Pienoismallit.net

Ferrari F1-2000

Valmista tuli määräaikaan mennessä

Niin se sitten vaan meni, että Ferrari saatiin kuntoon 15.11.2008 klo 01:00 aamulla. Siinä jäi sitten reippaat 4h yöunille, kun aamulla klo 05:00 piti herätä pakkaamaan IPMS kilpailutoimikunnan varusteita yms autoon, jotta klo 06:00 startti Turkua ja FCMA Open 2008 tapahtumaan onnistuisi.

Pintakäsittely nyt on mitä on. Siinä on selkein ero minun tekeleeni ja parempien mallien välillä. Mallin kiintoaste oli ihan OK- sain ihan OK skaalakiillon autoon. Maalipinta jäi vain turhan "röpelöiseksi". Tiukka aikataulu ei mahdollistanut riittävän huolellista valmistelua yms. viimeistelyä täydellisen pinnan osalta.

Paljon uutta opittiin- Zero Paints maalit tulivat tutuiksi ja ainakin minä pidin kovasti kokemuksesta. Seuraavaan LeKoon vertailen Zeron pohjamaalia ja Mr Hobbyn Surfacer 1200 pohjamaalia.

En ihan heti viitsi samanlaista määräaikaa asettaa uuden mallin osalta. Ensi vuoden FCMA Openia varten on jo kuitenkin malli valmiina- nyt minulla on vuosi aikaa- saapa nähdä millainen kiire tällä kertaa tulee.

Ai niin, osallistuin mallilla Box Stock -luokkaan FCMA Open:ssa. Lopputulos oli II sija- ei hassummin. Kaikki vaan rohkeasti kokeilemaan uusia aihealueita- pahin mitä voi sattua on se, että prosessissa oppii jotain uutta.

Kommentit

Nonih, itellä on Tiikeri pianon päällä kaikkine kunniakirjoineen ja näyttelylappuineen. Hienohan tuo on. Itellä on skyline valmistumassa ens vuotta varten.
Janne V 15.11.2008 22:16 Vastaa lainauksella
Komea punainen paholainen :) Siihen vaan Häkkisen mclarenia viereen rakentelemaan.
Muute, onkos se Lotus jo työn alla? :D
Onneksi olkoon! Valmistunut malli on aina hatunnoston arvoinen suoritus. Ei toi kuvissa hirveen appelsiinilta näytä, ehditkö yhtään kiillottamaan? Toi lakkaus kaikenkaikkiaan kiiltävällä lakalla on haastavaa, silee pinta syntyy sitten kun on löytänyt sen oikean ohennussuhteen. Tai sitten levittää lakkaa niin paljon, että se valuu! Valumien ulkopuolella pinta on yleensä silloin hyvä, tosin liian paksu.
Täytyy sanoa livenä nähneenä auton, että pirskatin hienon auton on Marko saanut aikaseksi, kaikki natsaa kohdalensa. TV Tave
En ehtinyt kiillottamaan yhtään. Ja joo ei- Lotus ei ole vielä työn alla. Nyt alkaa referensiien metsästys, eli kaikki F1 kirjat yms. linkit ovat kuumaa kamaa. 1/12 Lotus mark III JPS- musta- NAM! 8) Tavoite siis on FCMA 2009- ja luokka ei todellakaan ole Box Stock :)
Onneksi olkoon FCMA Openin kakkostilasta. Kova taso on ollut Box Stock -luokassa ainakin kärkikaksikolla.
Mainitsemasi appelsiinipinta ei välity kuvista, joten ei liene kovin paha. Sen sijaan renkaille on tapahtunut jotain… aivan kuin lakka olisi alkanut hilseilemään(tai jotain).. Kuvista ei tarkkaan näe asiaa, mutta jotain "ei toivottua" niille on tapahtunut.
Eriitäin hyvä OOB kokonaisuutena ja mielestäni kilpa-autojen ehdotonta kärkeä täällä.
Kyllä- rengaspinta on ottanut itseensä kuljetuksessa. Tuollainen lakkaus irtoaa helposti renkaan pinnasta ja näin on käynyt tässä tapauksessa. Onneksi se paheni vasta kotimarkalla, joten openissa tilanne oli parempi.

Ensi kerralla osaaan varoa tuota paremmin.

/marko
Eilen viettämistäni tupareista johtuvan vapinan läpi katsottuna, näyttää piristävän komealta. Itsekin olen miettinyt kunnon maaleihin siirtymistä, että jäisi tuo kiillottaminen vähän vähemmälle.
Komea Ferrari.
Ilkka 16.11.2008 20:37 Vastaa lainauksella
Hyvältä näyttää! Maalipinta oli kyllä vähän appelsiini, seuraavassa autossahan voitkin sitten kokeilla kiillotuslappuja? Ja renkaat tosiaan, ihmettelinkin että mitä niille oli tapahtunut.. No, ei voi mitään. Mutta komea malli tosiaan!

Mikko btw, muistatko minut Turusta? Sen lapinlahtelaisen tyypin, jonka kanssa juttelit lopussa :)
Iltsu 17.11.2008 16:44 Vastaa lainauksella
Komee malli. Ja renkaathan näyttävät kuorituneilta, ei ehkä sovi tähän malliin, mutta oikeassa ajossa noin niille suurin piirtein käy, vaikka tuo ei aivan aidolta näytä.
Onneksi olkoon, hopeaa luokassa! On muuten upea verrari.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.