keskipäivän auringonvalo 5500-6000 K. Keinovalon käyttökelpoiset värilämpötilat vaihtelevat välillä 3000-6000 K, vertailuna halogeenivalon värilämpötila on 3000 K, loisteputkien 3000-5000 K ja hehkulamppujen 2700 K.

Ihanteellisin valaistus syntyy halogeeni- ja loisteputkivalaisimien yhdistelmällä, jos mahdollista niin loisteputkeksi kannattaa valita testatusti päivänvaloa mukaileva ja värintoistoltaan tarkka putki (esim. Osram 900-sarja). Mikään ei tietysti estä räätälöimästä valaistusta suoraan valmiin mallin esittelytiloja vastaavaksi, jos esim. tietää että malli tulee pysyvästi esille vitriiniin jossa on halogeenivalot niin maalatessa voi käyttää työskentelyvalona samanlaista halogeenia.

Värisävyjen määrittäminen

Otetaan käytännön esimerkki, haluat rakentaa pienoismallin Suomen ilmavoimien MiG 21 BIS-hävittäjäkoneesta. Oletetaan että pääset vierailemaan museossa jossa kyseinen kone on esillä (ihannetapauksessa ulkona) joten voit tehdä havaintoja koneen naamioväreistä suoraan omin silmin.

Värien tunnistamisessa ja määrittelyssä ideana on opetella katsomaan värin sisään ja tunnistamaan värin kolme eri ominaisuutta: sävy, valoisuus ja kylläisyys (intensiteetti). Värisävyn lähdevärin tunnistamisessa käytetään apuna väriympyrää, josta enemmän väriopin yhteydessä. Valoisuuden määrittämisessä voi apuvälineenä käyttää itse tehtyä harmaa-asteikkoa, jossa on 6-7 harmaan eri porrasta valkoisesta mustaan. Värin kylläisyysasteen määrittelyssä apuväline on jostakin väristä (itse tehty) kylläisyysympyrä, jonka asteikkoa voi soveltaa muihinkin väreihin.

Muunlaisia värimäärityksen apuvälineitä on monia: voit verrata oikean koneen sävyjä maalinvalmistajien valmiisiin värikarttoihin (tai hakea rautakaupasta sisustusvärikarttoja tai ostaa satoja euroja maksavia kalibroituja Pantone-värikortteja), ottaa omia referenssikuvia ja tehdä muistiinpanoja. Voit myös sekoittaa värinäytteen paikan päällä vesi- tai öljyväreistä, mutta silloin tuskin tarvitset tätä kirjoitusta muutenkaan. Mitä useampaa menetelmää käytät samanaikaisesti, sitä tarkemman ja pysyvämmän mielikuvan saat esikuvassa olevista väreistä.

Värikarttoja tai väriliuskoja käyttäessä kannattaa verrata värejä sekä läheltä että vähän kauempaa. Jos täsmälleen samaa sävyä ei löydy värikartasta, etsi kaksi lähimmäksi vastaavaa ja tee muistiinpanoja miten värinäytteitä pitäisi sävyttää. Värisävyn tunnistamisessa voit käyttää yksinkertaista apuneuvoa: purista kätesi nyrkkiin ja jätä sormien väliin pieni rako. Sulkemalla toisen silmäsi ja katsomalla toisella silmällä nyrkkisi läpi pystyt eliminoimaan muiden värien vaikutusta (värikonstanssin) näköhavaintoosi.

Kirjoita muistiin omat värivaikutelmasi, kuten esim. harmahtava sammaleenvihreä, haalistunut ruskehtava musta, vaalea sinertävä harmaa. Käyttämilläsi nimillä ei ole väliä, riittää että ne kuvailevat värit itsellesi mahdollisimman hyvin. Jos haluat tehdä homman tarkasti, merkitse muistiin myös vallitsevan valon laatu (esim. ulkona, pilvipouta tai sisätiloissa, elohopealamput).

Referenssikuvia otettaessa valkotasapaino kannattaa säätää käsin, tai pitää mukana valkoista tai harmaata korttia jonka saa kuviin mukaan värien kiintopisteeksi. Ota muutama kuva myös salamalla (jos mahdollista) niin näet miltä esikuvan värit näyttävät voimakkaassa ja vakioidussa valossa.

