Pienoismallit.net

Boeing 747-200

Nyt se on valmis. 3.4.2008. Onnistui aika hyvin, vaikka jalustan päälle lorahti vähän liimaa.

Nyt se on valmis. 3.4.2008. Onnistui aika hyvin, vaikka jalustan päälle lorahti vähän liimaa.

TekijäJoonas Nieminen
Mittakaava1/390
ValmistajaRevell
Rakennusvuosi2008
AihepiiriSiviililentokoneet

Moi

Pienen tauon jälkeen palasin pienoismallien pariin. Nyt vaihteeksi rakennan lentokoneita, kun sain tehtyä laivoja kolme kuukautta sitten. Tämä on minun ensimmäinen lentokoneeni. Tiettyjä maaleja puuttuu joten pitää viivytellä vähän rakentelussa, kunnes saan hankittua maaleja. Tapoihini kuuluu, että en jatka ennen kun kaikki tarvittavat tarvikkeet ovat saatavilla. Silloin saa hyvää laatua aikaiseksi. Tässä pienoismallissa voi valita, että laittaako laskutelineet vai ei. Minua mietityttää vähän se, että miten saa jalustan kiinni pienoismalliin, kun siellä pohjassa ei ole mitään koloa mihin sen laittaisi.

29.3.2008
Ostin mallin ja liimasin siipiä ja runkoa kasaan.

3.4.2008. Rakensin mallia yli viisi tuntia. Maalasin osat ja liimailin niitä yhteen. Ihan lopussa jalustan päälle lorahti vahingossa liimaa.

Ei ollut mikään kauhean vaikea. Koneen runko oli muutenkin jo valkoinen niin ei tarvinnut paljoa maalata. Siirtokuvat vähän ärsyttää, kun eivät meinaa pysyä kiinni. Maalattu revellin maaleilla ja penseleillä.

Kommentteja otan mielelläni vastaan, niin hyviä kuin huonojakin.


Kommentit

Olen rakentanut saman sarjan ja mokasin rungon kasaan ennen kuin kaiversin reiän jalustalle. Sille reiälle oli mielestäni sellainen ohuempi kohta siellä pohjassa sauman tienoilla. Mattoveitsi, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, niin kaikki menee hyvin.
Jos olet jo liimannut rungon kasaan, niin nosta se voimakasta valoa vasten ja näet Kristianin mainitseman ohennetun kohdan pohjassa - veitsellä vaan varovasti aukko auki. Kokeile välillä, ottaako tuen vastaan, ettet poista turhaan liikaa muovia.
Kiitos neuvvoista. Huomasin pienen vaalean kohdan koneen keskikohdilla. Täytyykin tehdä reikä varovasti, ettei runko halkea.
Itselläni on sama malli mutta olen hukannut kokoamisohjeet.