Pienoismallit.net

Hei VilleH, vielä täydennykseksi edelliseen!
Minulle rakentamani pienoismalli on osa kotini elementtiä. Sanon sitä koristeeksi juuri sen takia, että se täydentää kirjastoni vanhahtavaa, englantilaistyyppistä sisustusta ja on muiden osa-elementtien kanssa osa kokonaisuutta. Mallini täydentävät juuri oikealla tavalla miljöön tunnelmaa ja antavat sille juuri sen omaperäisen ilmeen, jota muu ympäristö kaipaa.
Sen lisäksi, että ne ovat omalla tavallaan kauniita, ne edustavat katoamassa olevaa käsityöperinnettä ja saavat arvostusta vierailta, joilla ei ole mitään käsitystä niiden historiallisesta taustasta, joka on taas itselleni tärkeää.
Olen kokeillut kerran sarjatuotantona valmistetun muovimallin (Victory) kanssa, mutta muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan sen takilointi alkoi pettää, (mahdollisesti valon tai lämmön vaikutuksesta) minkä jälkeen päätin palata perinteiseen puulaivojen rakenteluun.
Harmin aiheeksi jäi se, että olin uhrannut lukemattomia työtunteja rakentamalla jotain sellaista, joka ei ollut kestävää. Palasin siis perinteiseen materiaaliin, joka on kestänyt Egyptin faaraoista saakka. Myöhemmiltäkin ajoilta on Lontoon British-museumissa näytteillä malleja, jotka edustavat parhaalla mahdollisella tavalla sitä käsityön taitoa, jota he edustivat alkeellisilla työvälineillään. Heidän nykyisin museoituna oleville malleilleen on syytä nostaa hattua, koska ne edustavat juuri sitä käsityötaidon perinnettä, joka on vähitellen katoamassa nykytekniikan antamien mahdollisuuksien myötä. Ottaisin ilomielin jonkin heidän tekemänsä mallin kirjahyllyni "koristeeksi".
Meillä nykyrakentajilla on monenlaisia apuvälineitä mallien rakentamiseen. Se on aivan OK.
Kerron erään esimerkin nykyteniikan merkityksestä pienoismallien rakentamisessa.
Muutama vuosi sitten oli Pienoismalli-lehdessä artikkeli amerikkalaisesta hammaslääkäristä, joka valmisti n. 12 cm:n pituisen mallin 1700-luvun sotalaivasta. Eräs museo kiinostui kysesestä hankeesta ja halusi mallin kokoelmiinsa.
Hammaslääkäri rakensi mallin rungon emäpuuun ja runkokaaret omilla hammaslääkärin välineillään. Sen jälkeen hän laudoitti rungon ja kiinnitti jokaisen kylkilankun hammastikkujen kärjillä!
Hammaslääkärinä hänellä oli välineet joilla toteuttaa tämä työ, mutta myös käden taito ja tieto siitä, mitä hän oli rakentamassa.
Mallin historia päättyi siihen, että eräs malleista kiinnostunut miljonääri maksoi maltaita kyseisestä mallista ja museo jäi nuolemaan näppejään.
Kyseinen hammaslääkäri vaihtoi ammattia ja elää nykyisin rakentamalla pelkkiä pienoismalleja!
Mikä mahtoi olla tuon miljonäärin motiivi, kun hän osti tuon pienoismallin?
Mikä oli hammaslääkärin motiivi, kun hän aloitti tuon pienoismallin rakentamisen?
Mikä oli museon indentetin motiivi, kun hän halusi tuon mallin museoonsa?
Pienoismallien rakentelussa on monenlaisia motiiveja. Kaiken kaikkiaan kysymys on kuitenkin siitä, että olemme kiinnostuneita jostain asiasta ja haluamme uhrata aikaamme sen asian parissa.
Aprikoimme aikamme ja teemme päätöksen. Me haluamme, me osaamme ja me teemme!
Loppujen lopuksi teemme sen itsemme takia, todistaaksemme itsellemme ja toisille, että se on mahdollista. Teemme sen kokeaksemme mielihyvää osaamisestamme ja niistä haasteista, joita se asettaa meille.
Saadessamme mallin rakentamisen päätökseen emme todennäköisesti vie sitä komeron perälle vanhenemaan, vaan näytämme sen ystävillemme, jotka lausuvat siitä mielipiteensä.
Hieno! Kaunis! Mahtava!
Adjektiiveja tulee "tuutin täydeltä" ja olemme tyytyväisiä.
Todennäköisesti jätämme mallimme näiden kommenttien jälkeen esille muidenkin satunnaisten kävijöiden nähtäväksi.
Voin vain kysyä; mikä on mallin tarkoitus museossa? Mikä on mallin tarkoitus kodissa?
Vastauksia voi epäilemättä keksiä kummankin kysymyksen kohdalla useita, mutta kumpaankin voi vastata sekä tekijän, että museon ja yksityisen keräilijän motiiveilla.
Itselleni nuo rakennetut mallit ovat paitsi menneisyyden historiaa, myös pyrkimys säilyttää sitä käsityötaitoa, jota nykyinen teknistyvä yhteiskunta ei välttämättä arvosta, ja joka on kuitenkin ollut perusta kaikelle sille mitä ympärillämme näemme.
Minulle ne ovat paitsi historiaa ja haaste, myös esine jolla voin "koristaa" kotiani ja olla ylpeä siitä, että yritän seurata esi-isieni perinnettä rakentamalla jotain sellaista, josta muutkin ovat kiinnostuneita. Ehkäpä heidän kiinnostuksensa johtaa siihen, että hekin aloittavat pienoismallien rakentelun, mikäli saavat kannustavaa rohkaisua niiltä jotka ovat ehtineet jo hieman pidemmälle harrastuksessaan.
Minä en ainakaan menisi moittimaan heitä harrastuksensa motiiveista!

