Pienoismallit.net

Veteraanimallarin "huoneentaulu"

Kunnianosoitus Airfixille

Aloittelin tätä muovimallien rakentamista 1960-luvun puolivälin tienoilla ollessani n. 10 vuotias. Tuohon aikaan Suomessa ei ollut saatavilla liiemmin muita kuin Airfixin ja Frogin valmistamia 1/72 skaalan lentokonesarjoja (Airfixilla toki oli 1/76 skaalan panssarivaunuja ja maavoimien miehistöä). Tuon ajan parhaat referenssit olivat oman sotaveteraani-isäni kertomukset sodasta ja mustavalkoiset sarjakuvalehdet nimeltä SIIVET ja KORKEAJÄNNITYS. Tärkeintä oli kuitenkin se lentokonemallien rakentaminen - en minä niitä silloin maalannut, en tainnut edes olla tietoinen, että niiden maalaamista varten oli olemassa ihan maalejakin. Tärkeintä oli saada koneet nopeasti kootuksi, että pääsi ne äkkiä laittamaan tositoimiin "rintamalle" - siis mukaan kulmakunnan samanikäisten jätkien sotaleikkeihin.

Ensi viikon maanantaina 29.6.2009 minä täytän 53-vuotta, jos siihen asti elää saan. En muista enää ensimmäisen vakavasti otettavan tyttöystäväni sukunimeä, en muista lapsuudenkotini isän ja äidin puhelinnumeroa, en muista mitä tein silloin, kun kuulin prinsessa Dianan kuolleen Mersun kyydissä Pariisissa, en muista vaimoni ja minun hääpäiväni päivämäärää, en muista iltaisin pestä hampaitani (aina välillä), MUTTA muistan kyllä taatusti ja takuulla, mikä oli elämäni ensimmäinen muovinen lentokoneen pienoismalli - se oli englantilaisen Airfixin valmistama 1/72 skaalan malli Supermarine Spitfirestä. Tuon kokoluokan mallit myytiin 1960-luvulla muovisissa pusseissa - ei siis suinkaan pahvilaatikoissa, joten siellä pussukassa oli aina välillä paljonkin rikkinäisiä osia mukana.

Ilman Airfixin 1/72 Spitfireä en olisi nyt 53-vuotispäiväni aattona tässä jamassa. Öö, siis positiivisessa mielessä niinku. Muovimallien rakentelu on tuonut kovasti iloa omaan elämääni kuluneiden vuosikymmenten aikana, ja onnekseni olen löytänyt jopa vaimon, joka melkein tajuaa mistä tässä hommassa pohjimmiltaan on kyse - siis melkein tajuaa, ja se on jo paljon mielestäni.

Niinpä päätin väsätä jokinlaisen kunnianosoituksen elämäni Ensimmäiselle Muoviselle Rakkaudelle, Airfixin Spitfirelle.

Ostin Kuivalaisen puodista ikivanhan Spitfiren sarjan - avasin paketin ja putsailin hellästi kaikki osat. En kuitenkaan irrottanut niitä osia valurangoistaan, vaan sitten pikku hiljaa aikani kuluksi maalailin niitä pensselillä - luonnollisesti käyttäen perinteisiä Humbrolin emalimaaleja.

Kun osat oli maalattu, niin lakkasin ne Humbrolin kirkaslakalla - kiinnitin sarjan omat siirtokuvat mallin pintaan ja lopuksi laitoin päälle Humbrolin mattalakan.

Siitten liimasin pikaliimalla nämä yllä kuvatut valmiiksi maalatut/lakatut valurangat osineen valkoiseen taustapahviin, jonka sitten kiinnitin vanhan lasipintaisen valokuvakehyksen sisään. Lopuksi varmistin tuon kehyksen ja taustapahvin liitoksen ilmastointiteipillä taulun takapuolelta - ettei taulun sisään pääse pölyä, eikä muitakaan epäpuhtauksia, kutes esmes mikromillin kokoisia mininatseja.

