Pienoismallit.net

Kevät 1945

Pari kuukautta projektina ollut dioraama sijoittuu kevääseen 1945, jossa uudehkon e8 alatyypin shermanin vaunujohtaja kyselee kartalta ohjeita puiden alla tupakalla olevilta sotilailta. Sotilaiksi tulee Dragonin "us army at remagen 1945" sekä MK 35:den resiini vaununjohtaja kunhan sen saan itselleni haalittua.

Maaston rakennuksen aloitin liimaamalla ureetaanilevyn palasia kuitulevyn päälle, jotka liiman kuivuttua muotoilin mattoveitsellä muotoonsa. Tämän jälkeen valoin kipsistä maastoon lisämuotoja, johon myös painelin leimasimilla telojen, renkaiden sekä jalkojen jälkiä. Kipsin pohjamaalasin tummanruskealla tuubiakryylillä. Tämän jälkeen tielle hiekkaa pva-liiman avustuksella kohtiin joissa ei ollut jälkiä, jotta ne eivät peittyisi. Tässävaiheessa liimasin ja peitin kipsillä rautalangasta rakennetut puut, jotka tosin kaipaavat vielä viimeistelyä.

Tien laidoille liimasin ensimmäisenä kerroksena sekoitusta jossa on eri karkeuksisia hiekkoja, static grassia ja jotain sahanpurusilppua jota ostin muinoin ylihintaan virallisessa pussissa. Tämän jälkeen nurmikkokerroksena static grassia, wild grassia ja turffia. Vielä tein wild grassista ruohomättäitä. Maasto todellakin kaipasi ankaraa sävytystä, sillä materiaalit loistivat kirkkaina kuin Naantalin aurinko. Sävytys ruiskulla ja tuubiakryyleillä sekä muutamilla vallejon akryyleillä.

Tien sävytyksessä käytin vallejon akryylejä, sekä öljyvärejä. Perinteiseen tyyliin öljyvärien osuus oli litkutuksissa. Märän mudan tunnelman viimeisteli kiiltävä lakka.

Dragonin M4A3E8 sherman meni kasaan mukavasti suoraan laatikosta, ainoastaan pari pientä kittausta joutui tekemään vaunutyypin valinnan takia.

En tiedä historiallisista faktoista "thunderbolt vii" vaunuyksilön kohdalla, mutta käsittääkseni se kuului 3. armeijakunnan vaunuihin, jotka taistelivat reinin yli asti. Varmempaa olisi ollut tehdä jokin randomvaunu ilman erityisiä merkintöjä, mutta tykästyin thunderboltin maalauksiin.

5.4

Tie alkaa olemaan valmis. Suklaavanukkaasta ollaan päästy eroon useilla pigmentti ja litkutus käsittelyillä. Vaunun vierellä näkyy vielä vähän valkoista, sillä tein telaketjuille urat alustaan, jotta vaunu ei "leijuisi" mudan päällä. Vielä pitää tehdä pienet kohoumat telaketjujen viereen parantamaan vaikutusta.

Shermanin säistin litkutuksilla ja pigmenteillä. Tein Tamiyan weathering master pigmenteistä tärpätin avulla paksuhkoa mössöä jota sivelin vaunun alarunkoon ja lokasuojiin. Kuivempaa mutaa sävytin mig:n pigmenteillä.

Seuraavana rakentamaan figuja sekä yrittää saada puista paremman näköisiä.

4.5

Maasto alkaa olemaan valmis ja myös figurit ovat pientä viimeiselyä vaille valmiita. Lisäsin maastoon isompaa kasvustoa kanervista ja putkimiehen hampusta. Figurit maalattu pääasiassa vallejon akryyleillä. Vaunujohtajaa odotellaan edelleen…

Kommentit

Antti 31.3.2008 19:16 Vastaa lainauksella
Mahtavan näköinen maasto ja eikä mallistakaan ole pahaa sanottavaa! Ainoa asia pistää silmiin tuossa maastossa on "suklaavanukasmaisuus"(hitto mikä sana:D).
Maisema on onnistunut hienosti! Varsinkin tuo ruohikko puineen.
"Vanukas"-pinnan voisi saada pois varovasti sivelemällä maaliin sekoitettua tomua, tms. hienoa pölyä kohollaan oleviin kohtiin. Kuivaharjaus tyyliin.
Antaisi ehkä vähän luonnollisemman pinnan? Jälkien pohjalle tuo "vanukas" sopii loistavasti. :)
Tästä on hyvä jatkaa.
Pitääpä kokeilla tuota tomu-maali sotkua ensiksi johonkin vaunun alle tulevaan kohtaan. Kiitos vinkistä. :)
Moi, miten olet tehnyt ton puun ja millä väri sävyllä olet maalannut kuran tiehen.? Todella tyylikästä jälkeä!..
Puut tehty Armoramassa olevan ohjeen mukaan. Värisävyinä Vallejon flat earth, class ohlsonilta ostettua tuubiakryyliä sävynä raw sienna ja burnt sienna sävyistä öljyväriä litkutuksessa.
Toivottavasti tuo vaunusta kuikuileva ja ajo-ohjeita kyselevä vaununjohtaja on ainakin jossain määrin kartalla, kun on kuitenkin 37TB:n legendaarinen komentaja Ev. Creighton Abrams. Thunderboltit olivat hänen nimikkovaunujaan, "VII" helmikuusta 1945 eteenpäin sodan loppuun asti. Jos tosi historiallista asetelmaa haetaan niin varmaankin em. täytyy ottaa jossain määrin huomioon jo vaununjohtaja figuakin kasatessa kun kyseessä on kuitenkin yksi jenkkien sodan eturivin vaikuttajista, ainakin jos nykyistä mainetta katsotaan.

Mutta työnä todella fiksua jälkeä ja varsinkin maasto mielestäni oikeinkin onnistuneen näköistä.
Hmmh, tuli pienenä yllätyksenä, että on noinkin tunnetun henkilön vaunu. Nyt joutuu miettimään muutamia yksityiskohtia huomattavasti tarkemmin.
Saman herran mukaan on nimetty M1 Abrams (siis se jenkkien nykyinen päätaisteluvaunu ;) ). Mutta hyvältä näyttää vaunu ja maasto joka tapauksessa. Semmosta ajattelin kysäistä, että oletko ajatellut lisätä mitään rompetta vaunun takakannelle? Vaunumiehistöillä kun oli tapana kuljettaa mukanaan jos jonkin näköistä rompetta (reppuja, pressuja, laatikoita yms.)

Viimeksi muokattu 14.5.2008 00:50

Heips. Onko toi asekilpi väärin päin tossa mallissa? Noitten lenkkien pitäis olla kai ylös päin ei alaspäin?
Korjattu. Kiitos huomiosta!
Minä maalaisin tuohon vaunuun vähän naarmuja, kun oikeasti kaikki sirpaleet ja luodit kuluttaa maalipintaa. Muuten hyvin tehty.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.