Pienoismallit.net

Kuomuun maski

Kuomun raamien maalaus tuntuu välillä olevan joiellekin aika hastavaa. En löytänyt haualla hyvin kuvin selitettyä työohjetta joten päätin tehdä itse jotta varsinkin aloittelevat mallarit pääsevät jyvälle tekniikasta.
Omasta mielestä helpoin tapa on tehdä teipistä maskit suojamaan kuomua ja pitämään maalin omalla paikallaan.
Esimerkkinä on 1/48 skaalan Mustang Mk III ja Malcom Hood kuomu.

Ensiksi tietenkin osien huolellinen pesu jotta muottirasvatsaadaan pois. Tämän jälkeen olen uittanut kuomu osat Johnssonin lattia kiilotteessa (ei pakollista mutta kirkastaa usein kuomua huomattavasti).

Kun Johnssoni on pääsyt kuivumaan 24 tuntia niin sitten teippi esille. Käytän Tamiyan teippiä ja erittäin terävää askartelu veistä.
Koska teippi on kapeimillaan 6mm niin sitä pitää leikellä kapeemaksi jotta olisi helpompi teipata. Tässä tapauksessa leikkasin noin 3,5cm pitkä palasen ja sen kavensin 5 osaan. Näillä kapeilla teipeillä teipataan sitten kuomun reunaa, kapea tamiya teippi taipuu aika hyvin vaikka osa on kaareva. Teipin asetteluun käytän pinsettiä ja koktailtikkua, sormet tuntuvat yleensä olevan liian isot sekä teipillä taipumus tarttua paremmin sormiin kun malliin.
Valitsen aina pidemmän teipin palasen kun teipattavan reunan pituus, aloitan aina kulmasta ja leikaan sitten toisesta reunast ylimenevän osan terävällä veitsellä.
Tämän jälkeen teippien väliin jäävä alue voidaan helposti teipata isoimilla teipin palasilla.

Tietyissä kohdissa yllämainittu konsti ei oikein toimi, kuten tässä tapauksessa etulasin alaosa. Tässä tapauksessa helpompi on laitta hieman ylikokoinen teipin pala peittämään lasin alaosan. Tämän jälkeen seurataan erittäin terävällä veitsellä raamin reunaa. Vaatii hieman harjoittelua jotta saisi paineen oikeaksi jotta veitsi läpäisee teipin mutta ei uppoa syvälle kuomun muoviin.
Samalla tekniikalla tein myös takasivu lasit joeiden muoto oli melkein jatkuvaa kaaretta.
Jos veitsi ei ole tarpeaksi terävä niin saattaa helposti lähtä repimään teipin reunaa.

Kun teipit on saanut paikoilleen niin kannatta vielä hammas-/koktailtikulla käydä kaikki reunat läpi ja varmistaa että ne ovat varmasti painettu kiinni muoviin jotta maali ei pääse kulkeutumaan maskin alle.

Teippiä kanattaa suojata pölyltä koska teipin reunaa vetää helposti itseensä pölyä ja tämän jälkeen voi olla vaikeata saada hyvä raja ilman että maalia pääsee teipin alle. Tähän tarkoitukseen on aika sopiva tamiyan teippi pidin. Jos teippiä pitää pöydällä lojumaassa niin silloin kannattaa reuna kaistaleet leikat pois ennen käyttöä.

Kommentit

hyvin olet neuvot laittanut ja vieläpä kuvineen niin tästäpä on oivallista ottaa oppia.Tuon Tamiyan erinomaisen teipin voisi samaten korvata Aizun teipeillä jotka ovat vissiinki samaa materiaalia mutta ovat valmiiksi kapeammaksi leikattu ja saa ostaa samoista liikkeistä jotka monasti myyvät tuota tamiyan teippiäkin.
Tuo Aizun teippi on minulle uusi tuttavuus, tosin tykkään kun tamiyan teipistä saa juuri oikean levyiset teipit leikattua. Ja omalta osalt tuota tamiyan teippi on aika monta rullaa tossa kaapissa :)
Jouni Koski 19.11.2008 22:26 Vastaa lainauksella
Tuota teippiä löytyy tosiaan myös alle mm. levyisenä jos ei tuo leikkely innosta.
Muuten hyvin tehty maskausohje.

esim
www.pienoismallimaailma.com…p_image.php?pID=419&osCsid=b30b1208af8f34901fbfe7057d431de6
Kiitokset hyvin tehdystä ja hyödyllisestä maskausartikkelista.
Kohta selviää lopputulos. Siirtokuvat ynm. pientä sälää puutuu. Kun saan maskit pois niin laitan vielä kuvan lopputuloksesta.

