Pienoismallit.net

Pispala 1930-luku

Tahmelan lähde

Tahmelan lähde sijaitsee Pyhäjärven rannan valuma-alueella. Tahmelan lähteen vettä on käytetty mitä erilaisempien koneiden voimanlähteenä jo vuodesta 1870. 1900-luvun alussa lähteen eteläreuna padottiin ja näin veden putouskorkeudeksi saatiin 2,6 m. Vesivoimalla on valmistettu tilkkeitä, tikku- ja pärekattonauloja, viiloja ja jopa laittomasti 2 markan kolikoita. Pispalan vesijohto-osuuskunta perustettiin 11.3.1907. Lähteen pohjoisrannalle rakennettiin pumppuasema, joka pumppasi veden putkia pitkin harjun laelle pystytettyihin säiliöihin. Säiliöistä sai ostaa ämpäreihin vettä. Pispalan vesijohtolaitos siirtyi Tampereen kaupungin omistukseen v. 1962. Viimeiset pumppaukset lähteestä tehtiin v. 1970.
Pienoismallissa lähde on koverrettu suoraan Finfoam-eristelevyyn. Lähteen pohja on maalattu vihertävänruskeaksi ja eteläranta padottu balsasta veistetyllä ja maalatulla reunuksella. Pohjoisranta on pengerretty pienillä kivillä ja hiekalla. Lähteestä tuli ehkä turhankin syvä ja sainkin valaa Vallejon Still Wateria ainakin 4-5 kertaa. Still Wateria valettaessa useampia kerroksia olen huomannut, että vesi hieman kutistuu ja pinta saattaa tulla pikkuisen kurttuiseksi.
Pumppurakennus on yksi harvoista mallissa olevista tiilirakennuksista. Rakennuksen runko ja katto ovat polystyreenilevyä, tiiliseinä ikkunoineen on tulostettu värilaserilla ja liimattu seinän pintaan. Pumppuaseman edessä oleva pieni laituri on tehty myös polystyreenistä, joka on liimattu suoraan veden pintaan. Lähteen rannat on heinitetty Gras-Masterilla. Maastoon on koverrettu myös Pyhäjärveen laskeva pieni laskuoja. Ojan varrella on vesivoimaa hyödyntäviä verstaita.

Kommentit

Uskomattoman hienoa työtä.Varmasti valtaisa urakka saada kokonaisuus valmiiksi.