Pienoismallit.net

Messinkimallit

Vaihtelua muoville

Kulunut vuosi 2008 on kohdallani ollut varsinaista uuden oppimista ja löytämisen riemua. Opittujen asioiden jakamiselle pienoismallit.net on tietysti oivallinen paikka. Eräs tekniikka, joka tuli jäädäkseen, on messinkisten piensarjamallien kokoaminen juottamalla. Vaikka en ole kovinkaan vanha, enkä varsinkaan koira, voin sanoa että tämän homman oppiminen oli vahvan alkuepäilyn jälkeen suhteellisen helppoa. Seuraavassa perehdytään aiheeseen hieman tarkemmin.

Messinkimallien valmistus syövyttämällä on jo vuosikymmeniä vanha menetelmä ja tunnetaan mm. nimellä fotoetsaus. Tähän päivään mennessä tekniikka on kehittynyt jo niin pitkälle, että sopivat kuvat omien osien piirtämiseen voi laatia lähes kuka hyvänsä. Kuvat voidaan sitten syövyttää jossain alaan perehtyneessä yrityksessä (lue aiheesta…) ja näin saadaan melko helposti ja kustannustehokkaasti aikaan pienoismallisarja, tai ainakin sopiva aihio pienoismallille.
Menetelmä on ollut jo pitkään varsinkin pienoisrautatieharrastajien suosiossa Euroopassa ja varsinkin Brittein saarilla. Siinä missä muissa pienoismalleissa syövyteosia käytetään vain lisämausteina, tekevät pienoisrautatieharrastajat kokonaisia vaunuja ja vetureita messingistä. Näihin malleihin vain muutamia osia saatetaan valmistaa muista materiaaleista, kuten muovista tai valumetalleista. Kehitys näyttää etenevän esim. sotilaskalustopuolellakin siihen suuntaan, että syövyteosat alkavat vallata joissain sovelluksissa tilaa muovilta. Esimerkiksi lokasuojia, varustelaatikoita ja lisäpanssarointeja alkaa ilmestyä metallisina osina, ja mitä suuremmaksi osat muuttuvat, sitä varmemmin kokoaminen kannattaa tehdä juottamalla.

Syövyteosien etuna on suurempaan tarkkuuteen pääseminen ohuemmilla materiaalivahvuuksilla. Perinteisillä valumuovitekniikoilla ei pystytä tuottamaan yhtä pikkutarkkaa jälkeä johtuen mm. materiaalin heikosta käsittelynkestävyydestä. Toisaalta syövyteosien kompastuskivi on tietynlainen kaksiulotteisuus. Esimerkiksi pyöreä otetanko tai monimutkainen ja vahvasti "kolmiulotteisen" pinnanmuoto on täysin mahdoton valmistaa syövyttämällä, kun taas esim. muovinen vastaava on hyvinkin mahdollinen.
Toinen etu on jo aiemmin mainittu kohtalainen edullisuus ja helppo toteutettavuus. Messinkisarjana on saatu markkinoille monta pienoismallia, joita ei olisi ollut käytännössä mahdollista valmistaa millään muulla menetelmällä. Teoriassa valmistaminen olisi ollut kyllä mahdollista, mutta se olisi vaatinut mittavia taloudellisia resursseja, joiden takaisinsaaminen ei olisi luultavasti ikinä toteutunut. Messinkisarjat ovat usein pienten "nyrkkipajojen" tai harrastajaryhmien, jopa yksittäisten harrastajien aikaansaannoksia. Resurssit toteuttamiseen ovat rajalliset, sarjat pieniä ja esimerkiksi ohjeet hyvin suppeita tai puuttuvat kokonaan. Usein sarjaksi tuotteistetut messinkimallit ovat yhdistelmä messinki-, valumetalli- ja muoviosia. Lisäksi sarja saattaa vaatia lähtökohdaksen "luovuttajasarjan" eli jonkin teollisesti valmistetun mallisarjan jonka osia voidaan hyödyntää. Kuulostaa vaikealta, vai? Niin minustakin aluksi, mutta päätin silti tutustua tarkemmin. Pienoismallien rakentamisen suolahan on haastavuus.

