Pienoismallit.net

Vau. Vetää kyllä ei-tosihemmon sanattomaksi.

Tuota tuota… ..joo. Hieno! Tuollahan haravoisi täitkin päästä. Tuohon Sturmovik viereen, niin olisi maatalouskoneet rinnakkain! Pitääkin ihan vilkaista Weinertin sivuilta, että mitä muita ihmeitä siellä on.

pienoismalli pienellä p:llä,ei voi muuta sanoa.Hienosti rakennettu hieno malli hienosta aiheesta.Täytyykin zekata nuo Weinertin sarjat,uusi tuttavuus meikäläiselle.

Tässä tosiaan tekiän täytyy tietää mitä tekee. mahtava malli. Saakohan isompaankokoon 1:72… TV Tave

Toihan on sikamakee! Täytyypi käydä katsastamassa sivut.

Niko

Todella hieno äes / karhi. Meinaatko laittaa hevosen vetämään vehjettä? Mallissa on mukava annos maalaisnostalgiaa, juuri tuollaisella hässäkällä tuli pienenä leikittyä suvun vanhalla mökillä.

Kokoamisesta isoimmat respektit. Tuosta seuraava taso onkin jo sitten aivokirurgiaa. Mitä jippoja käytit useiden pikkuliitosten juottamisessa aikaisempien juotosten sulamisen välttämiseksi?

Timo Nyyssönen kirjoitti:

Todella hieno äes / karhi. Meinaatko laittaa hevosen vetämään vehjettä? Mallissa on mukava annos maalaisnostalgiaa, juuri tuollaisella hässäkällä tuli pienenä leikittyä suvun vanhalla mökillä.

Kokoamisesta isoimmat respektit. Tuosta seuraava taso onkin jo sitten aivokirurgiaa. Mitä jippoja käytit useiden pikkuliitosten juottamisessa aikaisempien juotosten sulamisen välttämiseksi?

Rakenteilla on radanvarteen sijoittuva heinäpelto, jossa porukka on hommissa. Osa pellosta on jo niitetty, osalla pellosta on valmiita seipäitä. Tarkoitus olisi laittaa hevonen vetämään vehjettä. Valjastamisen saloja olen tässä ummikkokaupunkilaisena jo hieman selvitellyt. Pitäisi myös väsätä 1:87-malli suomenhevosesta - lähtökohtana käytän todennäköisesti jotain Preiserin hevosta. Ne tosin ovat turhan lämminverisiä suomenhevosiksi. Heinälatokin on jo rakennettu. Lisäksi pitäisi väsäillä jotain muitakin vanhoja maatalousvempeleitä. Ainakin heinäreki valmistetaan vielä, koska löysin sitä varten vallan mainiot piirustukset vanhasta Taitokirjasta (josta muuten löytyy lähes mitä vaan mallaria kiinnostavia piirustuksia).

Juottamisessa en käyttänyt mitään erityisiä jippoja. Olennaista on nopeus, jotta kuumuus ei ehtisi levitä pitkälle juotettavasta kohteesta. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi juoksutteen valinnalla. Pienoismallihommissa käytän aina sinkkikloridia - "juotosvettä" tai "juotosnestettä" - juoksutteena. Juotospasta on selkeästi huonompi vaihtoehto, koska sitä on kuumennettava pidempään, jotta se toimisi. Pistejuottamisessa kolvin voi säätää normaalia kuumemmaksi. Tavanomaista kuumempi kolvi antaa lyhyessä (noin sekuntti tai kaksi) juotosajassa kohteelle tarvittavan kuumuuden ilman että lämpö leviäisi pitkin mallia. Kolvin kärjeksi valitsin kolme millimetriä leveän talttamallin, joka jakaa lämpöä paremmin kuin puikko. Nykyisin en muunlaisia kolvinkärkiä käytäkään. Parasta tinalankaa on 60/40 tina/lyijylanka - mieluiten ilman pastaa. 0,6 mm ohuessa tinalangassa (Bilteman tuotenro 19-2383) saattaa olla pieni määrä pastaa sisällä, mutta sitä on yleensä niin vähän, että siitä ei ole haittaa.