Tässä siis minun tapani tehdä jonkinmoinen kunnianosoitus 1960-luvun perinteisille Airfixin muovimalleille.

Kommentit

Ei tälle historiikille voi antaa, kuin täydet… ;)
Tero Lammimetsä kirjoitti:
Ei tälle historiikille voi antaa, kuin täydet… ;)
Kuten meillä täällä Royal Air Horsessa on tapana sanoa, niin "thank you, but watch out the hun from the sun" ;-

Terv.

Winchesterin II-polven puujalkainen jaarli Richard Claymore-Bushmills-Walker (evp)
Onpas loistava idea ja hieno toteutus. Tuollainen sopisi mallarin kuin mallarinkin seinälle ja emäntäkin varmaan riemastuisi uudesta sisustus elementistä :)
Vanhoillisesta rajoittuneisuudestani johtuen en arvosta monia malleistasi (ne iffit) kovinkaan korkealle (suon toki sijansa niillekin).

MUTTA: Tästä ajatuksesta ja toteutuksesta olen aidon kateellinen. Tyylikäs esitys!
Timo ja Jukka, kiitos kommenteistanne.

Ideaa saa ihan vapaasti matkia. Lienee kuitenkin ihan jo vaimojen takia parasta pysytellä tuossa pienessä 1/72 skaalassa?
Raimo Leino kirjoitti:
Timo ja Jukka, kiitos kommenteistanne.

Ideaa saa ihan vapaasti matkia. Lienee kuitenkin ihan jo vaimojen takia parasta pysytellä tuossa pienessä 1/72 skaalassa?
Ettei olisi oma lehmä ojassa…? ;)
KimmoR 27.6.2009 01:39 Vastaa lainauksella
Ei piru vieköön! Raimolta ei sitten ideat lopu. Vaikka olenkin Raimoa nuorempi, niin sisäinen lapsi minussa liikahti haikeasti, kun mainitsit Siivet ja Korkeajännitys. Tosin itse luin aikanaan vain Ilmojen korkeajännitystä ja Siivet-sarjaa. Mikähän mielenhäiriö silloin varhaisteininä iski, kun aikani yritettyäni saada kaupattua kokoelmaani Tampereen divareihin, siinä onnistumatta, runttasin koko kasan paperiroskikseen… Voi Per..!!!!!!!! Vanhimmat numerot olivat jostain 70-luvun aivan alusta, voi tyhmää päätä! Mutta tähän kommentin kohteeseen: mainio kunnianosoitus elämän kestäneen harrastuksen alkujuurille. Itse en muistaisi, mikä oli se aivan ensimmäinen pienoismallini. Mutta tuonhan voisi tehdä jostain muustakin, taidan tehdä samanlaisen 1/16 King Tigerin valurungoista, niillä saisi peitettyä kaikki olohuoneen seinät tai siis ainakin kaksi.

Ai niin, ennenaikaiset onnittelut Raimolle! Ilahduta jatkossakin meitä muita tarinoillasi ja "What if" malleillasi.
Hieno idea,hieno toteutus.Pienoismalleista on moneksi kun ideoita riittää.
Airfix saa ansaitsemansa tribuutin.
Todella hieno ja hyvä seinäkoriste kunnioittamaan uljaan harrastuksen jatkumista.
Loistava idea, ja Tyylikäs toteutus!
Aika uniikki toteutus. Raimo erottuu mukavalla tavalla valtavirrasta. Hyvää kesää.
JouniR 27.6.2009 10:38 Vastaa lainauksella
Tyylikäs, kelpaisi omalle seinällekkin.