Kaikenkaikkiaan tätä tuotehaaraa leimaa jonkinlainen sisäpiirin mielikuva, joka ei välttämättä kauheasti todellisuudesta poikkeakaan. Tuotteita ei nimittäin juurikaan mainosteta, vaan ensin pitää osata kysyä. Sitten tietoa kyllä saa ja mukaan pääsee helposti. Eikä meininki ole ollenkaan sisäänpäinlämpiävää - päinvastoin, neuvoja ja koulutusta on saatavilla erittäin paljon ja taso on korkeata.
Yllätyin kuullessani, että suomalaisestakin rautatiekalustosta on saatavilla messinkisarjoja. Ainahan on valitettu suomalaissarjojen vähyydestä - suorastaan olemattomuudesta - ja yht'äkkiä sain listan jossa oli pitkälti yli parikymmentä sarjaa hankittavana. Suomessa alan kehittäjinä ovat jo pitkään toimineet Kaj Wikberg ja Petri Sallinen. Kaj vetää viikottain vapaamuotoista "messinkikerhoa" joka kokoontuu mm. Tapiolan kirkolla, Espoossa. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat kuulemma tervetulleita, joten kävin tutustumassa toimintaan Rautatiemuseolla, joka on myös yksi kerhopaikoista, ja sain paljon hyviä vinkkejä. Hankin myös muutaman messinkisarjan. Tämän artikkelin tarkoituksena on käydä vaihe vaiheelta läpi yhden sarjan kokoaminen, siten kuin itse sen tein oppimiani tekniikoita käyttäen.

Mallisarja

Ensimmäiseksi harjoittelusarjaksi valitsin Kajn suositteleman konduktöörivaunun sarjaa F. Vaunu on mittakaavassa H0 eli 1/87, joka on tällä hetkellä yleisin mittakaava suomalaiskalustossa.
Sarja on pyöriä ja muutamaa ruuvia lukuunottamatta kokonaan Wikberg/Sallinen-ryhmän aikaansaanosta, eli luovuttajasarjaa ei tarvita. Mukana tulee messinkisyövytteenä yhdellä isohkolla arkilla vaunun seinät, lattia, aluskehys, ikkunat, ovet yms. yksityiskohtia. Akselipukkien ja jarrujärjestelmän osat on toteutettu osittain erillisinä syövytteinä ja osittain uretaanivaluna. Uretaanivaluna on myös toteutettu katto, kattokalusteet ja alustan yksityiskohtia. Kaikenkaikkiaan valu- ja syövytysjälki on tarkkaa ja hienoa.

Työvälineet

Messinkimallien kokoaminen ei varsinaisesti ole välineurheilua. Hyvillä välineillä työskentely on toki helpompaa, mutta alkuun pääsee perusvehkeillä. Listasin tähän hyödylliseksi kokemiani työvälineitä, jokainen huomaa itse, mitä tarvitsee ja mitä ei.

-Pienet sivuleikkurit tai kynsisakset. Osien irrottamiseen arkilta.

-Askarteluveitsellä on helppo leikata kaikkein pienimmät osat irti arkilta.
Tähän käyttöön kannattaa pyhittää yksi terä nopean tylsymisen vuoksi. Messinkiä sillä leikkaa kyllä pitkään, mutta muuta käyttöä terällä ei ole, kun on pari kertaa metallia purrut.

-Timanttiviilalla ylimääräiset johteet on helppo hioa pois metalliosista.
Timanttiviila on hienolla timanttijauheella päällystetty viila, joka nimestään huolimatta ei ole kovin kallis. Näitä saa sarjana esim. Biltemasta tai yksittäin pienoismalliliikkeistä. Viilan pinta on erittäin hienojakoinen, joten metallin hiominen sujuu hyvin ja jäljestä tulee tasainen. Helpompi käyttää kuin perinteinen "pienoisviila", jonka isommat uurteet tökkäävät helposti ja vääntävät osan pilalle.

-Kaapivalla terällä varustettu veitsi on omiaan taivutusurien mahdolliseen lisäsyventämiseen.
Tämä voi olla vähän järeämpi kuin tavallinen askarteluveitsi. Tosin kaapivat askarteluveitsen terätkin toimivat.

