Pienoismallit.net

Night Goblins

23.3.2007

Tänään kävin kipasemassa kaupasta itselleni työkalupakin sekä reilusti maaleja ja muita tarvikkeita. Nyt on peruskattaus hankittuna jotta maalailu voi jatkua. Maalasin Goblineille keihään ja tirskautin veret keihäälle uusista vallejon maaleista. Tuntuvat mukavilta käyttää. Hampaatkin täräytettiin paikalleen. En varmaankaan juuri tähän enää lisää tee. Paikkailu kierros ja sitten lakkaa päälle.

22.3.2007

Ostin viime viikonloppuna Warhammer maalaajan aloituspaketin. Paketissa tuli muutama maali, ohjeet ja kymmenen kappaleen Night Goblin joukkio. Työ on edennyt jo melko hyvin ja telkkarin katselu on jäänyt vähemmälle. Eilen sain valmiiksi jalustat avovaimon avustuksella. Jän kertoi missä mentiin pieleen kun ei tullut ruohosta kunnon vihreää. Keltaista lisää. Mukava oli kuitekin kokeilla miten kahvin murut toimivat maaston teossa.

Nyt pitäisi muutama korjaus tehä ja käydä yksityis kohtien kimppuun. Olen myös harmissani kuvien laadusta. Parempia varmasti oppii ottamaan kunha vain räpsii.

1.4.2007
Sain vihdoin aikaseksi lakata ja ottaa kuvat. Lisäsin myös kokeeksi muutaman kiven murikan joidenkin figuurien jalustoihin. Tein kivet murtamalla viinipullon korkista palasia. helppoa ja hyvän näköisiä tuli.

Kommentit

Wilsson 22.3.2007 20:03 Vastaa lainauksella
itsekkin olen näitä Warhammer figuureja ruvennut maalaamaan. ja hyvin ainakin sinulta on noi onnistunu :)
Matti K 22.3.2007 21:52 Vastaa lainauksella
Eikös sinun auta muuta kuin ostaa battle for skull pass setti niin saat maalata neljäkymmentä samanlaista nuille kavereiksi :D
Jotenkin tuntuu että ihan heti ei tuota pakettia tule hankittua. Haaveirra on joku 40K armeijan aloittaminen mutta sitä ennen on vuorossa Blood Bowl joukkueen maalaus sekä hinku ois käydä ostaa Bradley panssarivaunu euromarketista.
Hyvän näköiset Goblinit noista tuli.
Meilläkin pyörii jossain laatikon pohjalla sarja pieniä vihreitä mörköjä. Pitäisi innostua poikien kanssa joskus jatkamaan maalausta.
Lasse 26.3.2007 17:33 Vastaa lainauksella
Mistä noita voi ostaa?
Fantasiapeleistä. Siellä on sellainen starteri paketti jossa tulee pensseli,maalit ja figuurit. Hinta jotain 17,50
jerettio 31.7.2007 18:44 Vastaa lainauksella
voitko kertoa miten murensit noille jalustoille viinipullon korkeista kivet??
Korkki tosiaan toimii alustamateriaalina. Itse tosin teen siitä vain suuremmat lohkareet ja kallionpalat.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.