Phantom on nyt saanut väriä pintaan. Ennen maalausta kaiversin uusiksi paneeliuria kohdissa, joissa ne olivat kadonneet hiomisen seuraksena tai muuten heikkoja. Lisäksi porasin 0,30 mm sormiporalla niittejä hiukan näkyvämmäksi. Hasegawan sarjan osat ovat eri aikakausilta, ja esim. ripustimet ovat huomattavan vanhaa valua vähine yksityiskohtineen ja kohokuvioituine paanelilinjoineen. Niihin sai huomattavasti lisää eloa poraamalla niitinreikiä sinne tänne. Alotin maalaamalla rungon vallejon air model sarjan US light greyllä. Maalaus toi esiin useita pieniä epätasaisuuksia ja virheitä joiden poistaminen vei aikaa. Kun perusvärin oli vihdoin…
F-4J Phantom II
Yhdysvaltain laivaston phantom 70-luvun hämäristä
F-4J Phantom II oli yhdysvaltalainen monitoimihävittäjä/hävittäjäpommittaja. 60-luvun alussa käyttöön otettu Phantom oli käytössä kaikissa Yhdysvaltain aselajeissa ja sitä myös myytiin moneen maahan. Kone on yhä käytössä joidenkin maiden ilmavoimilla. Phantom tuli tunnetuksi erityisesti Vietnamin sodasta, jossa eri versiot lensivät monipuolisesti pommitus-, ilmaherruus- ja tulitukitehtäviä ja ottivat kovasti yhteen erityisesti Pohjois-Vietnamin ilmavoimille toimitettujen mig-21 hävittäjien kanssa ensimmäisissä modernien hävittäjien välisissä ilmataisteluissa.Työn alle on siis otettuna Hasegawan näkemys J-mallin Phantomista, joka oli tukialuskäyttöön tarkoitettu jatkokehitysmalli varhaisista koneista. Koneyksilö tulee todennäköisesti olemaan VF-84 "Jolly Rogers"-laivueen kone USS Franklin D. Roosevelt lentotukialukselta. Itse malli on kaikin puolin laadukkaan oloinen, vaikka sillä alkaakin jo hiukan olla ikää. Avuksi on otettu Aires:n aftermarket ohjaamo ja Eduardin syövyteosia.