-Lyijyllistä tinaa joka ei sisällä juoksuteydintä.
Itselleni oikean tinan löytäminen oli se homman juju. Käytän Carr's 145 Orange Label-tinaa, joka nimensä mukaan sulaa 145 celciusasteessa. Normaalit elektroniikkatinat sulavat jossain 200 asteen tienoilla. Nämäkin ovat hyviä, mutta koin tämän alhaisemmassa lämpötilassa sulavan miellyttävämmäksi käyttää. Huonona puolena on tietysti Carr'sin tuotteiden "saamattomuus" Suomesta. Juoksutetta ei tinassa saa olla sisällä, koska se hankaloittaa koko juotosprosessia. Juottaminen on hankalaa, kun kolvin kärjessä oleva tina räiskyy ja sihisee kaiken aikaa. Lisäksi juoksutetahna leviää ikävästi juotettaessa mihin sattuu ja on hieman hankalampi poistaa kuin nestemäinen juoksute. Tinan on hyvä olla lyijyllistä (suhde 60/40) parempien ominaisuuksiensa vuoksi. Vaikka esim. teollisuus lyijyllisestä juotostinasta on jo luopunut ympäristösyistä, on sitä edelleen saatavilla alan liikkeistä.

-Juoksutetta. Itse suosin nestemäistä, monet käyttävät myös pastamaista juoksutetta, mutta sillä en saanut hommaa toimimaan läheskään niin hyvin.
Nestemäinen juoksute on ollut toinen merkittävä tekijä onnistuneissa juotoksissa. Käytän Carr's Yellow Fluxia, mutta muitakin hyviä löytyy ihan kotimaasta. Juoksutteen olisi hyvä sisältää sinkkikloridia. Juoksutteet ovat haitallisia elimistölle, joten varovaisuutta käsittelyyn! Kiehuvasta juoksutteesta nousevat höyrytkin ovat haitallisia ja sitäpaitsi aika kitkeriä hengittää. Annostelin juoksutteen isommasta pullosta pieneen, siveltimellä varustettuun pulloon, josta sitä on helppo levittää.

-Juotoskolvi pienellä talttamaisella kärjellä ja mielellään lämpötilansäädöllä
Liika lämpö ei ole hyväksi metalliosille. Liiallinen kuumeneminen aiheuttaa muutoksia muotoon ja sehän ei ole hyvä juttu. Tämän vuoksi jonkinlainen kontrolli on hyväksi. Halvimmillaan lämpötilasäädöllisiä juotosasemia saa alle satasella. Tällaisella juottaminen on jo miellyttävää, kunhan saa hankittua toimivaksi havaitun yksilön. Kolvin kärki tulisi olla leveydeltään noin 4 mm:n luokkaa. Talttamainen kärki jakaa lämpöä tasaisesti ja sillä voi ikäänkuin "sivellä" tai "maalata" tinaa paremmin kuin piikkimäisellä. Itse olen havainnut hyväksi myös kartiomaisen kärjen joka on viistetty talttamaiseksi. Tällä pääsee kätevästi esim. nurkkiin.

-Puhdistusvälineet kolville.
Kolvista pitää tietysti pitää huolta. Puhdistussieni, -ainetta yms. tulee usein kolvin mukana. Erillisiä sarjoja voi myös ostaa.

-Tinaimunauhaa virhejuotosten poistamiseen.
Tinaimunauhalla saa väärään kohtaan joutuneen tinan pois mallin pinnalta. Nauhanpätkä laitetaan virhekohdan päälle ja lämmitetään kolvilla, jolloin tina imeytyy nauhaan.

-Puhdistusainetta valmiin juotostyön puhdistamiseen.
Kun juotostyöt on saatu valmiiksi, pitää mallista poistaa juoksutejäämät, sormenjäljet, rasva ja lika ennen maalaamista. Tilasin muiden tarvikkeiden mukana Carr's Neutralizing Rinseä, joka puhdistaa tehokkaasti. Puhdistamiseen voi käyttää myös esim. asetonia, Cif:iä jne. Voimakkaita aineita käytettäessä tulee muistaa suojata kädet ja silmät. Puhdistaminen kannattaa myös suorittaa ennen muoviosien kiinnittämistä.