Kaikilla näillä apuvälineillä on omat rajoituksensa (värikorttia pitäisi katsoa aina samassa valossa, värien kuvailu on subjektiivista, valokuvan luotettava värintoisto edellyttää kaikkien työvaiheiden kalibrointia) mutta puutteineenkin niistä muodostuu käyttökelpoinen lähtökohta pienoismallin värien valintaa varten. Pitää kuitenkin muistaa myös esikuvan rajoitukset: museokone ei välttämättä ole enää alkuperäisissä väreissä tai värit ovat muuttuneet ja haalistuneet aikojen kuluessa rajustikin. Kaikista näistä seikoista seuraa tuo otsikossa mainittu lopputulos: ainoaa oikeaa väriä pienoismallia varten ei ole olemassakaan. Asian voi kääntää myös positiiviseksi, autenttisen näköisiin väreihin on monta tietä ja referenssien puutteita voi yrittää korjata myös järjestelmällisesti.

Värien määrittely vanhojen mustavalkokuvien ja tiedettyjen säilyneiden värinäytteiden pohjalta on jo oma tieteensä jota en käsittele sen tarkemmin, näissä tapauksissa täytynee vain luottaa jonkun sopivaksi katsomansa asiantuntijan mielipiteisiin.

No hyvä, nyt meillä on kuitenkin mielikuva väreistä joita haluamme käyttää. Marssimme maalikauppaan ja valitsemme vain sopivat maalimerkit ja sävyt värimäärityksemme perusteella. Mutta entäs kun sitä oikeaa sävyä ei valmistajan sävyistä löydy? Tästä pääsemmekin väriopin perusteisiin ja värien sekoittamiseen.

Perusvärit, välivärit ja vastavärit

Väriopit alkavat perusväreistä, eli niistä värisävyistä joita ei voida saada sekoittamalla muista väreistä. Väriaineiden sekoittamisessa (vastakohtana värillisen valon sekoittamiselle) käytetyn vähentävän eli subtraktiivisen väriopin mukaiset päävärit ovat teoriassa punainen, sininen ja keltainen. Päävärien lisäksi käytännön värisekoituksiin tarvitaan teorioista huolimatta sekä mustaa että valkoista, ainakin pienoismalleja maalatessa. Hehkeitä vesiväritöitä maalaavat voivat olla perustellusti toista mieltä.

Päävärejä keskenään sekoittamalla saadaan välivärit: keltainen+punainen=oranssi, punainen+sininen=violetti ja sininen+keltainen=vihreä. Pää- ja välivärit esitetään usein havainnollisesti väriympyrän avulla, joka selvittää myös vastavärin eli komplementtivärin käsitteen. Vastaväri on väriympyrässä pääväriä vastapäätä eikä sitä voi sekoittaa pääväristä.

Murretut värit, värisekoitukset

Puhtaita päävärejä tarvitaan pienoismalleissa monesti harvemmin kuin murrettuja ”maavärejä”, ellei sitten rakenna pelkästään automalleja, moottoripyöriä tai siviililentokoneita. Tästä pääsemmekin välivärien sekoituksiin (ns. tertiäärivärit) ja harmaalla, valkoisella tai mustalla taitettuihin väreihin (ns. murretut värit). Erilaiset ruskean sävyt ovat kahden välivärin sekoituksia, kuten esim. vihreä+oranssi tai oranssi+violetti. Saman asian voi ilmaista myös siten, että kolmen päävärin sekoituksista tulee ruskean eri sävyjä. Maalausoppaissa puhutaan "epäväreistä" kun kaikkea kolmea kylläistä pääväriä sekoitetaan tasaisessa suhteessa (jolloin väriteorian mukaan tuloksena on mustaa), mutta pienoismalleissa nämäkin sävyt ovat mitä käyttökelpoisimpia.

