Pienoismallit.net

T-34/85 Ps. 245-1 "201"

TekijäAKK
Mittakaava1/35
ValmistajaDragon
AihepiiriSotilaskalusto 1939–1945

Oli aika aloittaa uusi sotka.

Nyt on kyseessä mallari ystävällinen malli. T-34/85 on pilvinpimein referenssi kuvia, mutta jatkosodan aikaisista suomi sotkasta ei ole. Teen mallin pääosin dragonin sarjasta. Käytän Tamiyan sarjasta alaosan,veto- sekä johtopyörän ja Js-modelssin tornin. Dragonin sarjasta käytän yläosan, telapyörät ja pääosan detaljiikasta.

16.10

Projekti etenee. Sain jälleen inspiksen jatkaa T34/85. Valitsin myös yksikön. Vaunusta tulee Ps. 245-1. Olen työstänyt viime päivät pelkän detaljiikan parissa. Olen sikäli mielissäni, että minulla on mahdollisuus käyttää kahta sarjaa aihiona. Tamiyan T-34 aika on jo jättänyt, joten käytän suurimmaksi osaksi dragonin sarjan detaljiikasta. Nyt olen kumminkin huomannut että Tamiyn sarjan vetokoukut ovat huomattavasti tasokkaammat kuin dragonin vastaavat.

18.10

Malli on nyt pohjamaalattu ja esivarjostus on lisätty. Muutin myös Js-modelssin tornin valunumeron esikuvan vastaavaksi.

19.10

Maalasin vaunun kokonaan alustavasti venäläisellä vihreällä. Mietin pari kertaa laitanko suomalaisen vihreän, mutta luulen että vaunuun ei ole keritty laittamaan sitä.

20.10

Hakaristit on kiinnitetty malliin. Ai miksi nyt? Uskoisin että kun vaunu vallattiin 1944 kesällä, niin ensiksi maalattiin kansallistunnukset, jonka jälkeen vasta maalauskaavia.

10.11

Projekti jatkuu. Korjasin hakaristien paikkaa. JOuduin maalaamaan ne, koska en löytänyt korvaavia siirtokuvia. Lisäksi maalasin maastokuvion loppuun.

23.11

Telat on asennettu jotenkuten, Olen vähän pettynyt Dragonin "MagicTrack" teloitin, Steineriä lainaten en minäkään mitään taikuutta niissä huomannut. Ensiksi mietin että olisin löysännyt niitä ja istuttanut vaunun maastoon, mutta nyt telat näyttää liian epärealistisena. Saa nähdä miten käy, voisi laittaa projektin jäihin ja katsoa tilannetta kuukauden kuluttua ja vaihtaa telat friulin vastaaviin. Ketuttaa tosi paljon.

9.12

Viime viikolla korjasin telat ja samalla ajattelin tehdä pienen alustan vaunulle. Tänä viikonloppuna alustasta kehkeytyi vinjetin idea. T-34 on ajanut karjalaisen tilan aidasta läpi heinäpellolle. Tilan koira "terrieri" on tullut ihmettelemään vieraita, samalla vaunun johtaja kartoittaa tilannetta ja yrittää paikallistaa vaunun sijainnin kiikareitten avulla.

17.12

Vaunun jalustan teko jatkuu. Tämä on sitten viimeinen kerta, kun yritän tehdä heinäpeltoa. Menee vielä jokunen tovi, ennen kun pelto näyttää edes kohtuulliselle.

21.12

Vaunu on detaljeja työkaluja vaille valmis. Tein niukasti chippauksia, kurasin vaunun pastellijauholla ja pölytin mig pigmenteillä. Vielä riittää työtä vaunun jalustassa ja figuureissa, joten en voi laittaa vielä työtä valmis osioon.

27.12

Malli on valmis. Luultavasti tulossa Model expo 2008, joten livenä tämän näkee siellä.

Kommentit

Kyllä suomalaisesta T-34/85 vaunusta on olemassa jatkosodan aikaisia kuvia. Olikohan Muikku-Purhosen kirjassa Suomalaiset Panssarivaunut muutama otos?

Mitenhän tuo T-34/85:n torni näyttää meikän silmään niin massiiviselta? Kyllähän T-34/85:n torni on iso, mutta silti… Voi olla että tuo vaalea torni harmaata runkoa vasten näyttää vaan kuvassa isolta, mutta kannattaa varmaankin sopivista piirustuksista vielä tarkastaa että sarjat ovat yhteensopivat.
Tarkoitin timo sitä että yhdestä yksilöstä ei ole tarpeeksi kuvia hahmottamaan maalauskaaviota. Tässä siis voi käyttää taiteellista vapautta:)
Kuten Timo tuossa edellä jo sanoikin, niin johan todella tuo torni on ison ja korkean näköinen mallin runkoon verrattuna. Noh, ehkä kyseessä on jonkinmoinen kameran aiheuttama näköharha?
Se on kameran aiheuttama näköharha. Kävin katsomassa Andreaksen sivulla referenssiä ja täsmää mallin kanssa.
Mielenkiintoinen ratkaisu käyttää Tamiyan alarunko.