-Kuumuutta kestävä työskentelyalusta.
Tasainen ja suora puulevy lienee paras alusta. Olen hankkinut lisäksi myös ns. juotostiilen. Juotostiili on keraamista, kevyttä ainetta, jossa oleviin reikiin voi juotettavan kappaleen tukea esim. neuloilla. Erittäin kätevä! Juotostiiliä saa hankittua kultaseppätavaraa myyvistä tukkuliikkeistä, hinta n. 10 euroa, tyypistä riippuen.

-Lämpöjohteita, esim. hauenleukamaisia nipistimiä.
Pienoismalleissa yksityiskohtien juottaminen toistensa viereen saattaa vaatia aiempien juotosten suojaamisen lämpöjohteilla, jotka imevät kolvin ympärille leviävän kuumuuden itseensä. Lämpöjohteina voi toimia esim. pienet metalliset hauenleukanipistimet tai veteen kasteltu kangaspala/talouspaperinpala.

-Lisäksi pihdit tai fotoetsitaivutin taivuttamiseen, pieni ruuvipenkki ja pienoisporakone mm. timanttilaikalla ja hiomakivellä ovat tulleet tarpeeseen. Osien taivuttaminen ilman muotovirheitä ei onnistu pelkillä sormilla, joten vähintäänkin nuo pihdit ovat hyvät siinä.

Juottamisen työvaiheet

Aiempi juottamiskokemukseni koostui elektroniikkajuottamisesta. Olin aikoinaan saanut oppia aiheesta niin, että ensin kuumennetaan kolvilla juotettava kohta ja sitten lisätään tina. Eli kolvin kärkeen ei tinaa saanut ottaa. Messinkimallien juottamisessa homma käännetään päälaelleen. Tinaa napataan kolvin kärkeen ja sulanut tina levitetään alueelle, joka on käsitelty juoksutteella. Tässä suurin yllätys minulle olikin: Tina levisi juoksutetta pitkin kuin nesteliima ikään ja niin kauan kuin juoksutetta riittii pinnassa, tinalla pystyi tekemään melkein mitä vain! Sillä saattoi "maalailla" tai pinnoittaa pintaa kuten jo aiemmin mainittiin. Juoksutetta kannattaakin laittaa reilusti, jotta päästään toivottuun lopputulokseen. Sen sijaan tinan määrän suhteen kannattaa harjoitella säästäväisyyttä. Yllättävän pieni määrä tinaa riittää laajalle alueelle, ja sitä voi myös lisätä helpommin kuin poistaa. Eli mieluummin liikaa juoksutinta ja liian vähän tinaa kuin toisin päin.

Lämpötilan säädin juotosasemassa reiluun pariinsataan asteeseen. Vaikka käyttämäni tinan sulamispiste onkin matala, pitää kolvin myös lämmittää juotettavia osia. Kohtalaisen suureen juotettavaan osaan, kuten seinään, lämpöä hukkuu huomattava määrä. Tästä ensimmäisestä mallista näkyy liian suuri käytetyn tinan määrä, ylimääräistä tinaa on "hukattu" paikkohin joihin sitä ei välttämättä olisi tarvittu. Vaikka kerrokset ovat ohuita ja tuskin näkyvät maalipinnan alta, asia hieman harmittaa ja laittaa keskittymään tarkempaan annosteluun.

Juotettavat kappaleet on hyvä tukea tiiviisti kiinni toisiinsa. Juotostiili oli hyvänä apuna tukemisessa, mutta myös puristimilla yms. osat saa tuettua toisiinsa. Tämä malli oli toteutettu siinä mielessä hyvin ,että sovitteita oli lähes joka osassa joten suuremmilta hermojenmenetyksiltä vältyttiin. Hankalimmat kohdat, kuten esim. rappuset juotin kahdessa vaiheessa. Ensin kuumensin ja levitin tinaa pinnalle, johon toinen osa kiinnitetään. Tämän jälkeen asetin osan pinnalle ja kuumensin sen, jolloin alla ollut tina suli ja kiinnitti osan siististi paikalleen.