Värien tummentaminen ja vaalentaminen

Väriteorian mukaan vaaleampi sävy syntyy kun väriin lisätään valkoista ja tummempi mustaa lisäämällä. Väripigmentit ovat kuitenkin harvoin niin puhtaita sävyltään että tämä onnistuisi aina myös käytännössä, pienoismallimaaleista nyt puhumattakaan. Tästä syystä esim. mustan lisääminen keltaiseen ei muuta pelkästään keltaisen valoisuutta tummemmaksi vaan muuttaa myös sen sävyä vihreän suuntaan. Samoin punaisen ja oranssin vaalentaminen puhtaalla valkoisella voi tuottaa ei-toivottuja sävymuutoksia.

Parempia tuloksia saattaakin tulla, kun keltaista tummennetaan sen vastavärillä eli violetilla. Tällä tavalla tummemman keltaisen sävyä voidaan hienosäätää haluttuun suuntaan. Valkoisella vaalennetun punaisen sävyä voi puolestaan korjata väriympyrän viereisellä värillä eli oranssilla joka neutraloi siirtymän sinisen suuntaan.

Värien neutralointi

Värisävyn kylläisyyttä tai intensiteettiä, eli värin voimakkuutta vähennetään vastavärillä eli komplementtivärillä, esimerkiksi vihreä näyttää ”vähemmän vihreältä” kun siihen lisätään pieni määrä vastakkaista punaista. Jos punaista lisätään yhtä paljon kuin vihreää niin sekoituksesta tulee tummanharmaata, tai ainakin teoriassa jos pigmentit ovat tarpeeksi puhtaita. Värin voimakkuutta voi vähentää myös lisäämällä väriin harmaata. Jos harmaan valoisuusaste on sama kuin värillä, sekoituksen valoisuusaste ei muutu mutta väri näyttää valjummalta ja laimeammalta.

Värin ”kirkastaminen” toimii samalla tavalla käänteisesti, samean sävyn saa puhtaammaksi lisäämällä siihen haluttu määrä puhdasta pääväriä. Tällä tavoin kyllästetystä värisekoituksesta ei kuitenkaan koskaan voi saada yhtä kirkasta sävyä kuin puhdas pääväri.

Puhtaat musta ja valkoinen ovat pienoismalleissa usein epäluonnollisen näköisiä, niissä on liian suuri kontrasti muihin väreihin ja mittakaavaan nähden. Valkoista voi ”kirkastaa” hyvin pienellä määrällä tummansinistä ja ”lämmittää” keltaisella tai oranssilla. Perinteinen ”maalarinvalkoinen” tehdään mustan tai harmaan avulla. Mustan tehoa voi taittaa harmaalla tai sävyttää sinisellä tai keltaisella.

Palataan takaisin MiG-malliimme. Maalivalmistajan X sävyt olisi muuten hyviä, mutta vihreä on liian ”kirkasta” ja musta liian ”mustaa”, vaaleanharmaassa olisi oikea sininen sävy mutta kokonaisuutena se on liian tumma.
Vihreää voi ”samentaa” joko tiilenpunaisen-oranssilla tai saman valoisuuden harmaalla. Kokeillaan ensin vastavärillä, mutta tämän maalinvalmistajan maaleilla vihreän sävy alkaa muuttua ei-toivottuun suuntaan. Vihreän taittaminen mustasta ja valkoisesta sekoitetusta harmaasta näyttää paremmalta ja haluttu sävy löytyy lisäämällä sekoitukseen vielä aavistus lisää mustaa.

Mustaa korjaamme tummanruskealla vähän vaaleammaksi ja erisävyiseksi, vaaleanharmaa kirkastuu valkoisella mutta muuttuu vähän liian pastellisävyiseksi. Pieni määrä aikaisempaa oranssia ”tappaa” pastellin mutta säilyttää vaaleuden.

Väriharjoittelu

Värien sekoittamista voi hyvin opetella vaikka vesi- tai akryyliväreillä vaikka pienoismallien kanssa käyttäisikin mielummin liuotinmaaleja, periaatteet ovat kuitenkin samat eikä harjoitteluvärien tarvitse välttämättä olla niitä kaikista kalleimpia väripigmenttejä. Värisilmän harjaantuessa voi sitten siirtyä tekemään kokeiluja varsinaisilla pienoismallimaaleilla. Maaleja sekoittaessa pipetit ja lääkeruiskut ovat käteviä, kun määrät ovat maalitippojen luokkaa.