Minä tunnen yhden miehen joka elää laivamallien rakentelulla kanssa hän asuu täällä meilläpäin,Nykyään hänellä on myös toki lisä pisneksenä soittimien esiviritys maahantuojille.Olen nähnyt tämän henkilön laivamalleja ja täytyy sanoa,että puusta voi valmistaa näköjään mitä vaan kun on taito käsissä ja pitkää pinnaa.Hän tekkee pääasiassa laivavarustamoille töitä mutta tekee toki myös yksityisileihmisille jos joku haluaa uhrata pienenomaisuuden malliin.Tämä vain tälläisenä pienenä väli komentina tuohon Reijon hienoon kirjoitukseen,voi olla,että Reijo tunteekin kyseisen henkilön hän asuu täällä Salon viereisessä pienessä maalaiskunnassa.Häen malleja on ollut näytillä kirjastoissa ja muissa harrastetilaisuuksissa.

En juuri tunne muita mallitekijöitä, koska olen rakennellut laivamalleja vain itseni ja muiden iloksi. Runsaan kolmenkymmenen vuoden aikan olen antanut niitä lahjoiksi tuntemieni ihmisten merkkipäivinä, eikä kukaan ole koskaa kysynyt miksi olen ne valmistanut. Yleensä ne ovat siirtyneet "koristeiksi" saajiensa koteihin tai työtiloihin.

Ymmärsin sanoman mitä tarkoitat.Nykyään on kyllä kaikenmoiset apuvälineet mutta vaati sekin taitoa ,ei kukavaan pysty nykyaikaisilakaan välineillä rakentamaan puusta Esim laivamalleja.Ei tarvitse enää neljätä kertaa pistää samaa juttua.

Kysymys Reijolle:
Millä tapaa sen muovimalli-Victoryn takila alkoi pettää? (valo tai lämpö tosiaan voi vaikuttaa) Ekana tulee mieleen mastojen taipuminen. Lankojen virittely ohuisiin muovimastoihin, ilman että ne huipuistaan taipuvat, on aika taiturointia. Nuo ohuimmat mastot voi ollakin hyvä tehdä puusta. Kunnianhimoisen kannattaa muovimallissa myös korvata takilointikamat aftermarket-tavaralla, eli blokit, silmäkiekot ym, ym. puhumattakann valmiiksi prässätyistä "köysitikkaista".