F-vaunun sarja tuli siis ilman dokumentointia, joten osien oikean sijoittelun kannalta referenssien ja piirustusten tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää. Osat löysivät paikkansa, ja kokoaminen oli melko suoraviivaista ja selkeää. Pelkästään jo osia ja esim. niiden taivutuslinjoja tutkimalla pystyi päättelemään, miten piirtäjä on osat suunnitellut koottavan. Tarkoituksenani oli harjoituksen nimissä kiinnittää lähes kaikki messinkiosat juottamalla, ja näin myös tapahtui. Ainoastaan lähes mikroskooppisen pienet loppuopastinkoukut jätin pikaliiman huoleksi. Messinkivalmis malli kylvetettiin Neutralizing Rinsessä, joka ilmeisesti on johonkin prosenttiin asti laimennettua suolahappoa. Lopuksi Rinse huuhdeltiin pois runsaalla vedellä ja malli jätettiin kuivumaan. Kuivunut messinkipinta käsiteliin vielä Gunzen Mr. Metal Primerilla. Vaunu on nyt valmis resiiniosien kiinnittämistä varten. Lopullinen tulos on nähtävänä galleriassa.

Messinkisen pienoismallin kokoaminen oli miellyttävä, haastava ja palkitseva kokemus. Olenkin hankkinut muutaman mallin lisää ja tuskin se siihen vielä jää. Suosittelen kaikkia, jotka ovat kiinnostuneet erilaisesta tavasta rakentaa pienoismalli, kokeilemaan tätä tapaa. Juottaminen on hyödyllinen taito opetella myös muovimallarille sillä esim. pikaliiman ja kestämättömien saumojen kanssa turaamiseen löytyy monesti lääke tinasta!

Kommentit ovat jälleen kerran tervetulleita. Puuttuiko jotain tai jäikö jokin asia epäselväksi?

Kommentit

Iltsu 17.12.2008 20:33 Vastaa lainauksella
Huh, on pitkä selostus täytyy lukea, kun on enemmän aikaa, mutta mukavaa, että jaksoit kirjottaa tän ja on varmaan tosi hyödyllinen.
Sinä Pokki osaat sitten kirjoittaa täydellisiä artikkeleita. Näistä löytyy kaikki oleennainen, ellei muutakin. Plussaa myös todella hyvistä kuvista!
Sampo Rassi 17.12.2008 21:31 Vastaa lainauksella
Loistoartikkeli, tällaisille on aina kysyntää.
Erittäin kattava ja monille varmasti hyödyllinen artikkeli, metallijuotosrakenteita karsastetaan mielestäni turhaan muovimallien rakentamisessa, niistä saa vaikka mitä hienoa aikaiseksi; mikä ei välttämättä muovista taivu tai kestä. Kiitos.
Kiitos jälleen perusteellisesti ja huolellisesti laaditusta artikkelista. Tämä varmasti lisää myös suomalaisen pienoisrautatien tunnettavuutta.
Manu. E 17.12.2008 22:42 Vastaa lainauksella
Kokemusta myös näissä kohteissa tinan leviämisestä uurteita pitkin. Vähemmän tinaa ja lyhyempi kuumentamisaika. Welleriin 4mm talttakärki, 7. Erinomaisen aihionkatkaisutaltan olen tehnyt pienestä, lohjenneesta ruuvitaltasta ( Bilteman sarja, musta). Hiotaan puutalttamaiseksi. Ja tuolla timantilla teroitus. Riittää pieni painallus aihion tyvestä, syövytetyltä puolelta. Eipä juuri jää viilattavaa. MFD- alusta. Näistä lohjenneista ruuvareista saa ( ovat kovaa terästä) tehtyä monenkokoisia talttoja mm. tinan pois talttaamiseen/veistämiseen.
Ps. Hieno vaunu tulossa! Huomatkaa kuvassa suomalaisen F- konduktööri-/ matkatavaravaunun pyörät, eli pyöräkerrat. Ovat hyvin matalalaippaiset. Ei kulje, pysy kiskoilla lattia-/ kuusenympäriradalla. On tarkoitettu pienoismalliradalle.
Pasi Kiiski 17.12.2008 23:54 Vastaa lainauksella
Tämä oli viiden tähden artikkeli.Piste.
Manu. E 18.12.2008 09:14 Vastaa lainauksella
Ps. näissä juotoksissa voi käyttää juotostinaa, jossa olisi myös n. 3% Cu. Mekaanisesti vahvempaa. Uretaanit kestävät normaalijuotoksetkin. Ajatellen mm. puskimien kiinnityksiä.
Vallan mainio esitys juottamisesta. Juottaminen ei ole vaikeaa, kunhan hankkii kunnolliset välineet ja materiaalit. Samalla on tietty mukava havaita, että joku innostuu näistä suomalaisista rautatieaiheista, joita on tuotettu jo kohtuullisen laaja valikoima vuosien varrella. Kun kerran opettelee kokoamaan rautatievaunun rakennussarjan, noudattelevat kaikki muutkin vaunut samaa kokoonpanoajatusta.