Hyvin onnistuneiden ja jatkossa usein tarvittavien omien sekoitusten "reseptejä" voi kirjoittaa itselleen muistiin, tai tehdä valmista sävyä samalla kertaa isompi määrä. Omat etunsa on silti siinäkin että harjoittelee ja pitää yllä taitoa sekoittaa haluamiaan sävyjä tarpeen mukaan, voi olla jopa eduksikin että esim. samaa lentuetta kuvaavissa lentokonemalleissa värit hieman vaihtelevat koneesta toiseen.

Suosittelen lämpimästi, että kokeilet vaikkapa tämän nettisivun väriharjoituksia:
peda.net/veraja/kuopio/kansalaisopisto/kuvataide/maalaus/matsku/tehtavia

Tästä artikkelista olen tarkoituksella jättänyt kuvituksen pois, värien käyttöä oppii vain kokeilemalla ja itse tehdyt harjoitukset ja väriympyrät ovat monin verroin arvokkaampia kuin mikään valmis esitys tai kuva. Lopuksi muutamia juttuja jotka saattavat mennä jo varsinaisen asian vierestä.

Skaalaefekti

Värien vaaleneminen ja kontrastin pieneneminen katseluetäisyyden lisääntyessä on todellinen ilmiö, mutta pienoismalleissa siitä ei aina tarvitse välittää. Kokeissa on todettu että havaittavia eroja alkaa syntyä vasta noin 50 metrin etäisyydeltä, joka vastaa pienoismalleissa sitä että 1/72-mittakaavan pienoismallia katseltaisiin 75 cm päästä. 1/144-mittakaavasta alkaen suurempiin mittakaavoihin mennessä värien skaalaefektiä voi jo miettiä (35 cm / 50m) mutta tätä pienemmissä asialla ei liene käytännön merkitystä.

Katseluetäisyys on lisäksi vain yksi asiaan vaikuttava tekijä, värien intensiteetti muuttuu myös koon mukaan siten että suurikokoinen (tai 1:1) väripinta näyttää täyteläisemmältä ja voimakkaammalta kuin pieni värinäyte (tai pienoismalli). Pienoismalleissa tästä ilmiöstä on vain etua, toisin kuin vaikkapa seiniä maalatessa.

Lakkaus ja sävytys, säistäminen

Pienoismallien kanssa käytetään siirtokuvien takia usein myös lakkoja, ja nämä voivat vaikuttaa myös väreihin. Yleissääntö on että mattalakka vähentää värien voimakkuutta ja keskinäisiä kontrasteja, kiiltävä lakka puolestaan vahvistaa värejä ja kontrasteja. Kiiltävän lakan värivaikutusta voi vähentää tai muuttaa lisäämällä lakkaan hyvin pienen määrän siniharmaata. Sävytetyillä lakoilla, ”värihuuhteluilla” ja monilla eri säistämistekniikoilla voi myös muuttaa koko mallin ilmettä, mutta nämä ovat jo oman erillisen artikkelinsa aihe.

Weberin-Fechnerin laki

Kun väriaineita sekoitetaan, sekoituksen vaaleus vähenee mutta ei lineaarisesti vaan geometrisesti. Tästä seuraa, että vaaleita sävyjä sekoitettaessa väri on lisättävä aina valkoiseen eikä päinvastoin. Muussa tapauksessa ensimmäinen erä valkoista saattaa vaalentaa sävyä jonkun verran, mutta saman suhteellisen vaalennuksen toistamiseen meneekin valkoista nelinkertaisesti eikä tuplasti!