Alla linkki John Tilleyn tekemään muovimalliin Bountystä. Revellin pieni malli 1/110.
Kyllä noistakin "ihan kivoja" saa.
www.hmsvictoryscalemodels.be/JohnTilleyBounty/index.html

Tuossa on tietämys ja osaaminen niin korkealla tasolla etten kovin suurena syntinä tuota muoviaihiota pidä.

Oikein arvasit Rane! Mastothan ne alkoivat taipua: alkuun sitä ei edes havainnut, mutta jossain vaiheessa huomio kiinnittyi mastojen linjaukseen. Varsinkin ohuemmat prammitankoja kannattelevat maston osat näyttivät selvästi vääristyneiltä. Tarkasteltuani asiaa tarkemmin totesin, että eivät ainakaan harukset ( ne takilan köydet, jotka kytkevät mastot toisiinsa) olleet syynä maston vääntymiin, koska silloinhan kaikki mastot olisivat taipuneet saman suuntaisesti, joko eteen tai taakse. Eivät myöskään mastojen vantit väylinkeineen, voineet olla syynä taipumisiin, koska havaitsin niiden olevan löysiä juuri sillä puolella, mihin mastot olivat taipuneet. Kaiken kukkuraksi mesaani ja isomasto olivat taipuneet aivan eri suuntaan, joten ainoana mahdollisuutena tuli mieleeni itse materiaali ja sen ominaisuudet.
Mikäli joudun korvaamaan muovista rakennettavan purjelaivamallin osia puulla, niin siinä tapauksessa rakennan mielummin koko laivan mainitusta materiaalista.
Asia on kokonaan toinen silloin, kun lähden rakentamaan mallia, joka on alunperin valmistettu raudasta. Jos lähden rakentelemaan esimerkiksi toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen sukellusveneen pienoismallia, en korvaa kannen laudoitusta syövyteosalla (fotoetsiin perustuvalla metalliosalla) vaan rakennan sen puusta, kuten alkuperäisessä aluksessakin oli.
Saattaa kuulostaa hassulta, mutta olen todella vakavissani harkinnut jotain U-99:n kaltaisen sukellusveneen rakennusprojektia. Antaisihan se vaihtelua jalusten, harusten ja erilaisten nostimien pohtimiselle.
Se olisi myös haaste uuden harraste-alueen asettamille vaatimuksille, joka merkitsisi tarkkaa perehtymistä aihepiiriä koskevaan historiaan.
Käytännössä olen kuitenkin puusta rakennettujen pienoismallien kannattaja. Syykin on varmaan tullut selväksi: muovilla sitä ei voida ainakaan toistaiseksi korvata. En kuitenkaan halua "mollata" muovista rakennettujen mallien rakentajia. Päinvastoin! Se on alku harrastukselle ja antaa perustan käsin tehdyn työn arvostukselle, joka saattaa pidemmälle kehittyessään antaa harrastajalleen aivan uusia mahdollisuuksia!

Reijo Paulus kirjoitti:

Muutama vuosi sitten oli Pienoismalli-lehdessä artikkeli amerikkalaisesta hammaslääkäristä, joka valmisti n. 12 cm:n pituisen mallin 1700-luvun sotalaivasta. Eräs museo kiinostui kysesestä hankeesta ja halusi mallin kokoelmiinsa.
Hammaslääkäri rakensi mallin rungon emäpuuun ja runkokaaret omilla hammaslääkärin välineillään. Sen jälkeen hän laudoitti rungon ja kiinnitti jokaisen kylkilankun hammastikkujen kärjillä!
Hammaslääkärinä hänellä oli välineet joilla toteuttaa tämä työ, mutta myös käden taito ja tieto siitä, mitä hän oli rakentamassa.
Mallin historia päättyi siihen, että eräs malleista kiinnostunut miljonääri maksoi maltaita kyseisestä mallista ja museo jäi nuolemaan näppejään.
Kyseinen hammaslääkäri vaihtoi ammattia ja elää nykyisin rakentamalla pelkkiä pienoismalleja!