Muista, että JS-Modelsin torni ei suinkaan ole virheetön. Esim. tuo tykin asekilven päällä oleva pressupätkä pitäisi näissä aikaisissa malleissa olla levy.

Eturungon "pyöräaukot" lokareiden alla eivät oikeassa vaunussa ole leikattu 90 asteen kulmassa, vaan näin. Kulma on loiva, ja etulevyä varten on vielä tehty leikkaus.

Muistaakseni noiden lisäpolttoainesäiliöiden sivuttaistukiputki (tuo pitkä kuparilanka ylhäällä kuvassa) ei ole yhteinen, vaan jokaisella säiliöllä on oma putkensa.
Kiitos Andreas komentista.
Andreas Lärka kirjoitti:
Mielenkiintoinen ratkaisu käyttää Tamiyan alarunko.
Joo sillä ei sinänsä ole muuta merkitystä, mutta aijon käyttää dragonin alarungon toiseen projektiin, koska se on paremmin detaljoitu.
Andreas Lärka kirjoitti:
Muista, että JS-Modelsin torni ei suinkaan ole virheetön. Esim. tuo tykin asekilven päällä oleva pressupätkä pitäisi näissä aikaisissa malleissa olla levy.
Menee korjaukseen.
Andreas Lärka kirjoitti:
Eturungon "pyöräaukot" lokareiden alla eivät oikeassa vaunussa ole leikattu 90 asteen kulmassa, vaan näin. Kulma on loiva, ja etulevyä varten on vielä tehty leikkaus.
Teen tästä mallin ihantalan suurtaisteluihin, joten en tee uusia lokareita.

Muistaakseni noiden lisäpolttoainesäiliöiden sivuttaistukiputki (tuo pitkä kuparilanka ylhäällä kuvassa) ei ole yhteinen, vaan jokaisella säiliöllä on oma putkensa.
AKK kirjoitti:
Teen tästä mallin ihantalan suurtaisteluihin, joten en tee uusia lokareita.
En tarkoittanutkaan etulokareita, vaan etulevyä lokareiden alla tahi takana. Eli nyt kun sulla on lokarit veistelty pois, niin sun pitäisi vielä hieman loiventaa nuo sisä-ylä-kulmat. Nyt ne on leikattu 90 asteen kulmassa, ja niin ei ole oikeassa elämässä.

Aa, nyt tajusin. Olen veistänyt ne jo. Kuvassa sitö vaan ei välttämättä huomaa.
Tuossa aiemmin Timo ja Steiner pohtivat tuon tornin kokoa ja omaankin silmää se vaikuttaa melko suurelta. Katselin kuvia Andreaksen sivuilta ja vertasin esim. tätä www.andreaslarka.net/ps245003/2004_24500311.jpg kuvaa tuohon kuvaan jonka olet ottanut mallisi tornin takaosasta. Mallissasi torni on leveämpi kuin vaunun ylärunko, mutta referenssikuvissa näin ei ole. Olisiko mahdollista että torni olisi todellakin hieman liian suuri? Vai onko noita torneja ollut eri kokoisia esim. tehtaasta riippuen?
Teemu Siltanen kirjoitti:

Hyvä huomio Teemu. Valitettavasti ottamistani kuvista suuruuden arviointia on vaikea käsitellä. Todellisuudessa Js-modellsin torni on kumminkin oikean kokoinen.
Teemu Siltanen kirjoitti:
Mallissasi torni on leveämpi kuin vaunun ylärunko, mutta referenssikuvissa näin ei ole.
Onpa, sun pitää vain katsoa kohdetta samasta suunnasta (mikä yleensä auttaa jos meinaa jotain vertailla):
www.andreaslarka.net/ps245002/2004_24500215.jpg

Aa nyt huomasin. Kiitos Andreas. Kyse siis ei ole siitä että torni olisi liian leveä, vaan siitä että tornin taka osa on liian leveä.
AKK kirjoitti:
Kyse siis ei ole siitä että torni olisi liian leveä, vaan siitä että tornin taka osa on liian leveä.
Ilmeisesti mun mongertamat urgrilaiset kurkkuäänet eivät ole kovin selkeitä…

En suinkaan tarkoittanut että JS-Modelsin torni olisi väärissä mitoissa, vaan se, ettei näy mitään eroja jos katselee mallin tornia takaapäin, ja oikean vaunun tornia samasta suunnasta.