Ja äkkiä tämä Hyperscalen Airfix group build sivulle.
Näkevät ne ulkomaanpellet että täälläkin osataan…
J Pokki 27.6.2009 10:44 Vastaa lainauksella
KimmoR kirjoitti:
Vaikka olenkin Raimoa nuorempi, niin sisäinen lapsi minussa liikahti haikeasti, kun mainitsit Siivet ja Korkeajännitys. Tosin itse luin aikanaan vain Ilmojen korkeajännitystä ja Siivet-sarjaa. Mikähän mielenhäiriö silloin varhaisteininä iski, kun aikani yritettyäni saada kaupattua kokoelmaani Tampereen divareihin
Minä olen vielä Kimmoakin nuorempi, mutta saman vaikutuksen tämä teki minuun. Kyllä ne samat Korkkarit ja Siivet haettiin divareista, joten joku oli kaupanteossa onnistunut. Itse taas tein tuon roskis-/myyntijutun suurimmalle osalle malleistani aikanaan ja se, se vasta ottaa kuuppaan.

Muun ryhmän mukana toistelen tämän idean hienoutta ja toteutusta.
Tämä on positiivinen idea! Suuri kunnianosoitus mallailun pioneerille, Airfixille! Ei kyllä ideat lopu tältä Herra Leinolta…ei voi kun ihmetellä positiivisesti:)
Mahtava idea :) ja etukäteisonnittelut! Voisin tehdä samanlaisen ensimmäisestä projektistani: Airfixin 1:72 mersu ja tietenkin pussi-malli (äiti auttoi kokoamisessa 30v. sitten), pitääkin hankkia jostain…
perttiL 27.6.2009 11:07 Vastaa lainauksella
Todella erinomainen idea ja toteutus. Ja mukava havaita, ettei meillä ole Raimon kanssa kuin vajaa pari kuukautta ikäeroa. Ja siksipä kait mallailu-historiamme alku vaikuttaa varsin samanlaiselta.

Enhän ole ilonpilaaja jos kysyn, että tehdessäsi kunnianosoituksen 60-luvun perinteisille Airfixin malleille…sekä ensimmäiselle mallillesi, Airfixin Spitfire 60-luvun puolivälistä, olet kuitenkiin valinnut seinätauluusi varsin "nuoren" mallin…Airfixin Spitfiren vuodelta 1980…!? pertti
Lahjavinkkinäkin ihan upee idea.
Superlatiivit on jo yläpuolella mainittu joten niihin voi vain yhtyä (siis verbaalisti). Tämä teos sai nykyhetken kiireiset ajatukseni pysähtymään ja palasin nostalgisesti kesään 1964, kun isä suostui ostamaan Jyväskylän Sokokselta Airfixin 1/72 Fokker Triplanen (tietysti pussissa). Maksoi 1,50 mk (siis n.25 nykysenttiä). Kiireesti kasaan, maaleista ei tietoakaan ja merkit liimalla paikoilleen. Kukaan ei älynnyt sanoa, että niitä pitäisi liottaa vedessä. Voi niitä aikoja… Kiitos Raimo nostalgisesta hetkestä ja terveitä rakenteluhetkiä tulevaisuudessakin.
Liitynpä joukon jatkoksi toteamalla että idea on loistava kuten myös toteutus!
…kunpa pystyisin muistamaan mikä oli se oma ensimmäinen "koottava" aikoinaan,ikää oli 6v ja 70-lukua elettiin. Ainoastaan se on varmaa että kyseessä oli Airfixin malli kupla/tai pussipakkauksessa. Mallien ostopaikka silloin oli Kaihari-Center tuossa Tampereen Hakametsässä. Ja jostain syystä noiden edellämainittujen 1/72-Airfixien hinta on syöpynyt mieleen,se oli 1,20 markkaa…
Ja lopuksi mainittakoon että "koottavan teossa" (kuten silloin sanottiin) oli julma kiire ja maalaus astui kuvioon mukaan vasta myöhemmin. Isäukko yritti kannustaa ja neuvoakin,välillä ilmeestä huokui läpi tietynlainen huvittuneisuus touhun suurpiirteisyyttä ja ennenkaikkea liiman käytön huolimattomuutta kohtaan…
Oi niitä aikoja. ;)
VAUVAUVAU!! Ei säistystä kaipaa, kun on "tehtaan paketissa". Kerrassaan hieno idea. Menisi ehkä jopa meikäläisen vaimoltakin läpi. Siis ajatuksissa. Ehkä.
Aloittelin varmaan pikkuisen sinun jälkeen "koottavien" rakentelun veljeni kanssa. Muistan Joulun -70. En toivonut mitään muuta kuin koottavia (silloin niitä niin kutsuttiin). Sain 42!! Pukki ei tuonut niiden lisäksi kuin piparkakkutaiknaa pussin. (Olin toivonut sitäkin).
Mallit oli Airfiksiä ja myös Revelliä. 1:72:sia ehkä kaikki. Liimailtiin niitä kiinni ja jopa jokunen maalailtiinkin. Kattoon karhulangalla kiinni ja Korkkarista mallia, miten ne ampuivat toisiaan.
Siinä monta iltaa alla sängyssä kateltiin ja leikittiin ilmasotaa. OI aikoja…Sitten aina joskus kiinanpommia sisään ja poks!! Hauskaa oli.