Pyörien juottamista varten porasin lankunpätkään 0,5 mm:n terällä tolppakoneessa niin syvän reiän kuin terällä sain. Tuikkasin akselin reikään pystyyn ja pujotin pyörän kehät ja prikat akselille. Näin varmistetaan, että pyörä juottuu akseliin nähden 90 asteen kulmaan. Asettelin pyörät pinnojensa suhteen lomittain ja pidin niitä hammastikulla paikoillaan ja tuikkasin napaan tinaan. Irroitin kokonaisuuden "jigistä". Tämän jälkeen puristin teräksisellä hiuspinnillä pyörän kehät yhteen lyhyeltä matkalta ja juotin kehät yhteen. Siirsin pinniä ja uusi juotos. Näin etenin kunnes kehä oli juotettu yhteen. Sinkkikloridihan on sellainen juoksute, jolla voi juottaa myös terästä. Tina tarttuu siis myös hiuspinniin, jollei ole tarkkana. Hiuspinnin pinnat voi sivellä kevyesti vaseliinilla, niin tina ei tartu rasvattuihin kohtiin. Tarkoitusta varten on olemassa ihan oikea tuotekin: Solder Mask, jota valmistaa mm. englantilainen Carr´s (varmaan muillakin valmistajilla on vastaavia tuotteita). Kun koko harvakone on valmis, pujotetaan akseli laakereillensa. Toisen pyörän juottamista varten koko vehje on nyt tuikattava lankunpätkään porattuun reikään kyljelleen, jotta toisen pyörän saisi juotettua samalla periaatteella paikoilleen.

"Ohjauskepin" juottaminen oli sarjan hankalin juotettava. Sitä varten ei ole mitään kohdistusreikiä, jossa osa pysyisi paikoillaan juottamisen ajan. Varren tyvi taivuteaan 90 asteen kulmaan. Taitoksesta muodostuu sentään jalka, joka helpottaa juottamista ja tuottaa taivutusta kestävän liitoksen. Ohjauskepin juottamista varten kone teipataan työalustaan ja keppiä pidellään pinseteillä kiinni juottamisen ajan.

Hyvä ja yksityiskohtainen selvitys, kiitos Petrille siitä. Yksi tapa välttää lähekkäisten juotosten irtoaminen uusia juotettaessa, on käyttää eri lämpötiloissa sulavia tinoja/juotteita. Vaatii kylläkin juotosaseman tai kolvin, jossa lämpötiloja voi tarkasti vaihdella. Esimerkiksi Claes Ohlsonilta saa kolmea erilaista eri lämpötiloissa sulavaa tinaa. Elektroniikkaliikkeistä varmaan vielä enemmän.

Tässä Weinertin tiedot: www.weinert-modellbau.de. Haravakoneen tuotenumero on 4437 "Heurechen". Weinert ei ilmeisesti myy mitään suoraan. Sarjan tilasin Modell Bahnhof -nimisestä putiikista. Osoite: www.modell-bahnhof.de.

Viimeksi muokattu 8.8.2008 09:17

Tapani Huovinen kirjoitti:

Hyvä ja yksityiskohtainen selvitys, kiitos Petrille siitä. Yksi tapa välttää lähekkäisten juotosten irtoaminen uusia juotettaessa, on käyttää eri lämpötiloissa sulavia tinoja/juotteita. Vaatii kylläkin juotosaseman tai kolvin, jossa lämpötiloja voi tarkasti vaihdella. Esimerkiksi Claes Ohlsonilta saa kolmea erilaista eri lämpötiloissa sulavaa tinaa. Elektroniikkaliikkeistä varmaan vielä enemmän.

