Etusivu
Galleria
Mallit: vesialukset
Gato-luokan sukellusvene
Kahden euron kolikko jälleen mittatikkuna. Itse malli oli muuten mittatikkuaan edullisempi.
Tämä pikkuruinen sukellusvene on mukava terapiamalli välipalaksi. Ainoana referenssinä olen käyttänyt laatikon kansikuvaa. Koska kyseessä on ensimmäinen sukellusvenemallini, enkä muutenkaan aiheesta juuri mitään tiedä, niin ei ole pelkoa että osaisin alkaakaan mitään ylimääräistä detaljointia säveltämään.
Tykkää reilusti likaisten ja ruosteisten sukellusveneiden lookista, joten sellainen tästäkin tulee. Tällä kertaa säistämisessä on periaatteena, että mielummin hieman liikaa kun liian vähän. Tässä skaalassa on kuitenkin vaarana vetää homma todella pahasti överiksi, joten täytyy yrittää pitää hieman malttiakin mukana.
Kovin on joo pikkuruinen… mutt että omakohtaisissa sukellusvenekokeiluissa on kyllä piiiiitkä matka tuolle tasolle.
Hienoa vanhennustyötä.
Hienosti ovat ruoste-efektit tulleet pintaan.
perhana miten aidon näkönen pakko sanoo!
Aloin eilen siivoamaan työpöytääni, mutta silmiini osui tämä lähes valmis sukellusvene hyllyssä, joten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tämän valmiiksi.
Tein muutaman värihuuhtelun öljyväreillä, ruiskutin Vallejon mattalakan sekä rakensin alustan balsanpalasesta ja muovilevystä. Saa nyt luvan olla valmis. Ei jaksa ottaa stressiä terapiaprojektista. :)
Nyt pitäisi sitten siivota se työpöytä…
hieno malli ja kivasti meriä seilanneen näköinenkin.
ps."lisää vain vesi"
nyt vain kylpyammeeseen leikkimään meritaistelua,ei haittaa vaikka vene uppoaa onhan se sukellusvene :0)
Viimeksi muokattu 13.9.2007 11:57
Ei miehet leiki kylpyammeessa laivoilla! Sitä varten pitää olla keltainen kumiankka joka sanoo WIIKWII kun sitä puristaa :-D
No siina on PIENOISMALLI :D . Oikein hieno, Itse kamppailen akselilla "ostaako vaiko ei" Tamiyan uuden I-400 japsien sukellusveneen, onkin hieman erikoisempi vempele…
Hetken katoin ja luulin että tuo oli isompi kunnes huomasin kolikon ja aloin kattelemaan. Ajattelin että ei tuo ole mahdollista :D Aivan mahtava, oliko tuossa muuten paljoakaan kasaamista?
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.