Sit tuli VAHINKOSÄISTÄMINEN: 16.6.-72. Äiskä lähti kaupunkiin (10km). Ja oli mulle huutanut, että ota rasva pois hellalta sulamasta. (Oli tekemässä pullataikinaa). Joojoo, olin vastannut ja 5-vuotta vanhan omakotitalon alaovesta läksin ulos. Kun tuli takas, niin talo oli pahasti tulessa. Paloi raadoksi. Vieläkin näen painajaisia.
Jostain syystä meidän huoneen palokunta sai jollain lailla pelastetuksi. Hamsterit kuoli vissiin palokaasuihin häkkiinsä, mutta ne katossa olevat Spitit ym… Ne oli hienoja. Alta ja muualtakin jotenkin aidosti mustuneita. Muutama oli pudonnut lattialle ja killui sammutusvedessä, mutta nekin näytti hienolta. Ihan kuin meritaistelu olisi ollut. Se jäi pikkupojan mieleen. Eniten tietenkin jäi se, että koti meni. Ei jäänyt kun T-paita ja shortsit. ("Kaik´männ").

ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ KOTONA - Nuoret mallarit siis. Tarkoitan, että voitte leipoa pullaa, mutta pitää kuunnella äitiä!!

No ei tämä tarina nyt tähän malliisi liity…mutta niin kävi ajat sitten. Tulipahan mieleen tuosta sinun "Veteraanimallarin" kuvauksestasi.
Ps.
perttiL kirjoitti:
Enhän ole ilonpilaaja jos kysyn, että tehdessäsi kunnianosoituksen 60-luvun perinteisille Airfixin malleille…sekä ensimmäiselle mallillesi, Airfixin Spitfire 60-luvun puolivälistä, olet kuitenkiin valinnut seinätauluusi varsin "nuoren" mallin…Airfixin Spitfiren vuodelta 1980…!? pertti
Et ole ilonpilaaja - en nääs löytänyt Kuivalaisen puodista vanhempaa Airfixin 1/72 Spitfireä, joten tyydyin sitten tähän 80-luvulla valmistettuun … kyseisessä kaupassa paikalla olleet "asiantuntijat" taisivat pitää minua jotenkin kajahtaneena, kun tiedustelin mahdollisimman kökköä ja vanhaa Airfixin "pikkukoottavaa" - sellaista, jossa olisi mahdollisimman paljon ylisuuria niittejä pinnassa …