Matalan lämpötilanjuotteet - low melt solder - ovat todellakin käyttökelpoisia pienoismallihommissa. Englantilainen Carr´s lienee tunnetuin tällaisten tuotteiden valmistaja (vastaavia en ole koskaan löytänyt Suomesta). Alhaisimmillaan sulamislämpötilat ovat valkometallia varten tarkoitetuissa juotteissa ja juoksutteissa. Itse olen käyttänyt jo 70 asteessa (Carr´sin "Red Label") sulavaa juotetta valkometallisarjojen kokoamiseen. Yleisin messinkisarjoja kokoavien matalajuote on Carr´sin "Yellow Label", jossa sulamislämpötila on 145 astetta. Bilteman juotosasema, jossa lämpötilan voi säätää, sopii mainiosti näihin puuhiin - tosin lämpötila-asteikkoon ei ole luottamista, vaan sopiva lämpötila on etsittävä kokeilemalla.

Messinkisarjoja kokoavien keskuudessa on kaksi koulukuntaa: matajuotteiden käyttäjät ja perinteisten juotteiden käyttäjät. Kun käytetään matajuotteita, voidaan kohteessa touhuta kolvilla pidempään ilman että viereiset saumat aukeavat. Perinteisiä juotteita käytettäessä nopeus on valttia - homma etenee rivakasti ilman erikoisaineita. Itse olen juottanut sarjoja kummallakin menetelmällä. Matalajuotteiden käyttäminen on ainakin alkuvaiheessa helpompaa - kokemuksen karttuessa ei menetelmien välillä oikeastaan ole enää mitään eroa - paitsi kun detaljoidaan jotain höyryveturin kattilan kaltaista kokonaisuutta juottamalla, jolloin nippelit ovat massaltaan pieniä ja lähellä toisiaan.

Hieno malli ja hyvä tietopaketti juottamisesta,kiitos.
Pekka N.

Petri Sallinen kirjoitti:

Juottamisessa en käyttänyt mitään erityisiä jippoja. Olennaista on nopeus, jotta kuumuus ei ehtisi levitä pitkälle juotettavasta kohteesta. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi juoksutteen valinnalla. Pienoismallihommissa käytän aina sinkkikloridia - "juotosvettä" tai "juotosnestettä" - juoksutteena. Juotospasta on selkeästi huonompi vaihtoehto, koska sitä on kuumennettava pidempään, jotta se toimisi. Pistejuottamisessa kolvin voi säätää normaalia kuumemmaksi. Tavanomaista kuumempi kolvi antaa lyhyessä (noin sekuntti tai kaksi) juotosajassa kohteelle tarvittavan kuumuuden ilman että lämpö leviäisi pitkin mallia. Kolvin kärjeksi valitsin kolme millimetriä leveän talttamallin, joka jakaa lämpöä paremmin kuin puikko. Nykyisin en muunlaisia kolvinkärkiä käytäkään. Parasta tinalankaa on 60/40 tina/lyijylanka - mieluiten ilman pastaa. 0,6 mm ohuessa tinalangassa (Bilteman tuotenro 19-2383) saattaa olla pieni määrä pastaa sisällä, mutta sitä on yleensä niin vähän, että siitä ei ole haittaa.

Hyviä vinkkejä, kiitokset.
Tuosta tinalangasta: saako tänä päivänä enää lyijyllistä lankaa? Ymmärsin että myynti loppui vuoden vaihteessa? Itselläni on vuosia sitten hankittu 0,3mm tinalankaa, josta saa helposti katkaistua pieniä palasia.
Itse olen esijuottanut pieniä osia jo niiden ollessa vielä arkeilla kiinni. Näin saan osat helpommin juotettua paikalleen. Olen saanut näin useampiakin osia(mutterikantoja levyyn) paikalleen yhdellä kuumennuksella :)

