Etusivu
Galleria
Mallit: lentokoneet 1939–1945
Brewster Buffalo F2A-1
Lentokoneen mallaus harjoittelu jatkuu, malli on suurinpiirtein suoraan laatikosta. Sen verran lisäyksiä tein, että rakensin pilotille ohjaamon, eli instrumentti paneelin sekä tähtäimen ja lisäsin selkäpanssarin, pakkauksen mukana ei tullut kuin tuoli. Pilotille taiteillin vielä syöksyvyöt. Muina lisäyksinä oli nuo pienet muodostelma valot ja antenni vaijeri.
Kokoaminen ja maalaminen menivät kivutta, mutta siirtokuvat aiheittivat huolia senkin edestä, pilkkoontuivat hyvin herkästi ja kiilto on edelleen melkoisen kova monesta lakkakerroksesta huolimatta.
Pohja yrittää kuvata kauko-idän rehevää kasvillisuutta, sielläpäin maailmaahan RAAF näitä koneita käytti.
Hieno kone. Ei voi muuta sanoa. Eikö tuon kannattimen joka pitää konetta "ilmoissa" olisi voinut olla läpinäkyvä? Esimerkiksi kirkasosien valuranka jota olisi veistelty/hiottu ohuemmaksi tjs.
Kiitos kommentista, läpinäkyvä pidike oli minullakin mielessä, en vain onnistunut sellaista vielä löytämään, mutta etsintä jatkuu. Kunhan mallin sijoituspaikka varmistuu niin tulen naamiomaalaamaan tuon tangon taustaan sointuvaksi.
Mitä hel.. Onko olemassa muitakin Bruustereita kuin suomalaisia ? Kivaa vaihtelua ja onnistunutkin hyvin, alustasta plussaa.
Näin minulle vakuuteltiin että muutkin niillä lenteli, pitäisiköhän laittaa varmuuden vuoksi mitä jossiin…
Ei vaan, yllättävän paljonhan tuota ryysteriä käytettiin, positiiviseen maineeseen yltivät tosin vain meille tutut suomi versiot.
hieno kone ja hyvin maalattu ja muutoinkin koko idea tehdä koneesta lennokkaampi tällä tavalla on kiva,konehan on kuin olisi juuri lähtenyt kentältä,nousukiidossa
Hieno Brewsteri. Mutta kyllä se vähän oudolta näyttää "ulkomaisissa" tunnuksissa ja maalissa. :D
Oikein hieno tosiaan, ensimmäisenä ajattelin että kyseessä olisi Tamiyan 1:48-malli.
Oliko tämä Airfixinkin mukaan F2A-1? Lyhyempi nokka, pakoputket rungon sivulla ja täysmittainen spinnerikoppa viittaavat kyllä myöhempään varianttiin.
Onko tämä monumentti vai dioraama? Bensa on ilmeisesti loppu, jos dio.
Hieno malli kuitenkin.
Moi, kyllä airfix tiukasti väitti tätä A-1 malliksi, huomasin noita pieniä outouksia itsekkin kun valokuvia katselin, mutta en vielä ruvennut mallia sen suuremmin viilailemaan, pitää opetella pikku hiljaa näitä lenskareita. Malli on käsittääkseni melko iäkäs, muotit taitaa olla -60 luvulta, mutta valu oli siistiä. Ja Jocke, tämä on ihan vain pienoismalli :-)
Hienon mallin olet tehnyt. Ja mukavaa todellakin nähdä näitä muidenkin käyttäjien koneita…eikä vaan aina suomalaisia.
Malli on iäkäs, muotit ovat vuodelta 1972. Mutta tämä vanha Airfix oli vuosikausia paras 1/72 BW-malli…kunnes Hasegawa syrjäytti sen.
Jostain kumman syystä Airfix on mallin uudessa paketoinnissa nimennyt mallinsa väärin F2A-1:seksi. Sitä se ei ole, vaan F2A-2. Aivan kuten Airfix on mallin ensimmäisessä paketoinnissaan aivan oikein tyypittänyt.
En saa selvää mallin kuvista, mutta onko laivuetunnus TD ? Jos on ja jos mallilla on tarkoitus esittää RAAF'n No 453 Squadronin konetta Singaporessa loppuvuodesta 1941, niin silloin sen "tarkempi" tyyppi on BW Model 339E Buffalo Mk I. Kuten Suomenkin koneet; olivat perustyyppiä F2A-1 ja tarkemmin vientiversiota Model 239. pertti
Osuit aivan oikeaan, juuri tuo laivue on kyseessä. Airfix on muutenkin tehnyt outoja "uusia"malleja viime aikoina, ainakin maakalusto puolella esim. pari erilaista shermannia ja krokotiili version Churchillistä. Kyseessä ovat iänikuisen vanhat mallit joita on petrattu muutamalla lisä osalla, ei kovin vaikuttavaa jälkeä.
Noista laivue tunnuksista vielä, minusta oli varsin huvittavaa että ne olivat harmaat low visibility tyylin tunnukset, mutta niiden tehoa syö kyllä melko tehokkaasti nuo näyttävät kansallisuus tunnukset.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.