Niin ja kiitos kaikille muillekin kommenteistanne!
Rane 27.6.2009 23:12 Vastaa lainauksella
Jossakin nykytaiteen näyttelyssä olen nähnyt samantapaisen, tosin mallia ei ollut maalattu ja aihe oli esitetty enemmän taidekontekstissa kuin mallinrakennus-nostalgis-historiallisessa.
Todella mahtava idea! Ansaitsee varmasti paikkansa seinälläsi! Eipä ole aikaisemmin vastaan tullut moista… Pisti nyt vaan mieleen ihan omaa napaa ajatellen… Miten helkkarissa mä saan 1/72 sukellusveneen mahtumaan minkään kehyksen sisään jos joskus moinen ajatus vanhoilla päivillä iskee! :D
Jos tahtoo tehdä Airfixin mallista vielä pienemmän "muistotaulun" niin voisi ajatella käyttää valmistajan "mini-kit"
sarjoja joita on lukuisia erilaisia ja ovat valmiiksi maalattuja ja sopivan pientä mittakaavaa( 1:100 )taulunpohjiin
ja hintakaan maksa kuin noin 8-10 euroa ainakin täällä Tornion suunnalla, mielestäni tästäkin kirjoituksestani voisi ottaa oivan vinkin sikälimikäli tekee vastaavan idean kuin Raimo esittänyt.

[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/05/50/11/055011_preview.jpg[/img]
viesti poistettu
Onneksi olkoon Raimo, olet tullut juuri miehen ikään (53v) ;D)
Tuo ideasi on erinomainen. Lukiessani juttuasi palautuivat mieleeni vastaavanlaiset muistukuvat 60-luvulta: Airfixin mallit - koottavat - maksoivat 1,50mk, Humbrolin maalit 60p/purkki (sen jälkeen kun niitä alettin käyttää tussien jälkeen). Ja ne lähteet, todellakin, Korkkareita ja Siivet-lehtiä. Paljon on vettä virrannut Vantaassa noiden aikojen jälkeen ja mallailumaailma muuttunut. Hyvää jatkoa projekteillesi.
jarkko 29.6.2009 21:31 Vastaa lainauksella
Loistava idea ja mahtava toteutus
Heh, Raimo Ehti ensin:) Nyt näitä osatauluja on saatavana kaupallisenakin. (Kelaa sivun loppuun)
Antti Pentikäinen kirjoitti:
Heh, Raimo Ehti ensin:) Nyt näitä osatauluja on saatavana kaupallisenakin. (Kelaa sivun loppuun)
No nuo Tamiyan osataulut prätkistä/kilpa-autoista ovat jo todella vanha juttu - onhan noita "kolmiulotteisia räjäytyskuvia" saanut ihailla kyseisen firman tuotekuvastoissa jo monen vuoden ajan.

Niin enkä ole missään vaiheessa väittänytkään, että olisin maailmankaikkeuden ensimmäinen ihminen, joka maalaa pienoismallin osat niiden ollessa vielä kiinni valurungoissaan. Olen tosin tehnyt aivan samantyyppisiä "mallarin huoneentauluja" jo kymmeniä vuosia sitten, mutta silloin niistä ei päässyt netissä hehkuttamaan - kas kun mitään nettiä ei ollut vielä olemassakaan… se oli niitä aikoja, kun puhelinta oli pakko pitää pöydällä ja se puhelin oli kiinteästi johdolla kiinnitettynä seinään. Tosin niihin aikoihin Suomessa hyvin harvoilla oli edes olemassa oma puhelin…
Raimo Leino kirjoitti:
Antti Pentikäinen kirjoitti:
Heh, Raimo Ehti ensin:) Nyt näitä osatauluja on saatavana kaupallisenakin. (Kelaa sivun loppuun)
No nuo Tamiyan osataulut prätkistä/kilpa-autoista ovat jo todella vanha juttu - onhan noita "kolmiulotteisia räjäytyskuvia" saanut ihailla kyseisen firman tuotekuvastoissa jo monen vuoden ajan.
Itse tekemällä säästää monta jeniä, senttiä, taalaa, euroa ja metriä. Tässä hintaesimerkki: www.hlj.com/product/TAM21205
KimmoR 2.7.2009 14:35 Vastaa lainauksella
Fyi fan! Vajaa neljähunttia tollaisesta.
Wanhat elää ja porskuttaa, kun omaavat elämänkokemusta… ;)
Kyllä on tyylikäs taulu:)
Näin 1965 syntyneen mielestä: J-laut että on komeeta!
Jarmo Kuosmanen kirjoitti:
Näin 1965 syntyneen mielestä: J-laut että on komeeta!
Kivaa, että te nuoretkin tästä ideasta tykkäätte :-)
pophead 15.7.2009 08:26 Vastaa lainauksella
Idea on loistava ja arvokkaasti toteutettu.
Morjensta, Raimo! Tässä kesälomalla ollessa ei tule niin usein istuttua koneen ääressä joten bongasin sinun taulusi vasta nyt… Ja jäin mykistyneenä katsomaan! Aivan äärettömän upea kunnianosoitus malliharrastukselle ja tuolle sinun ensimmäiselle pienoismallillesi.