Loppuopastekoukun saa juottamalla paikoilleen seuraavalla tavalla. Tinataan loppuopastekoukun pinta kevyesti nurjalta puolelta - ohut peittävä tinakerros riittää. Asetetaan koukku paikoilleen mallin seinää vasten. Viedään kohteeseen juoksutetta. Koukkua pidetään paikoillaan esimerkiksi hammastikulla. Säädetään kolviin lisää tehoa ja lämmitetään koukkua päältä käsin (tässä menetelmässä kolvin kärjen on oltava puhdas tinasta). Samalla painetaan koukkua seinää vasten sekä kolvin kärjellä että hammastikulla. Loppuopastekoukku tarttuu liiman tavoin mallin kylkeen. Koska kohteen pinnalla on juotetta (=tinaa) vain ohut kerros, ei sitä leviä seinälle käytännössä lainkaan. Helpointa koukku on kiinnittää mallin seinään ennen seinin taivuttamista. Samalla tavalla kiinnitetään päätyseinien törmäysraudat. Törmäysrauta on sen verran suurempi kokonaisuus, että se vaatii enemmän kuumentamista - lisäksi kolvia on kuljetettava kuumentamisen aikana pitkin törmäysraudan pintaa. Juoksutettakin on lisättävä sitä mukaa, kun se kiehuu pois. Pitkien osien juottamisessa kuumentaminen aloitetaan osan keskeltä ja edetään päitä kohti - näin eliminoidaan messingin lämpölaajenemisen vaikutukset.

Pienoisrautatievaunun kaltaisessa mallissa miltei kaikki juotokset voidaan tehdään saumojen sisäpuolelta, jolloin ei ole riskinä, että tinaa pääsisi suuremmassa määrin itse mallin pinnalle. Taivutettu fascia-lista voidaan juottaa paikoilleen ennen seinien taivuttamista nurjalta puolelta, samoin ikkunanpokat. Eteispäädyn törmäysrauta voidaan myös juottaa paikoilleen ennen taivutuksia - leveän päädyn törmäysrauta sen sijaan juotetaan paikoilleen vasta seinien taivuttamisen jälkeen. Kun seinät on taivutettu, tehdään nurkkien tinaus myös nurjalta puolelta. Näissä juotoksissa tinan määrä ei ole kovin kriittinen, kun juotokset tehdään saumojen sisäpuolelta. Tosin suuri tinamäärä voi tuottaa tässäkin tapauksessa ongelmia, koska tina seuraa kuumuutta niille alueille, joissa on juoksutetta - eli myös mallin ulkopinnoille. Siksi juotokset kannattaa tehdä aina mahdollisimman pienellä tinamäärällä. Saumasta ei tule yhtään sen kestävämpi, vaikka tinaa olisi enemmän kuin olisi tarvis :).

Solder Mask -nimisellä aineella voi suojata alueita, joille ei halua tinan leviävän. Ainetta valmistaa mm. Carrs. Käytännössä myös vaseliini soveltuu maskiaineeksi - tinahan ei tartu rasvan kaltaisiin epäpuhtauksiin. Vaseliini tai maskiaine pestään pois samalla, kun malli pestään puhtaaksi juottamisen jälkeen.