Anteeksi Andreas minä en ymmärtänyt aikaisempaa viestiäsi:) Mutta kiitos korjauksesta
Andreas Lärka kirjoitti:
Teemu Siltanen kirjoitti:
Mallissasi torni on leveämpi kuin vaunun ylärunko, mutta referenssikuvissa näin ei ole.
Onpa, sun pitää vain katsoa kohdetta samasta suunnasta (mikä yleensä auttaa jos meinaa jotain vertailla):
www.andreaslarka.net/ps245002/2004_24500215.jpg
Ok, myönnän virheeni ja pahoittelen mahdollisesti aiheuttamaani harmia.
Oikein hienolta näyttää muuten, mutta kuten toitkin asian esille, telat istuvat kummasti.
Pakko kysyä, millä ilveellä sait ne noin?
Kävikö samoin kuin minullakin, mutta löysät alapuolelle?
Se "toinen puoli" näyttää vielä siltä että sen saisi esim dioramaan aivan hyvin piilotettua, mutta miksiainaminä-puoli näyttää verraten hapokkaalta.
Eetu Tahvonen kirjoitti:

Jota kuinkin samanlailla kun sinulla. Laskelmoin että telat riittävät ja tein ne 4 erässä. Maalasin ja käsittelin ne valmiiksi, mutta kun rupesin laittamaan niitä, huomasin että ne ovat liian lyhyet, joten jouduin kasvattamaan pituutta 2 palalla. Nyt telat ovat auttamattomasti liian pitkät:(
Mahtavan näköinen, mutta telat on oudot. Ikääkuin omituinen voima vetää niitä ylöspäin rengasväleissä jossa telat osuvat maahan.
Antti kirjoitti:
Mahtavan näköinen, mutta telat on oudot. Ikääkuin omituinen voima vetää niitä ylöspäin rengasväleissä jossa telat osuvat maahan.
Kiitos. Kuten jo tuossa yläpuolella mainitsin, sattui laskelma virhe. Saa nähdä laitanko projektin jäihin ja joskus harmaassa tulevaisuudessa vaihdan telat friuleihin.
Höpsistä. Missään nimessä ei nyt kannata luovuttaa kun projekti jo tuossa vaiheessa. Sisulla vain päin mäntyä ja mänty nurin.:) Onko mitenkään mahdollista et saisit ehyenä purettua oikean puolen telan maata vasten olevan osan? Ainakin tuon minkä alle mahtuis maantierumpu?;) Muutenhan nuo ei kovin pahalta näytä jos laittaa dioraamaan kunhan tekee maaston muodot teloihin mukautuvaksi.

Mikko
Älä missään nimessä luovuta. Nuo Brasilian vihreä-keltaiset kuvasävyt ovat ihan jees. TICO TICO ;-)
Kiitos Mikolle ja Kessulle motivoivista vastauksista. Taidan purkaa huomenna kummatkin maahanosuvat telapätkät ja tehdä ne uusiksi.
Auts!
Hieno sotka jos ei noita ketjuja lasketa. ekstrapropsit itsemaalatusta hakarististä.
Itse toimisin tilanteessa niin, että yrittäisin noista pahimmista kohdista lyhentää teloja poistamalla sieltä jonkun telakengän välistä. Sen jälkeen yrittää piilottaa virhettä alustaan: Jos vaunu olisi hyvinkin pehmessä, mutaisessa maastossa, voisi telojen kuvitella painuvan hieman tuohon tyyliin ylöspäin? Lisäksi jos mutaa on tarpeeksi paljon, voihan ne peittää telat aika perusteellisestikin.
Tai vastaavasti vaunun voisi upottaa lumihankeen :)
Mikko J kirjoitti:

Kiitos Mikko. Telat on jo korjattu ja ne sulautetaan pohjaan.
Áinahan se on hienoa nähdä suomi-aiheisia koottavia. Ovatko Moskitin tuotteet tuttuja sinulle?
Raksi kirjoitti:
Áinahan se on hienoa nähdä suomi-aiheisia koottavia. Ovatko Moskitin tuotteet tuttuja sinulle?
Raksi, valitettavasti moskit ei sano minulle yhtään mitään. Tekeekö moskit suomi conversioita tai muuta vastaavaa?
AKK kirjoitti:
Raksi, valitettavasti moskit ei sano minulle yhtään mitään. Tekeekö moskit suomi conversioita tai muuta vastaavaa?
Moskit tekee metallista mm. 1/35-skaalan pakoputkia ja ne ovat hyvin aidon oloisia verrattuna mallien mukana tuleviin osiin.
Valitettavasti Moskit-pakareiden saatavuus on kohtalaista tai peräti heikkoa. Ilmeisesti tuotanto ei pysy kysynnän perässä.
Malli on onnistunut hyvin mielestäni, mutta minulle tuli pieni kysymys: maalasitko telapyörät ruskealla maalilla?
Johannes F kirjoitti:
Malli on onnistunut hyvin mielestäni, mutta minulle tuli pieni kysymys: maalasitko telapyörät ruskealla maalilla?
Kiitos Johannes palautteesta. Maalasin telapyörät samalla vihreällä, kuin koko rungon ja tornin. Säistämisen jälkeen tein laajan kuraamisen tela koneistoon itse tehdyllä pigmentillä.
Kiitos itsellesi, on nimittäin sama malli rakenteilla et varmaan pane pahaksesi jos katson mallia joissain asioissa tästä mallista kuten maalauskaavion. Oletko tornin numerosta 201 varma, eikös -5 ollut myös sama numero.
Joo ota toki mallia jos haluat. Muista toki että sotkan maalauskaavio on täysin hatusta vedetty, koska sodan aikaisista kuvista ei juuri maalauskaavioista saa selvää. Tornin numerosta saat lisä tietoa tästä keskustelusta.