Pienoismallit.net

A-10 "Thunderbolt II"

Tutustuminen aiheeseen

Tämän mallin kohdalla minulla on tällä hetkellä käytössä kaksi referenssikirjaa sekä kaikki ihmeellinen internetin kuvatarjonta, joka A-10 koneen kohdalla on osoittautunut aikamoiseksi aarreaitaksi.

HB:n sarjasta löytyy siirtokuvat kahdelle eri koneelle:

1. 23rd TFW England AFB 1990
2. 906th TFG 23rd TFW February 1991

Koneet ovat ajallisesti todella lähellä toisiaan. Ykkösvaihtoehto on numero 1- ihan vaan "lentävien tiikereiden" muiston ja maineen takia. Toisaalta koneesta numero 2 löytyy yksi kuva, joka tekee aiheesta myös mielenkiintoisen. Kuva on tuosta "Chopper Popper" yksilöstä juurikin nokkamaalauksen takia.

HB:n sarja on hieman ristiriitainen, mitä tulee yksityiskohtiin ja aseistukseen. Pienimmällä vaivalla pääsee, kun tähtää koneyksilöön, joka on juurikin vuosien 1990-91 asussa. Aikaistaminen onnistuu myös kohtuullisen helposti. Silloin haetaan vuosikertaa 1985 ympäriltä. Uusimpien koneiden tekemiseen joutuu hankkimaan sitten lisäksi ainakin Eduardin etsisarjan, jolla saa ulkokuoren haltuun ja päivitettyä. Suurin ongelma uusimpien versioiden kohdalla syntyy aseistuksesta, joka on todella antiikkinen esim. 2003 versioihin- ne pitää päivitää tai ryöstää jostain. Kannattaa ehkä vilkuilla Kinetecin F-16 malleja 1/48 mittakaavassa- niiden mukana taitaa tulla kaikki mahdollinen USAF aseistus.

Referensseinä minulla on tällä hetkellä käytössä kaksi kirjaa (yksi kirja ja yksi hyödytön vihkonen jos totta puhutaan). Postin pitäisi kantaa kotiin lähiaikoina muutamia vanhempia A-10 kirjoja. Katsotaan niitä sitten taas sillä silmällä.

1. Reid Air Publications: The Modern Hog Guide ISBN 978-0-9795064-2-0
- tämä kirja on aivan loistava, paljon kuvia ja selitykset siitä, mitä kuvissa on ja mihin ja milloin mitäkin on käytetty. Myös historiallisia kuvia vanhoista ratkaisuista.

2. Kagero Topshots- A-10 Thunderbolt II ISBN 83-89088-82-7
- ihan outo teos- sekalaisia kuvia useista koneista, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Sekoittaa kaikki detaljit ja aikakaudet keskenään. Kaikki asekuvat harjoitusaseista tms. En tiedä kenelle tästä on hyötyä- mallarille ei ainakaan.

Itse lähden rakentamaan versiota koneesta, joka on 1990-luvun alun asussa. Tästä lähtökohdasta olen käynyt mallia läpi ja ottanut kuvia niistä asioista, jotka pitää korjata mallissa, jotta siitä saadaan realistinen ja esikuvan mukainen.

Rakentaminen alkaa näillä näkyminen ohjaamon kuomusta ja laskutelineistä ja ihan vain siksi, että niissä minulla on eniten parantamisen varaa noin niinkuin mallailuteknisesti.

Kommentit

-Sami- 17.11.2008 22:03 Vastaa lainauksella
Nonii, thunderbolt tulossa. Jäänkin seuraamaan innolla projektia, sillä itsellänikin thunderbolt juuri tekeillä. ;-)
Mielenkiintoisen aiheen olet taas valinnut! Vaikka itse en näitä lentokoneita olekaan kasaillut, noita löytyy tuosta Ferrari-pinon vierestä melkoinen läjä, taitaa tää Thunderbolt olla niitä ainoita, joita ei näistä uudemmista jenkkikoneista ole tullut ostettua, vaikka se ulkonäöllisesti onkin sieltä sexyimmästä päästä. Jos mallin oma siirtokuvavalikoima ei tyydytä, kannattaa vilkaista TwoBobsin suuntaan, sieltä on tullut tilattua muutama arkki noihin tuleviin projekteihin, ja näyttävät aika hienoilta. Toimitukset sieltä päin ovat ainakin todella nopeita, eikä noi hinnatkaan päätä huimaa.
TwoBobsin siirtokuvia jo silmäilin, sitten päätin mennä tuon 1990 Camon perässä. Yhdet lisädekaalit tuli kyllä tilattua- ne ovat Hobby Decal:in Stencil:it A-10:iin. Saadaan nekin arvosteltua omakohtaisesti.

F-16 projektiin tilasin jo Alaskan musta/harmaa/valko -camon TwoBobsin kuvat :-) Saa nähdä milloin ne saadaan työn alle.

/marko
Mooro Marko! Mielenkiintoisen prokkiksen olet tosiaan taas ottanut työnalle. Olet kyllä näköjään tarkkaan tutustunut referenseihin näkee sen Oli muuten mukava tavata ihan livenä Lauantaina. Ei muuta kun tsemppiä projektiin TV Tave
Marko Teerioja kirjoitti:
F-16 projektiin tilasin jo Alaskan musta/harmaa/valko -camon TwoBobsin kuvat :-) Saa nähdä milloin ne saadaan työn alle.
Toi on ihan räheen näköinen kone! Itsellä toi Aggressor Vipers -arkki ja pari Hasegawan mallia odottelemassa niitä. Pitäis vaan saada toi lentokonevaihdekin päälle!
Jouni Koski 18.11.2008 15:38 Vastaa lainauksella
Mielenkiitoista seurata tälläisiä rakentelutarinoita, kun joku viitsii tosissaan tutkia referenssejä. Itse kun yleensä tekee mallit vain sinnepäin…Varsin opettavainen bloki tulossa. Seuraillaan
Kalle 18.11.2008 20:47 Vastaa lainauksella
Tästä tulee varmasti mielenkiintoinen blogi ja jos muista malleistasi voi mitään päätellä niin varmasti upea malli tulossa. Hyvä, että olet paneutunut noin tarkasti aiheeseen.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.