Niko

Lyijylllisen tinalangan valmistus jatkuu yhä. EU:n toissa vuonna voimaan tullut direktiivihän kielsi vain lyijyllisen tinan käytön kuluttajille suunnatuissa laitteissa, kuten kodin elektroniikassa, tietokoneissa (tämä koskee myös pienoisjunia) yms. Taustalla on ennen kaikkea kierrätykseen liittyvät ongelmat. Maailmassa on niin paljon lyijyllisellä tinalla kasaan juotettuja laitteita, että niiden korjaamiseen tarvitaan vielä vuosikymmeniä lyijyllistä tinaa (lyijyttömällä ei tällaisia laitteita voi kuulemma korjata). Osa lyijyllisen tinalangan valmistajista on lopettanut kyseisen langan valmistamisen - syynä ei ole direktiivi, vaan elektroniikkateollisuuden kysynnän hiipuminen. Osa valmistajista taas jatkaa lyijyllisen tinalangan valmistamista. Osa jälleenmyyjistä ei enää halua ottaa hyllyillensä lyijyllistä tinalankaa (ilmeisesti periaatesyistä) myyntiin, osa taas jatkaa sen myyntiä. Muistaakseni esimerkiksi Biltema myy yhä lyijyllistä tinalankaa, kuten myös taitaa tehdä Yleiselektroniikka.

Yksi tapa todellakin on tinata pinnat ennen yhteenliittämistä. Tämähän on myös perinteinen kahden levyn yhteenliittämistä koskeva tapa. Esimerkiksi käy vaikkapa höyryveturin aluskehyslevyn rakentaminen. H0-aluskehyslevy koostuu yleensä aina kahdesta yhteen juotetusta 0,3 mm:n levystä. Näin saadaan erittäin tukeva ja samalla hento rakenne - tinaaminenhan jäykistää messingin (kaksi 0,3 mm:n levyä yhdessä on jäykempi kuin 0,6 mm:n pelti). Samalla periaatteella voidaan jäkistää vaikkapa otetanko: pinnoitetaan hento osa ohuesti tinalla - ja kas, osahan jäykistyy ihmeesti. Aluskehyslevyn puoliskot tinataan kevyesti, väliin runsaasti juoksutetta ja levyt yhteen pinneillä tai vaikka puisilla pyykkipojilla (jotka tosin yleensä kärähtävät). Kuumennus (mieluiten kaasuliekillä ja suuritehoisella kolvilla, jotta osiin saadaan kuumuutta tasaisesti joka puolelle; messinkihän laajenee lämmetessään, mikä on osattava ottaa huomioon) ja levyt nappaavaan tiukasti kiinni toisistaan. Pintojen tinauksen voi korvata levittämällä väliin Solder Paintia (juotteen ja tinapölyn seos).

Petri Sallinen kirjoitti:

…kuten myös taitaa tehdä Yleiselektroniikka.

www.yeoy.fi/index.php?main=64&productCat=2288

Tuolta sivulta löytyi kuva ko. vempeleestä tositoimessa: www.vohdensaari.fi/historiikki/kuvat/kuva_12_l.html

Tuo heinäpeltoasetelma on loistava idea, pystyy hyvin kuvaamaan vanhojen aikojen maatalousmeininkiä. Meinaatko laittaa mukaan myös hevosvetoisen niittokoneen? Tällaista vekotinta siis tarkoitan: www.askokorpela.fi...neuvomuseo/A20000829028-030-Niittokone-McCormick.jpg
Yritin katsella weinertin sivuilta olisiko heillä ollut tarjolla moista, muttei sattunut silmään. Jossain nettisivulla lukaisin jotain sen suuntaista, että ennen maataloihin hankittiin ensisijaisesti niittokone korvaamaan raskasta niittohommaa ja vasta toissijaisesti haravakone, kun haravointia pidettiin kevyempänä judanssina. Mene ja tiedä taas tuotakin.

