Wikipediaan oli joku kirjoittanut näin:
Replika on jonkin laitteen, yleensä ajoneuvon tai aseen, kopio. Se muistuttaa esikuvaansa ulkoisesti, mutta teknisesti se voi olla ajanmukainen.
Replika voidaan tehdä myös laitteesta, jota ei oikeasti koskaan tehty, esimerkkinä Charles Babbagen differenssikone. Kyseessä oli mekaanisen laskukoneen suunnitelma. Kone rakennettiin kokeilumielessä alkuperäisten piirustusten mukaan 1980-luvulla. Koeajossa kone toimi täydellisesti. Se on näytteillä Tieteen museossa (Science Museum) Lontoossa.
Haettu osoitteesta fi.wikipedia.org/wiki/Replika
Etusivu
Keskustelut
Lentokoneet
Kohta Hurricane lentää Suomen väreissä
| 1 2 3 4 | Seuraavat |
No, toivottavasti hakaristit peitetään Euroopan läpi lentämisen ajaksi samaan tapaan, kuin alkuperäisissä yksilöissä siirtolentojen aikana :)
Viimeksi muokattu 27.2.2008 15:59
Tämä ei nyt oikein istu, museokatsastajien mielestä oleellisinta on ulkoasu, tekniikkana voi vanhassa Jaavassa olla vaikka ydinreaktori käyttövoimana, kunhan se on ulkoisesti alkuperäisessä asussaan. Onko valtaosa Suomen museopyöristä siis replikoita?Olli Leinonen kirjoitti:Wikipediaan oli joku kirjoittanut näin:
Replika on jonkin laitteen, yleensä ajoneuvon tai aseen, kopio. Se muistuttaa esikuvaansa ulkoisesti, mutta teknisesti se voi olla ajanmukainen.
Hakaristit sopii peitellä historiaa tuntemattomilta ja sukupolvien vihaa pelkääviltä keskieurooppalaislta, vaan miksi me niitä pelkäisimme.. vanha hindulainen onnentunnus ja pitkien mutkien kautta meille päätynythän se on.. ja maalarimestari Gallen-Kallelahan jo noita ikuisti.. ilman mitään tunnesiteitä Aatun maailmanvaltaan..Harri Huopainen kirjoitti:No, toivottavasti hakaristit peitetään samaan tapaan, kuin alkuperäisissä yksilöissä siirtolentojen aikana :)
Onkohan kukaan tutkinut että Mistä Aatu sai idean omaan hakaristiinsä?
Hakaristihän on ainakin onnen ja rauhan symboli, ja Aatun kohdalla hakaristihän ei tuntunut toimivan kovinkaan hyvin, rauhaa ei piisannut kovinkaan montaa vuotta kun toinen maailmansota syttyi ja onneakaan ei ollut kun sota vielä hävittiinkin. :D
fi.wikipedia.org/wiki/Hakaristi

Viimeksi muokattu 26.2.2008 21:33
Tuolta löytyy juttua:
history1900s.about.com/cs/swastika/a/swastikahistory.htm
history1900s.about.com/cs/swastika/a/swastikahistory.htm
OT jatkuu
Huomionarvoista on että Suomella on vielä hakaristi käytössä mm. Suomen presidentin lipussa. Ja onhan se hakaristi käytössä myös lennostojen lipuissa. Itse presidentti Halonenkin on ollut vastaanottamassa yhtä uutta hakaristillä varustettua lippua.
/Jarkko
Eivät ole laittomia Suomessa ja hakaristi on komea symboli niin kauon kun sitä ei käytetä poliittiseen kannanottoon.ppp kirjoitti:No eipä se lennättäminen olisi laitonta ollut vaikka siinä olisi ihan natsihakaristikin olleet. Eli sinällään epäoleellista oliko Suomen vai natsi-Saksan hakaristit, kummatkaan eivät ole mitään laittomia symboleja Suomessa…
Huomionarvoista on että Suomella on vielä hakaristi käytössä mm. Suomen presidentin lipussa. Ja onhan se hakaristi käytössä myös lennostojen lipuissa. Itse presidentti Halonenkin on ollut vastaanottamassa yhtä uutta hakaristillä varustettua lippua.
/Jarkko
Viimeksi muokattu 26.2.2008 22:34
Minusta tuo hakaristien takia vouhottaminen on aivan naurettavaa.Se hakaristikö oli kaiken pahan alku ja juuri?Samalla periaatteella pitäis sirppi ja vasara + tähtikin kieltää.Mitähän ois tapahtunut jos natsit ois valinnutkin symboolikseen tavallisen ristin??Mutta tuo Hurricane ois kyllä hieno nähdä lentävän.Spitfiren ja Mustangin olen livenä nähnyt ja niissä oli kerrassaan mahtavat äänet.
Koska tämä Hurricane näyttää kiinnostavan, niin lainaan tässä osia Hesarin kirjoituksesta:
(HS 25.2.2008)
"Ajattelin lentää pari kierrosta Helsingin yllä ja laskeutua sitten Malmin lentokentälle", englantilainen Philip Lawton sanoo.
Siinä ei nyt sinänsä ole mitään ihmeellistä, keski-ikäisiä lentäviä miehiä ja heidän haaveitaan maailmassa riittää.
Mutta Lawtonin unelma on toista maata - ja se makaa keskeneräisenä lounaisenglantilaisessa lentokonehallissa.
Toisen maailmansodan aikainen Hawker Hurricane odottaa päätymistä Suomen ilmavoimien sodanaikaisiin väreihin.
Sitä ennen tarvitaan kuitenkin kuuden lentokonemekaanikon kahden vuoden työ, paljon puuttuvia osia sekä yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.
Lawton kokoaa konetta kahdesta ostamastaan Hurricanen raadosta. Niistä toinen on Kanadasta ja toinen Englannista. Osia hän haalii myös tekemällä vaihtokauppoja muiden Hurricane-harrastajien kanssa.
Lopuksi kirjoituksessa todetaan, että vanhalla sotakoneella lentäminen ei ole vaaratonta. "Onnettomuuksia on itse asiassa varsin usein. Viime kesänä yksi Hurricane syöksyi maahan. Lentäjä kuoli."

Onko tämä Hurricane alatyyppiä Mk.I vai Mk.II. Suomen ilmavoimilla oli käytössään 13 kpl Hurria, joista 12 oli Briteiltä ostettua Mk.I:ta ja yksi oli Neuvostoliitosta sotasaalina saatu Mk.II. Toki useampiakin saatiin sotasaaliiksi, mutta vain yksi korjattiin lentokuntoon.
| 1 2 3 4 | Seuraavat |
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.
Tämä sivu
- Sisällön päivitysajankohta ei ole tiedossa
- Koodia on viimeksi muokattu 16.11.2008
- Sivu ladattiin 23.11.2008 klo 02:57
- Sivu luotiin 0,02 sekunnissa
Tärkeät sivut
Tallenna tämän sivun linkki
Sivusto on tekijänoikeuslailla suojattu. Käyttäjien tuottamien aineistojen tekijänoikeudet ovat käyttäjillä. Muu sisältö, ulkoasu ja ohjelmakoodit Copyright © Tomi Mynttinen 2005–2008, ellei toisin mainittu. Sisällön kopiointi yksityiseen käyttöön on sallittua. Kaikkeen muuhun käyttöön tulee pyytää lupa oikeuksien haltijalta. Palvelimen tarjoaa Scene Group Oy.