Etusivu
Galleria
Mallit: sotilaskalusto 1946–
Btr-80
Venäläinen malli venäläisestä miehistönkuljetusvaunusta.
Malli on zvezdan melko laadukas sarja joka oli ollut kesken eräisenä melkein puolivuotta jonka takia päätin rutistaa mallin valmiiksi.
Rakentaminen sujui yllättävän hyvin kittiä tarvitsi vain runngon takaosassa.
Maalasin malliin esivarjostukset, mutta ne eivät näkyneet enää ollenkaan maalattuani vallejon russian greenillä ehkä turhankin paksun kerroksen.
Vaikka esivarjostukset eivät näkyneetkään niin silti jatkoin eteenpäin tein muutamat filtterit muistaakseni ruskean, vihreän ja keltaisen jota elävöittivät pintaa mukavasti.
Olin varsin skeptinen zvezdan siirtokuvia vastaan, mutta iloiseksi yllätyksseksi ne osoittautuivat ihan käyttö kelpoisiksi.
Ideana oli saada ennenmänkin pölyttyttynyt vaunu, kuin mutainen ja ruostunut raato.
Pölyttelin mallia tamiyan meikki paletilla ja mig:in pigmenteillä.
Hyvän näköinen Petteri. Perussiisti malli.
Hieno malli ja hyvät kuvat. Mainitsemasi filtterit murtavat hienosti vaunun yksivärisyyden. Vielä paremman saat, kun poraat kk:n piipun auki ja maalaat valot sekä työkalut.
OH kirjoitti:
Hieno malli ja hyvät kuvat. Mainitsemasi filtterit murtavat hienosti vaunun yksivärisyyden. Vielä paremman saat, kun poraat kk:n piipun auki ja maalaat valot sekä työkalut.
Kele on näköjään tullu unohdettua maalata työkalut. Kiitos rakentavasta kommentista.
Siisti malli. Maalaus ja kokoaminen ovat onnistuneet hyvin. Ehkä maalaus kaipaa pientä kontrastia kuitenkin lisää?
Oliko tämä malli Openissa? Jos on sama, niin läheltä tuijottaessa oli kyljen tartuntakahvoissa vuolemisjälkiä tms. epätasaisuuksia;) Muuten OK.
Näyttävä malli! Tästä on hyvä jatkaa. Sanon jokaisen mallin kohdalla näin koska ei ole täydellistä mallia. Aina voi parantaa, mutta tämä on Kasimirin tähän mennessä hienoimpia malleja. Parannuksia olis muutamia ja oman näkökulman tuominen malliin mikä elävöittäisi mallia, mutta silloin se olisi minun tuotanto, eikä kasimirin. Hieno!
Antti kirjoitti:
Parannuksia olis muutamia ja oman näkökulman tuominen malliin mikä elävöittäisi mallia, mutta silloin se olisi minun tuotanto, eikä kasimirin.
Kerro pois;).
Eikös yksi tärkeimpiä syitä mallin esittelemiseen galleriassa ole juuri se, että saa mallarikollegoilta erilaisia vinkkejä, näkökulmia ja parannusehdotuksia, pystyäkseen niiden myötä kehittymään ja loihtimaan entistä parempia lopputuloksia?
Jouni Koski kirjoitti:
Siisti malli. Maalaus ja kokoaminen ovat onnistuneet hyvin. Ehkä maalaus kaipaa pientä kontrastia kuitenkin lisää?
Oliko tämä malli Openissa? Jos on sama, niin läheltä tuijottaessa oli kyljen tartuntakahvoissa vuolemisjälkiä tms. epätasaisuuksia;) Muuten OK.
juu openissa oli. Kattelit varmaan liian läheltä:D
Onko näitä samanmerkkisiä kuljetuspanssareita myös Suomen armeijalla?
Malli on aidon oloinen eikä liikaa säistetty.
A.Rauhala kirjoitti:
Onko näitä samanmerkkisiä kuljetuspanssareita myös Suomen armeijalla?
Malli on aidon oloinen eikä liikaa säistetty.
Btr-80 ei ole, mutta jotain aikaisempaa btr sarjaa taitaa olla?
Mallissa kaikki kohdallaan. Mielestäni se vaan on tylsä, toisaalta kaikki mikä tulee itärajan takaa on tylsää ja sehän ei ole tekijän vika.
Lainaus:
Sitten löytyy myös 50- ja 60-sarjalaisia.
Pitää paikkansa, tosin Btr 50 on niin erinäköinen kuin 60 ja 80, ettei niitä sekoita toisiinsa. Btr 50 kun on telavaunu.
Muuten, mielestäni tämä on nimenomaan miehistönkuljetusvaunu (APC). Kuljetusvaunuhan voisi olla esim. siltavaunu.
Jaahas olisi erittäin mukava kuulla kommentit henkilöltä, joka on laittanut yhden tähden.
Tosi hieno vaikkei sotavehkeet olekaan mun makuuni. Erityisesti pyörät on hienot ja aidon näköiset!
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.