Etusivu
Galleria
Mallit: vesialukset
Titanic
Ensimmäinen laivani. Kuva on vanha, eikä uudempia ole enää saatavilla, joten pahoitteluni siitä.
Kuvat otettu vanhalla kameralla v. 1997, ja skannattu koneelle 2008, minkä vuoksi niiden laatu on hieman huono. Uudempia kuvia ei kuitenkaan ole nyt saatavilla, koska kyseinen malli ei ole enää omistuksessani.
Titanic oli ensimmäinen laivani. Tein sitä noin vuoden. Kaikki maalaukset on tehty ilman rajausteippiä käsivaralta, minkä vuoksi jälki ei ole niin kovin täydellistä. Eniten minua ottaa kuitenkin silmään tuo keulan "reikä", mikä johtuu huonosti yhteensopivista paloista. Käytännössä kaikki mallin osat olivat kuin hutaisten tehtyjä, eivätkä ne sopineet ollenkaan yhteen (joskus tuli isoja rakoja ja joskus jouduin leikkeleen yms.). Miten tällaisia ongelmia voisi paikata? Eli minkä materiaalin avulla voin "lisämuotoilla" alkuperäisiä muoviosia?
Hienon näköinen laiva kyllä. Kuvat tosi huonoja niin ei pysty hirveästi enempää sanomaan.
- Ja noita "paikkauksia" voi tehdä esim. leikkaamalla muovista raon/reiän muotoisen palan , tai tekemällä jonkin laisen "massan" - Eli tarkoitan että sekoittaa esim. liimaa, puun purua sekaisin, vatkaa jne. Tuo nyt oli vain esimerkki, parempia massan/paikkaus - aineen teko vinkkejä saat varmasti, laittamalla vaikkapa keskustelu puolelle kysymyksen ym? ;-)
Jeps…Tämä on vähän vielä uusi paikka minulle, mutta ilmeisesti tuo keskustelufoorum on parempi paikka keskusteluun ja silleen :). Kiitoksia nyt kumminkin :).
Tuota.. varmasti on parempia vaihtoehtoja kuin PVA-liima ja sahanpurut, esimerkkinä ihan aidot
pienoismallikitit.. Kiteistä löydät lisää Haulla. Jos reikä on kovinkin iso, kannattaa liimata siihen sopiva pala muovilevyä, ja tasoittaa loput kitillä…
Mä arvaan että toi oli Revellin malli mittakaavassa 1:350. Mulla on toi hyllyssä aloitettuna, (ollut jo 12 vuotta) Eikä valmistumisvuodesta ole vielä mitään tietoa. Osien sopivuus on todellakin törkeän huono, huonompiin osiin en ole ennen, enkä jälkeen törmännyt.
Nostan hattua korkealle kun viitsit tehdä sen loppuun.
Muistan jonkun sivuseinän olleen kiero kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Pitkittäin, kiertyen ja vielä taipuen ylöspäin.
Liki kaikki isommat osat ovat surkeita.
Petri Huhtala kirjoitti:
Mä arvaan että toi oli Revellin malli mittakaavassa 1:350. Mulla on toi hyllyssä aloitettuna, (ollut jo 12 vuotta) Eikä valmistumisvuodesta ole vielä mitään tietoa. Osien sopivuus on todellakin törkeän huono, huonompiin osiin en ole ennen, enkä jälkeen törmännyt.
Joo, se "pienempi" Titanic tuo on. Tein sen veljelleni, joka oli ostanut mallin tuliaisina Lontoosta. Osat sopivat kyllä aivan niin "hyvin" yhteen kuin mitä sanoit…
On kyllä hieno paatti! Tämä taitaa olla niitä Revellin ''vanhoja malleja'' joskus 1990 -luvulta. Osat ''menivät kyllä niin hyvin'' omassanikin.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.