Mahtoikohan kaveri olla Lloyd McCaffery, mies joka on erikoistunut hyvin pieniin laivamalleihin?
jrusselljinishiangallery.com/pages/mccaffrey-pages/mccafferythumbs.htm
Tuossa linkin jutussa mainitaan HMS Prince ja siitä maksettu ennätyssumma. Muistan PM-lehden jutun 90-luvulta. Se Princen malli oli jotakin ihan uskomatonta. Huono ei ole myöskään tuossa linkissä oleva Cutty Sark, vaikka onkin vähän isompi kuin se Prince, eli "peräti" 9 tuumaa!

Rane taitaa olla oikeassa! Mallista maksettiin todella jotain tuollaista 100.000 dollaria! Taitaisi vastata nykyrahassa samaa summaa euroina!
Mainitun mallin joutuminen yksityiseen kokoelmaan on sääli, sillä yleisön nähtävillä ollessaan se olisi varmaan herättänyt kiinnostusta laajemmaltikin. Siinä olisi todellista mallia mallareille!

Kuinkahan paljon Suomesta löytyy Reijon kaltaisia pitkän linjan mallareita, jotka ovat omissa oloissaan mallailleet ja kehitelleet taitojaan jopa kymmeniä vuosia? Ja vielä tärkeämpänä kysymyksenä: mitenhän tällaiset mallarit saataisiin mukaan mallariyhteisöön jakamaan tietojaan ja taitojaan & vaihtamaan ajatuksiaan meidän muiden kanssa? Erittäin hienoa & arvokasta että Reijo on innostunut astumaan sen oman työhuoneensa rajojen ulkopuolelle. Itse näen yhteistyön ja erilaisten vinkkien, tietojen, palautteen ym. vaihdon erittäin tärkeänä osana mallailuharrastusta, ja oikeastaan välttämättömänä perusedellytyksenä laadukkaille pienoismalleille.

Pienoismalleja rakennetaan eri motiivein, ja kiistely siitä, ovatko jotkut näistä motiiveista parempia kuin toiset, ei ole kovinkaan hedelmällistä. Yhtä oikeaa syytä rakentaa pienoismalleja ei ole. Joku rakentaa pienoismallin koristeeksi, toinen historiallisen esineen, asian tai tapahtuman kuvaamiseksi ja kolmas leluksi. Kaikki nämä motiivit ovat yhtä hyviä, arvokkaita tai hyväksyttäviä. On erittäin mielenkiintoista kuulla, mistä eri syistä malleja rakennellaan. Muiden motiivit saattavat parhaimmillaan vaikuttaa tai kehittää omia mallailumotivaatioita.

Varmasti monilla olisi opittavaa puumallareilta. Kiinnostavia kysymyksiä on helppo keksiä paljon. Mitä materiaaleja on käytössä? Mitä seikkoja otetaan huomioon materiaalia valittaessa (eri puulaatujen pehmeys / kovuus, puulaatujen tiheys, veto-, puristus- ja halkaisulujuus, onko materiaali sydänpuuta vai käyvätkö muutkin osat, käytetäänkö valmiita tuotteita, vai otetaanko materiaalit itse "pystymetsästä" jne. jne. jne.)? Materiaalin ominaisuuksien huomioon ottaminen + siihen liittyvät niksit työstövaiheessa (mm. puun syiden vaikutus työstösuuntiin, puun taivuttaminen jne.)? Mitä erikoisvälineitä tarvitaan (esim. pienoishöylät, balsaleikkurit jne.)? Miten puun luonne elävänä materiaalina on otettava huomioon työstövaiheessa ja valmiissa mallissa jne.? Pintakäsittely- ja maalaustekniikat, miltä osin nämä ovat samat kuin muovimallareilla ja miltä osin nämä ovat erityisesti puun käsittelyä varten kehitettyjä (vaikkapa petsaus tai vahakäsittelyt)? Mistä lisätietoja? Vastaava kysymyssarja olisi varmasti keksittävissä vaikkapa metallia materiaalinaan käyttäville mallareille.