Pienoismallit.net

Saab J35BS Draken

Tavallinen tarina: 25-30 vuotta nuoruuden puuhastelun jälkeen palaan kolme ja puoli vuotiaan poikani innoittamana rakkaan harrastuksen pariin. Muutamia malleja on yhdessä kasattu suoraan laatikosta ja sudilla maalaten - viimeisimpänä tulkinta Revellin Drakenista. Tulkinnan taustalla on Kaivopuistossa vuonna 1978 ottamani valokuvat saman tyypin sisaryksilöstä DK-206.

Malliin tutustuneet tietävät, että lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset. Yritin kuitenkin saada BS-Drakenin ilmettä malliin mm. nysväämällä koneen takaosaan muutamia yksityiskohtia (pyöräkotelon Drakenin "kulkusille", jarruvarjon paikan ja jälkipolttimen molemmin puolin olevat "imukanavat"). Lisäksi veistelin nokkatelineen pyörälle lokasuojan. Ainoa Revelin sarjan ulkopuolelta oleva elementti on heittoistuimen varoituskolmiot, jotka otin Italerin Harrier GR 7:stä yli jääneistä siirtokuvista.

Hauskinta mallin kanssa olikin hieman yllättäin puuttuvien yksityikohtien nysvääminen sekä maalauskuvion värien sekoittelu. Väritys onnistui mielestäni aika hyvin, vaikka kuvat eivät tälläkään kertaa tee totuutta asialle. Tämä oli myös ensimmäinen mallini, jonka käsittelin Johnsonilla ja mattalakalla.

Kiitos kaikille foorumille kirjoittaneille mainioista vinkeistä.

Kommentit

Tervetuloa takaisin tämän loistavan harrastuksen pariin!

Hyvin on "Lohikäärme" näyttänyt onnistuvan, erittäin piristävän näköinen : )
Tervetuloa Klaus takas hienoon harrastuksen pariin! komeen Drakun olet saanut aikaan.Nyt pitäis messuilta ostaa 1:48 hasen draku. Joten homma on tiedossa.Hienoa työtä.TV Tave

Viimeksi muokattu 25.4.2008 04:16

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.