Lähteitä:

Adilux.fi: Spektri (PDF)
Albers, Josef: Värien vuorovaikutus (Vapaa taidekoulu, 1979-1988)
Arnkil, Harald: Värit havaintojen maailmassa (Taideteollinen korkeakoulu, 2007)
Brochmann, Odd: Kaunis vai ruma (Otava, 1955)
Edwards, Betty: Värit : luovan maalaamisen opas (Opus, 2005)
Helsingin Energia: Kodin lamppuopas (PDF)
Itten, Johannes: Värit taiteessa (Kustannus Oy Taide, 2004)
Staples.fi: Tiesitkö tämän valaistuksesta
Urban's Color Reference Chart (IPMS Stockholm)
Wetzer, Hannele: Värivaaka (Tammi, 2000)
Wikipedia: Väri
Wikipedia: Värintoistoindeksi
Wikipedia: Värioppi

Kommentit

Hyvä ja valaiseva kirjoitus värimailmasta.

("Yksityskohtiin menemättä ihanteellisin valaistus syntyy halogeeni- ja loisteputkivalaisimien yhdistelmällä, jos mahdollista niin loisteputkeksi kannattaa valita ”daylight deluxe”-putki.")

Hieman ehkä voisi kertoa lisää tuosta valon värilämpötilasta jota käytetään mitta asteikkona ns luonnonvalolle, klo 12.00 varjossa noin 5200-5600 kelviniä. Sekä päivänvalolamppujen sudenkuopista, sillä kaikki ei todellakaan toista oikein koko värimailmaa vaikka mainoksissa lupaavatkin.
Luonnonvalo
wade 26.12.2012 19:45 Vastaa lainauksella
olli henttonen kirjoitti:
Hieman ehkä voisi kertoa lisää tuosta valon värilämpötilasta jota käytetään mitta asteikkona ns luonnonvalolle, klo 12.00 varjossa noin 5200-5600 kelviniä. Sekä päivänvalolamppujen sudenkuopista, sillä kaikki ei todellakaan toista oikein koko värimailmaa vaikka mainoksissa lupaavatkin.
Luonnonvalo
Kiitos kommentista, katsotaan miten tuota aluetta voisi käsitellä lisää! Yksi tällaisen artikkelin hankaluuksista oli juuri päättää mihin kohtaan rajaukset tekee, aihe kokonaisuutena on kuitenkin niin laaja ja moneen suuntaan helposti rönsyilevä että tässä voi esitellä vain olennaisen.
Totta ja on kuin veteen piirretty viiva. Ennenkaikkea tuo spektrin laajuus oli se mitä korostaisin noissa lampuissa, sillä markkinoilla on todella mitä ihmeellisimpiä juttuja kaupan jota myydään ns päivänvalolamppuina.
Itse tilasin tuolta kokeeksi yhden
Päivänvalolamppu
tietty kannattaa olla tarkkana että ottaa 220v malleja.
Ja edelleen korostaisin sitä, että tuolla valaistuksen värillä (tai ennemminkin määrällä) on ratkaiseva osuus mallia tehdessä, mitä enemmän ja luonnollisemman väristä valoa, sen parempi. Kuvattaessa taas kaiken a ja o on sekä kameran, että jälkikäsittelyn oikeellisuus väritasapainon suhteen. Alla taas kerran ihan pikaisesti otettu esimerkki, toinen "karkinkeltaisessa" 827-lampussa, toinen "valkoisessa" 865-lampussa.

www.pienoismallit.net/profiilit/1118/kuvat/kuvapankki/kuva_46948/
Noh, samasta asiastahan tässä kaikki puhuu, hieman eri sanoilla vain. Se mitä wade ja minä korostaisimme on lamppujen plaatu, nuo parhaat päivänvaloputket käyttää 6 kaasua tuottaakseen tasaisen spektrin valoon ja suurin osa vain 3 kaasua, joka aiheuttaa sen että kaikki värien osa alueet ei toistu tasaisesti.
Spektri
Eli ihan sama kuvaatko vai teetkö pienoismalleja, mitä tasaisempi on valolähteen antama värintoistokyky (spektri) sitä parempi, mutta taidan jo viilailla pilkkuja. Lopputulos on kumminkin tärkein ja kiitoksia wadelle hyvästä artikkelista.
Edit:
Kyllä minä näen suurenkin eron noissa kahdessa esimerkkisi kuvassa, esim sininen ja vihreä eivät ole saman sävyiset. Tietty se voi johtua siitäkin että korjaukset ja pakkaussuhteet eivät ole kuvissa samat.
Kokeileppa joskus sellaisella Kodakin testikortilla joita saa valokuvausliikkeistä, tosin aikas kalliiseen hintaan.
Color test
Joo, eroja on, mutta ei niin paljoa, että niiden perusteella voisi perustella keltaisia tai sinisiä kuvia galleriassa ;-)