Mukavaa että porukka pitää artikkelista. Kannustaa tekemään uusia kun sopiva aihe tulee vastaan. Pitää vaan pitää kamera valmiina.
Jouni Koski kirjoitti:
Tuota teippiä löytyy tosiaan myös alle mm. levyisenä jos ei tuo leikkely innosta.
Muuten hyvin tehty maskausohje.

esim
www.pienoismallimaailma.com…p_image.php?pID=419&osCsid=b30b1208af8f34901fbfe7057d431de6
Pitää jossain vaiheessa kokeilla tuota teippiä.
Raimo Leino 20.11.2008 12:23 Vastaa lainauksella
Harmittavan usein ainakin itse olen huomannut, että tuota tekstissä mainittua "erittäin terävää" veitsen terää ei yleensä löydy mistään just silloin kun sitä tarvitsisi - laatikot kyllä pursuavat niitä MELKO teräviä irtoteriä, siis joita on jo käytetty aikaisemmin, mutta ne ovat päässeet sen verran tylstymään, etteivät enää kelpaa näihin teipinkatkontaorgioihin mukaan. kele
Noh, kaupastahan noita teriä saa - ongelma onkin lähinnä se, että kun astuu "alan" kauppaan sisään, niin kaiken maailman irtoterät unohtuvat, kun naaman edessä näkyy hyllytolkulla värikkäitä rakennussarjojen laatikoita.

Mutta selkeästi kirjoitettu artikkeli + hyvät kuvat. Kuvien ansiosta moni junnukin tajuaa asian ytimen. Kiiitos siitä!

EDIT: voisit vielä mainostaa, että mikä on tuo käyttämäsi leikkausalusta? Itselläni on samantapainen, mutta erivärinen - taisi on peräti kotimainen Fiskarsin tuote.
Raimo Leino kirjoitti:

Itselläni on systeemi että löytyy kolme veistä. Joissa terät järjestyksessä yhdessä tosi terävä, sitten melko terävä ja suht terävä.
Tällä tavalla löytyy aina yksi veitsi missä on terävä terä. Siiryin tosin ihan hiljattain Swann-Morton teriin joten pitäisi hankkia lisää kahvoja. Tunuvat pysyvän paremin kädessä ja pöydällä (litteä kahva ei pyöri). Myös terät tunuvat pysyvän paremmin terävinä kun nämä halpis harraste veitsi terät.
Lainaus:
Mutta selkeästi kirjoitettu artikkeli + hyvät kuvat. Kuvien ansiosta moni junnukin tajuaa asian ytimen. Kiiitos siitä!
Kiitos, kiitos
Lainaus:
EDIT: voisit vielä mainostaa, että mikä on tuo käyttämäsi leikkausalusta? Itselläni on samantapainen, mutta erivärinen - taisi on peräti kotimainen Fiskarsin tuote.
Tämäkin on Fiskarsin tuote, n.45cm*60cm kokoinen. Hankittu muistaakseni sinooperista.
Michael von Bell kirjoitti:
Itselläni on systeemi että löytyy kolme veistä. Joissa terät järjestyksessä yhdessä tosi terävä, sitten melko terävä ja suht terävä.
Tällä tavalla löytyy aina yksi veitsi missä on terävä terä. Siiryin tosin ihan hiljattain Swann-Morton teriin joten pitäisi hankkia lisää kahvoja. Tunuvat pysyvän paremin kädessä ja pöydällä (litteä kahva ei pyöri). Myös terät tunuvat pysyvän paremmin terävinä kun nämä halpis harraste veitsi terät.
Ensinnäkin kiitokset todella hyvin visualisoidusta menetelmästä, jota kyllä on kuvattu monellakin foorumilla, mutta ei koskaan näin yksityiskohtaisen kuvasarjan kanssa!

Toi teränkierrätys on tuttua, noin minäkin olen pyrkinyt tekemään, terien hinta vaan täällä on aika korkea! Itse ratkaisin ongelman kaukoidän kautta, ostin pari 50 terän pakettia bulkkina, hintaa oli paketilla about sama kuin täällä yksittäisellä terällä.
Kantri 21.11.2008 17:12 Vastaa lainauksella
Raimo Leino kirjoitti:
Harmittavan usein ainakin itse olen huomannut, että tuota tekstissä mainittua "erittäin terävää" veitsen terää ei yleensä löydy mistään just silloin kun sitä tarvitsisi
Clas Ohlsonilta saa 12kpl yleisveitsisarjan tuote nro:30-8244,maksaa muistaakseni alle 5e.
Ovat semmoisia että kun terä tylsyy niin sen voi katkaista ja taas on terävä pää.
Myöhäisherännäisenä komppaan yllä olevia kommentteja. Vaikkei tässä varsinaisesti mitään uutta itselleni ollutkaan (noh, tuo Johnssonin käyttö on vielä opettelematta), mutta olipahan mukava lukea perusteellisesti kirjoitettua ja kuvitettua vinkkiä! Lisää tämmöisiä.
Hyvä artikkeli. Tässäpä pitää mainita noista veitsistä. Nimittäin apteekista saa Euron- puolentoista hintaan yksittäin pakattuja skalpelleja. Siitä ei veitsi juuri terävämmäksi enää muutu. Pyrin siihen, että olisi aina varalla yksi avaamattomassa steriilissä paketissa.
Nuo skalpellit ovat ihan hiton teräviä! Hinta vaan on kova "normaalikäyttöön", joten kannattaa yrittää käyttää niitä vain erikoishommiin. Tavallisempiin kaiverrus tms. juttuihin sitten tavallisia teräviä veitsiä:) Itse hommasin aikanaan Great Modelsista 100 terän setin ja se piisaa suht pitkälle. Pyrin itsekin kierrättämään teriä mutta ei ole systeemi niin tarkka, joten vähän satunnaista terien terävyys.
Ja artikkeliin liittyen, voin suositella Parafilmiä. Toimii hyvin kaikissa kuomutyypeissä mutta selkeästi etu tulee esille pienen skaalan multi-ikkunasysteemeissä. Vaatii pienen harjoittelun venyttämisen ja paikalleenasettelun suhteen.
Löysin juuri uuden paikan josta saa noita Swann Morton teriä suht edullisesti.