Lasikuituharjalla voi myös kohtuullisen hyvin poistaa tinaa jälkikäteen mallin pinnoilta.
Jouni Koski 18.12.2008 09:30 Vastaa lainauksella
Hyvä artikkeli. Rohkaisi kokeilemaan tinausta seuraavissa projekteissa. Ehkä se ei olekkaan niin hankalaa?
J Pokki 18.12.2008 09:34 Vastaa lainauksella
Kiitos palautteesta kaikille, harjoitukset jatkuvat…

Tuo oli hyvä idea tuo Eskon taltta. Hankin aikoinaan tuollaisen juotostyökalusarjan, ja siinä tuollaisia onkin, täytyy vain hieman teroittaa.

Tuossa Wellerissä on useampikin kärki hommattuna, kolme niistä on aktiivikäytössä näissä messinkihommissa. Tuo 4 mm taltta, 3 mm viistetty kartio ja pieni, lähes neulamainen piikki, jolla on hyvä siistiä uria ja muita tarkkoja kohtia. Vaihto onnistuu noin 5:ssä sekunnissa kuumaankin juottimeen, joten siitä plussaa laitteen suunnitteluosastolle. No, oikeastaan koko laitteesta pelkkää plussaa ;-) Suosittelen, on todella hyvä hinta/laatu-suhde.

Täytyypä tuohon loppuopastekoukkuun kokeilla myös siis tuota samaa tekniikkaa, kuin esim. jo rappusissa tein. Todellakin, tuon tinan määrän vähyyttä ei voi tässä alkuvaiheessa liikaa korostaa - tinaa tulee kovin helposti liikaa.
Juottaminen on siinä mielessä tyypillinen käsityölaji, että työmenetelmiä voi kehittää joko kohteiden mukaan tai omien tarpeiden mukaan. Itse esimerkiksi vierastan kartiomaisen teräväkärkisen kolvin kärjen käyttöä. Jotkut harrastajat osaavat kuitenkin tehdä tällaisella kärjellä erittäin hienoja ja lähes tinattomia saumoja - erityisesti sisänurkkien kaltaisia saumoja. Tuollaisissa juotoksissa kolvi on säädettävä lähes täydelle teholle, koska kosketuspinta-ala on hyvin pieni. Kolvia on myös kuljetettava saumassa hyvin loivassa kulmalla, jotta pieni kosketuspinta-ala olisi edes hivenen suurempi.
Manu. E 19.12.2008 08:51 Vastaa lainauksella
Myös terän lämpökapasiteetti on tärkeä. Wellerissä numero 7, tai 8 on sopiva. Piirilevyjuotoksissa ovat ehkä liian kuumia. 6 ehkä sopiva. Usein pitäisi saada juotos siten, että vieressä olevat eivät enää irtoaisi. Nopea, tehokas kuumennus, ettei lämpö ehdi levitä (johtua). Monet pikkuosat voi juottaa kuumentamalla, myös nurjalta puolelta. Kolvin terässä saa, ja pitääkin olla tinaa, jota lämpö johtuisi. Esim. veturin numerot ovat tällaisia kohteita. Koriin, tai numeroihin tinaa ohuelti ja juoksutetta vain vähän. Koska muuten numerot alkavat helposti kellua eri suuntiin. On sitten mukava kohdistella uudestaan.
Täysin sopivia teriä Welleriinkään ei löydy. Hyvä olisi talttamainen, terävähkö, viisto/ kalteva. Sisäkulmia varten. Viilaamalla kyllä, mutta syöpyy, kuten kupariset yleensä.
Ps. Pyytäkää hammaslääkäreiltänne käytöstä poistettuja työkaluja/ timanttiteriä. Niillä voi sorkkia samalla tavalla näissä hommissa.
Kiitos hyvästä ja kattavasta tietopaketista. Tarkoitus olisi juottamalla tehdä muutamat tarvikkeet ja laatikot jotka mallini tarvitsee,