Toi Kodakin kortti oli aikoinaan downloadattavissa väriprofiileineen joltain sivulta, mulla löytyy toi Ifin pro-käsittelyn läpi tulostettuna. Samoin löytyy tuo X-Riten vanhempi versio tästä.

Peruskuvissa nettisivuilla riittää se, että valkotasapaino on harmaakortin kanssa asetettu paikalleen, jos "hienompaan" on tarvetta, pitää koko ketju olla ICC-profiileilla kalibroituna, ja kun ei nämä nettisivut kuitenkaan profilointia tue (no, ehkä poislukien Mac maailma, mutta valtaosassa kuvia ei profiilia ole mukana, ei munkaan kuvissa), niin vaivannäkö on turhaa. Ja sitten jos haluaa, että kuvat on edes omalla näytöllä oikean värisiä, kannattaa sijoittaa näytön kalibrointilaitteeseen.
Lampuista vielä kommentti, jos mahdollista valitkaa sellainen missä luku alkaa ysillä, eli 940 tai 965 tms. tuo ensimmäinen luku kertoo valon värintoisto indeksin, ja 8 tarkoittaa 80% ja 9 90% tai enemmän. Hyvä putki voisi olla osramin Colorproof 950.
AJ 27.12.2012 09:47 Vastaa lainauksella
Moi Wade,

Erinomainen kirjoitus väriopista mallauksen vinkkelistä. Tätä pitää tavata useamman kerran; kiitokset mainiosta kirjoituksesta. Parhain terveisin, AJ
wade 27.12.2012 17:58 Vastaa lainauksella
Kiitos täsmennyksistä! Tein lisäyksiä valaistus-osioon: lumenit, luxit, värintoistoindeksit ja värilämpötilat. Jos joku on kokeillut tai testannut uusien led-valojen värintoistoa ja valotehoa niin olisi kiva täydentää tietoja myös niiden osalta.
Olen koittanut metsästää päivänvalo ledejä, mutta huonolla menestyksellä, nyt niitä vähitellen alkaa ilmaantumaan kohtuuhintaisina markkinoille ja kiinanpojilta saa jo valo/videokuvaukseen tarkoitettuja tasovaloja aikas edullisesti.
wade 30.12.2012 14:47 Vastaa lainauksella
Artikkelia muokattu 30.12.12: pieniä täsmennyksiä ja lisäyksiä siellä täällä sekä lähteitä lisätty.

Mallinrakentajan näkökulmasta monissa värioppaissa keskitytään liikaa väriharmonioihin, sommitteluun ja erilaisiin värien käytön sudenkuoppiin, mutta voin silti suositella tuota Harald Arnkilin kirjaa Värit havaintojen maailmassa. Värien määrittelyyn ja sekoittamiseen löytyy hyviä käytännön neuvoja Betty Edwardsin Värit-kirjasta.
wade 7.12.2015 18:05 Vastaa lainauksella
Led-tekniikka on kehittynyt ja yleistynyt melkoisesti viime aikoina, valon määrä ja värilämpötila alkavat kohta olla jo käyttökelpoisia myös halvemmissa hintaluokissa mutta värintoisto jää edelleen vähän ongelmalliseksi. Monet ilmoitetut värintoistoindeksit jäävät edelleen alle 90, mitä ei oikein voi pitää riittävänä.

Hyvän värintoiston omaavia led-valoja on toki markkinoilla, mutta hinnat ovat aivan liian korkeita (=satoja dollareita) tavalliselle kuluttajalle ja ehkä siten myös mallarille?

https://en.wikipedia.org/wiki/High_CRI_LED_lighting