SdKfz 251:n B-mallia harvemmin näkee, eikä tietenkään syyttä. Antennipiiskat tosiaan näyttävät aika paksuilta (messinkisiä aftermarket-antennejakin vissiin myydään), mutta sen sijaan ukkelit näyttävät istuvan oikein nätisti tuolla ajoneuvon sisällä.
Kuinka iso tuo 251 on suhteessa dioraaman jalustaan? Tekeekö tiukkaa kun sijoittelee figuureja sen ympärille, vai onko tilaa millä leikkiä?
Stonewall und sweat
sd.kfz.251/3 valmis tai ,,,
Se on lopultakin valmis tai luulin että on. Kaikki oli hyvin kun mallia omin silmin tarkastelin, mutta otetut kuvat kuitenkin paljasti säistämisestä jäänyt sotkua sotkussa, joka ei kuulu asiaan.Itseäni pikkaisen häiritsee nuo suoraan laatikosta antennit. Vaikuttavat hieman paksuilta. Toinen mikä on vähän pielessä niin pari ylhäällä olevaa kulmaa jotka pääsi pyöristymään liikaa kun mallia hioin.
Pohjamaalin päälle vedin itse sekoitetun akryyli maalin ja mielestäni väri on hyvä. Maalin päälle kerros Mister magic Johnssonia ja siirtokuvat kiinni. Uusi kerros Johnssonia. Varovainen litkutus saumoihin ja samalla kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa pintaan oikeaa ruostetta ja perskules sehän toimii. Toimii niinkin hyvin että sillä on mahdollista vetää homma ihan överiksi ja sen huomasin kyllä tästäkin mallista (vieläkin pikkuisen liikaa). Sitten oli vuorossa öljyvärillä "kuivasively" ja se ei ihan putkeen mennyt, mutta olen jälkeen kuitenkin ihan tyytyväinen. Olin saanut juuri MIG weatherin setin, jolla vähän vielä käsittelin teloja. Mallin muihin osiin en sitä uskaltanut vielä käyttää (harjoittelu ensin). Viimeinen kerros on pro modellerin mud washia, jolla tein kuraroiskeita ja niitä tuli ehkä pikkaisen liikaa. Tarkastelen vielä hankaanko roiskeita vähemmäski.
Moni voi mallista ajatella että noniin taas se Heikonen pyöräytti rapakossa yhden mallin ja that's it. Kuitenkin kyseessä on dioraama ja mielestäni niissä mallilla kuuluu olla kilometrejä takana.
Homma jatkuu nyt dioraamaan tulevilla figuilla, jotka on jo ihan kivasti sorvin ääressä työstettävänä. Päätin että rauhoitan vähäksi aikaa tuon 251:n ja katson mallia viikon parin päästä uudelleen ja teen sitten mahdolliset meikkaukset jos teen.
Tuoteseloste:
Mallit Revel sd.kfz.251/3 03065, Miniart german artillery crew 35040
- Liimat, humbrol neste ja neula
- pohjamaali maston harmaa
- pikasilote a'ka biltema
- lattiavaha Johnson
- pintaväri vallejon musta/valkoinen mixture
- ruoste
- winton öljyväri
- faber-castell pastelli
,,,,ja mitähän muuta
Kuvat ei meinannut onnistua millään oli niin harmaa keli täällä pohjoisessa.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.



