Pienoismallit.net

Pirkkalan lentonäytös

< Alkuun | < Edelliset1 2Seuraavat > | Loppuun >
10 vuotta sitten kävin Pirkkalan lentokentän lentonäytöksessä. Nyt olis tarkoitus lähteä katsomaan taas mutta en löytänyt netistä mitään tietoa siitä. Onko asia niin ettei niitä enää järjestetä siellä?
Lentonäytökset eivät tahdo Suomessa oikein kannattaa ja sen takia niitä järjestetään melko satunnaisesti. Pirkkalassa oli ainakin pari lentonäytöstä 90-luvun loppupuolella, joissa itsekin kävin mutta sen jälkeen niitä ei ole pahemmin ollut (tai ollenkaan?). Mikään säännöllinen tapahtuma se ei missään nimessä ollut. Joinain vuosina näytöksiä on ollut muualla, esimerkiksi Lappeenrannassa. Lentäjien juhannus taitaa olla ainoa joka järjestetään vuodesta toiseen.
Kalle Rantanen kirjoitti:
Mikään säännöllinen tapahtuma se ei missään nimessä ollut. Joinain vuosina näytöksiä on ollut muualla, esimerkiksi Lappeenrannassa. Lentäjien juhannus taitaa olla ainoa joka järjestetään vuodesta toiseen.
Jees, Kauhavalle kannattaakin tänä vuonna lähteä, jo varmistetuissa esiintyjissä on Russian Knights, sinne siis.. :)
Koska tuo Kauhavan näytös on? Ja kyllä tuo Russian Knights kiinnostaisi aika paljon ku olen muutaman videon nähnyt :P.
Kyllähän siellä Pirkkalassakin lennetään suihkuhävittäjillä tänä kesänä, tarkemmin sanottuna toukokuun loppupuolella, jolloin Suomi saa järjestääkseen ADEX 08 -harjoituksen. Kyseessä on monikansallinen ilmataisteluharjoitus, joka viimeksi järjestettiin Suomessa 2005. Harjoitus kestää useampia päiviä ja bongata saa ilmaiseksi kun vaan löytää siihen sopivan paikan kiitotien läheltä!

Täällä lisää aiheesta www.kiitotie.net/?p=147
Imperator Maximus kirjoitti:
Koska tuo Kauhavan näytös on?
Jos näytöksen nimi on Lentäjien juhannus, niin koitahan arvata millon se järjestetään ;)

www.lentajienjuhannus.fi
Imperator Maximus kirjoitti:
Koska tuo Kauhavan näytös on? Ja kyllä tuo Russian Knights kiinnostaisi aika paljon ku olen muutaman videon nähnyt :P.
Tapahtuman nimi: Lentäjien Juhannus, siitähän voisi jotain päätellä. Kuukkelihaku jyrää tässäkin, varmaan myös muut hakukoneet.

www.lentajienjuhannus.fi

muoks: Rosvo rannalla ehti ensin, early bird etc. eli nopeat jne.

Viimeksi muokattu 29.4.2008 22:37

Tällä kertaa en ollut kookle-tuulella.
Imperator Maximus kirjoitti:
Tällä kertaa en ollut kookle-tuulella.
En tiedä miten siellä lännessä, mutta täällä idässä on työläämpää kirjottaa kysymys jollekkin foorumille kun hakukoneelle ;)
Lentäjien Jussi on varmaan ihan hieno näytös, mutta miksi ihmeessä siitä on tarvinnut tehdä markkinat. Kaiken maailmat tivolit sun muut. Ja ne esiintyjät. Paula Koivuniemi?! Jonain vuonna siellä taisi olla peräti Mamba. Hrrrr. Ei näin.
Ajankohta on se lopullinen niitti.
< Alkuun | < Edelliset1 2Seuraavat > | Loppuun >

Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.