Pienoismallit.net

Pienoisrautatiepäivät 2008

Turun Kiskoliikennekerho Ry järjesti 25-vuotisjuhlanäyttelynsä ja samalla 26. valtakunnalliset pienoisrautatiepäivät. Tapahtumapaikkana oli Turun VPK-talo Turun keskustassa. Tiloiltaan näyttelypaikka oli tunnelmallinen, joskin valaistukseltaan hämärä. Tämä hankaloitti hieman kuvaamista, varsinkin kun tällä kertaa mukana oli hieman kevyempi kuvauskalusto. Näyttely oli kolmessa kerroksessa joka lastenvaunulliselle tai liikkumisrajoitteiselle saattaa aiheuttaa ongelmia. Väkeä tuntui olevan reilusti paikalla ja nähtävää oli koko rahan edestä. Myös kaupallinen puoli oli kohtuullisesti edustettuna. Paikalla oli kaupallisia toimijoita sekä käytetyn tavaran kauppiaita ja varsinkin jälkimmäisten osastoilta oli mahdollisuus tehdä harvinaisempiakin löytöjä kohtuulliseen hintaan. Myös alan museot olivat saapuneet varsin hyvin edustettuna paikalle, esitellen toimintaansa ja myymällä mm. aiheeseen sopivaa kirjallisuutta. Levähdystauon saattoi viettää kahviossa.

Kommentit

Minähän en näistä junista tiedä mitään enkä ole kovin kiinnostunutkaan, mutta ei voi sanoa muuta kuin: Jotkut vaan osaa!
Mikko A 1.11.2008 22:46 Vastaa lainauksella
Minusta on aina kiva nähdä edes kuvien välityksellä pienoisjunaratoja. Tuo kahdessa viimeisessä kuvassa olevat talviaiheinen rata on mielenkiintoinen kokonaisuus. Noista kuvista sai taas monta uutta ideaa, joten kiitos kuvien lisäämisestä.
Sattuipa kerrankin hyvä säkä, olin työmatkalla Turussa ja näyttely oli 50 metrin päässä hotellista. Mukava tapahtuma, eikä rahaakaan mennyt kuin vähän alle 30e. :)
Henrik 2.11.2008 19:06 Vastaa lainauksella
Samuli Suonenvirta kirjoitti:
Jotkut vaan osaa!
Samat sanat. Itselläni on pientä kiinnostusta noihin hommiin, mutta kun riittäisi ne resurssit…

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.