Täytyy vielä korjata itseään, tuossa muutamia viestejä aikaisemmin nimitin laitosta äekseksi / karhiksi, mutten ole ollenkaan varma voiko laitetta käyttää myös äestämiseen. Heinänkuivuu tavoilla voi ilmeisesti jonkinverran vinkata maantieteellistä paikkaa ja aikaa, esim. Pohjanmaalla olen nähnyt myös sellaisia heinäseipäitä, joissa välipuuna on heinäseipääseen nauloilla kiinnitetty kuusikulmainen laudankappale, kun taas Itä-Suomessa olen nähnyt vain noita reikä + palikka versioita heinäseipäästä.

Timo Nyyssönen kirjoitti:

Täytyy vielä korjata itseään, tuossa muutamia viestejä aikaisemmin nimitin laitosta äekseksi / karhiksi, mutten ole ollenkaan varma voiko laitetta käyttää myös äestämiseen.

Ei voi tai ainakaan ei kannata. Äestä ja karhia käytetään maan muokkaamiseen kylvövaiheessa.

Timo Nyyssönen kirjoitti:

Meinaatko laittaa mukaan myös hevosvetoisen niittokoneen?

Hmm… voisi olla hyvä idea. Projektihan alkaa levähtää kuin Leppäsen eväät. Jollain 1:87-piensarjavalmistajalla taisi olla niittokone. Pitänee selata Walthersin "puhelinluetteloa". Muistaakseni ei kuitenkaan Weinertilla, jolla kylläkin taisi olla kyntökone. Näitä vanhoja maatalouskoneita on 1:87- ja 1:76-mittakaavoissa aika hyvin - ja monien niiden esikuvat ovat olleet tuontikamaa Suomeen.

Kelpaako Preiser 30443, päästään jo aika lähelle. Muistaakseni aika lähellä sitä mikä esim. meillä on maalla… Noita etupyöriä ei kuitenkaan ole enkä ole sellaisiin muistaakseni ole missään törmännyt vaikka vastaavia laitteita "livenä" olen kymmeniä nähnyt eri pihapiireissä. Saattaa johtua kulttuurieroista ja tuosta parivedosta mikä ei Suomessa liene kovin yleistä ollut.

Viimeksi muokattu 7.8.2008 16:16

On kyllä tosi siisti ja hyvin tehty ei voi muuta sanoa! Ja vielä noin pienes mittakaavas. En oo ennemmin tiennytkää että tällaasia messinki sarjoja on olemas.

Weinertillä on myös kahden hevosen (miksiköhän kaksi?) vedettävä niittovekotin. Ehkäpä vauras saksalainen ei vähemmillä hevosilla heinää lakoon laita.

[quote="Tapani Huovinen"]
kahden hevosen (miksiköhän kaksi?)

Ihan siitä syystä, että niittokone oli melko painava vetää. Leikkuuterän käyttövoima tuli välityksien kautta rautapyöristä, joissa oli vielä harjat (poikkiraudat) luistamisen estämiseksi. Jos leikkuterän pituus oli 2 metriä, niin puolenpäivän aikaan hevoset täytyi vaihtaa!

Tiedätkö Asko oliko tuo pariveto Suomessa arkipäivää? Suurissa taloissa ehkä. Heinäpellot eivät ainakaan olleet niin suuria kuin Euroopan maanviljelyalueilla eikä useinkaan karjan määrä/heinän tarve. Itsellä on mielikuva ainoastaan yksinvedosta mutta se saattaa olla väärä, sillä enhän ole omin silmin tapahtumaa "livenä" nähnyt. Eli minkälainen yhdistelmä sinne suomalaisen radan varteen sopii…?

Itse olen sitä ikäluokkaa, että olen nähnyt koneita pellolla, mutta puikoissa en ole ollut. Käsittääkseni se meni niinkuin sanoit. Pienessä torpassa oli pienet pellot ja (useimmiten) vain yksi hevonen. Suuremmilla taloilla oli enemmän maata ja isommat koneet ja varaa pitää myös kahta pollea. Kartanoissa oli sitten jo kymmeniä hehtaareja ja kalustoa ja hevosia sen mukaan.