Kuva #39681
Vihdoinkin tämä laiva valmistui. Aikaa on saatu tässä kulumaan. Aikaa meni noin neljäkymmentä tuntia. Aloitin mallin noin kaksi kuukautta sitten. Aikaa kului eniten maalaamiseen kun maalasin useita ohuita kerroksia. Lakkauskin vei aikaa. Takilointi oli hankala mutta onnistui lopulta aika hyvin. (Kuva on otettu ulkona ja tuuli heilutteli köysiä.)Seuraavaksi onkin katsottu jo seuraava laiva joka odottaa rakentajaansa kaupan hyllyllä, laiva on vielä isompi kuin tämä. Tämä oli vaikein pienoismallini tähän mennessä.