fi.farnell.com/jsp/search/browse.jsp?N=5737+500008+1003014

Linkin takaa löytyy farnellin sivusto, suoraan sieltä ei voi yksityshekilö tilata mutta sieltä löytyy lista elektroniikka liikeistä joiden kautta voi tilauksen tehdä.

Hinta on reilu 40senttiä per terä, ei paha hinta jos yhden uuden terän ottaa käyttöön per malli.
Nyt kun olen pääsyt näiden terien makuun en enää vaihda takaisin Excelin tai X-Acton teriin vaikka peukalo niin varmaan haluaisi :) Ovat huomattavan paljon terävempiä joten saa oikein tarkkana olla.
Vielä tuohon leikkausalustaan liittyen: Viimeisimmän maton ostin Anttilan työkalutarjouslootasta, hintaa oli kokonaista 5 euroa. Matto on tai oli aika iso, jotain 40cmx60cm. Olen siitä leikellyt pienempiä palasia käyttöön. Eli kannattaa pitää silmät auki noidenkin tarjouslaatikoiden suhteen!
Kysynpä tässä yhteydessä tyhmän kysymyksen joka on askarruttanut mieltä jo jonkin aikaa: kun lasiosaa dipataan Johnsoniin, pitääkö vahan olla ohennettua vai toimiiko "raaka" paremmin.
Ismo Sillanpää kirjoitti:
Kysynpä tässä yhteydessä tyhmän kysymyksen joka on askarruttanut mieltä jo jonkin aikaa: kun lasiosaa dipataan Johnsoniin, pitääkö vahan olla ohennettua vai toimiiko "raaka" paremmin.
Olen aina käyttänyt ihan raakana. Kanattaa varoa ilmakupplia kun dippailee, jos on vähänkin liian nopea niin tulee helposti ilmakupplia jotak sitten jäävät kuomuun.
Ok. Kiitos neuvosta (ja muutenkin hyvästä artikkelista)!
Juho M. 12.11.2009 19:42 Vastaa lainauksella
^Tuo dippaaminen vain on hankalaa, kun vahaa ei saa mistään. Ainakaan itse en ole löytänyt mistään.
Juho Mustaparta kirjoitti:
^Tuo dippaaminen vain on hankalaa, kun vahaa ei saa mistään. Ainakaan itse en ole löytänyt mistään.
Vaikea sanoa saatavuudesta kun ei ole vuosiin tarvinnut hankkia (ja varastoa riittää vielä muutamaksi vuodeksi).
Eihän tuo ole vältämätöntä varsinkaan hyvissä ja kirkkaissa kuomuissa. Mutta esim. 'limited run' sarjoissa voi olla välillä aika sameita kuomuja jotka saatta kummasti parantua tuosta johnssonista.
Juho Mustaparta kirjoitti:
^Tuo dippaaminen vain on hankalaa, kun vahaa ei saa mistään. Ainakaan itse en ole löytänyt mistään.
Johnson on tosiaan ilmeisesti poistunut markkinoilta, mutta luulisin, että jokin muukin vastaava lattiavaha ajaa saman asian. Itse onnistuin taannoin hankkimaan viimeisiä pulloja paikallisesta marketista ja sitä riittää nyt vielä vuodeksi pariksi.
TommiVH 12.2.2010 12:00 Vastaa lainauksella
Itse kokeilin parkettivahaa ja kirkasta tuli!
Aloittelija kyselee.
Pehmentääkö uusi maali (akryyli) tai lakkakerros aina alemman niin ettei maskiteippejä tarvitse joka kerroksen välillä poistaa ja sitten maskata uudestaan? Oikeassa maalauksessahan ( heh, tämäkö leikkiä) joutuu teipit ottamaan aina välillä pois, jottei reunat irvistele kun teippi poistetaan kuivuneen maalin alta.

Entä milloin kuomu kannattaa maalata runkoon liimattuna ja milloin irrallaan?
Arto Hokkanen kirjoitti:

Kyllä tuon maskiteipin voi huoletta antaa olla paikoillaan.
Arto Hokkanen kirjoitti:
Entä milloin kuomu kannattaa maalata runkoon liimattuna ja milloin irrallaan?
Yleensä maalaan kuomun osat kiinni koneessa, lähinnä sen takia että noi saumat saa paremmin täytettyä. Samalla tuo kuomu toimii maskina ohjaamolle. Mutta jos kuomu istuu hyvin malliin niin sen voi hyvinkin maalata erikseen.