Oma ensimmäinen malli oli kyseisen valmistajan (niinikään pussissa markkinoima) Zero vuodelta 1971 - sain sen synttärilahjaksi kun täytin 7-v. Eli tällaisen "keskenkasvuisen" juipin propsit sinne "vanhalle ja kokeneelle"-mallarisedälle ;)
Tsuhna 18.7.2009 09:34 Vastaa lainauksella
Kertakaikkisen mahtava idea!
Morjestus Jyväskylästä myös! Hauska topicci, mallarisivuston linkki löytyi Nissan -kerhon foorumilta joten heti vain liittymään mukaan. Kivoja muisteluita, hintakehitys näyttää siltä että Airfixin Hawker Hurricane maksoi muovipussissa 2,10 mk vuonna 1974, laatikot 2,95 JKL:n upouudessa Prismassa. Hurricane oli eka mallini, 12 -vuotiaan mieluinen synttärilahja. Sittemmin koneita ja varsinkin sotakalustoa kertyi tiuhaan tahtiin mutta jälkikasvu on leikkinyt kokoelman melkoiseksi silpuksi…eipä tullut säästettyä! ONNEKSI Tampereen Harraste -myymälästä näytti perjantaina löytyvän vaikka kuinka monta harrastuksen alkuajan vehjettä eli se laitattaa kohta nettikauppaan ja kiivaasti. Jospa nyt malttaisi maalata nuo sisustatkin ennen kasaamista, näin 34 vuoden jälkeen…
Aivan superhieno taulu, tällainen pitää toteuttaa nro,kakkosena jossakin muodossa,makee.
Jorma Kim 20.8.2009 20:10 Vastaa lainauksella
Huomasin minäkin tämän vasta nyt. Ha ha, on kyllä loistava idea tehdä vaihteeksi nurin päin, eli jättää kone kokoamatta, mutta maalaa ne osat. Ironiaksiko sitä nyt sitten kutsuttiin vai miksi, en tiedä enää. Pitäisiköhän Citymarketista käydä ostamassa joku pieni Saab Draken tulevaisuuden varalle, jotta pääsisin toteuttamaan samanlaisen taulun sitten hamassa vanhuudessani…
AJ 22.8.2009 11:19 Vastaa lainauksella
Moi Raimo,

Aivan mieletön tarina/historiikki ja idea! Tarinassa oli paljon yhtymäkohtia omaankin nuoruuteen -70-luvun alussa. Ehdottomasti yli asteikon menevä kirjoitus; 5+ ! Kiitos Raimo!
AJ kirjoitti:
Tarinassa oli paljon yhtymäkohtia omaankin nuoruuteen -70-luvun alussa.
Ja ideaa saa aivan vapaasti lainata. Hienoa, jos tämän tyyppisiä tauluja alkaa näkyä seinillä eri puolilla Suomea :-)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.