Pienoismallit.net

Sopwith Camel 2F.1 "Ships Camel"

Sopwith "Ships Camel" 1/72 Rodenin rakennussarjasta oli takilointiharjoitus laivanrakennusta varten ja samalla osa laajempaa hävittäjäprojektia. Oli se vaan hyvä että en muistanut millaisia vanhat 2-tasot ovat rakentaa, olisi jäänyt ehkä rakentamatta tai aloituskynnys olisi ollut vähintäänkin kova tähän mittakaavaan.

Rodenin sarja oli nätti ja hauska rakentaa siihen asti, kunnes siipitukia ja ylätasoa piti alkaa sommittelemaan paikalleen. Muutamia alkuperäisiä muovitukia katkottuani laitoin metallia tilalle ja uhkaava katastrofi saatiin vältettyä. Muistoksi tosin jäi etenkin ylätason alapuolelle jälkeä joka ei sovi lasten silmille mutta pysyy se ainakin kasassa. Laskutelineeseen tuli samoin metallia vahvistukseksi, ehkä turhaankin.

Siirtokuvat olivat toinen murhe, halkeilivat ja repeilivät aika herkästi mutta kärsivällisyys riitti vielä kuitenkin. Mallilla ei ole varsinaista esikuvaa, yhdistelin mielestäni tyypillisiä yksityiskohtia ajan koneista ja varsinaisena referenssinä käytin muutamia videopätkiä joissa mm. maalattiin siveltimellä rungon kansallisuustunnuksia. Maalaukset tein siveltimellä ja ylenmääräistä siisteyttä vältellen, ajatuksena hyväkuntoinen mutta ei tehdasuusi kone.

Takiloinnin tein metallilangalla ja pikaliimalla, tästä kuulisin mielelläni kommentteja onko liian vahvaa lankaa mittakaavaan nähden? Ohjeessa oli myös kaaviot ohjausvaijereille, mutta ne jätin ainakin toistaiseksi pois koska videokuvissa niitä ei erottunut käytännössä lainkaan.

Rakennussarja sinänsä on melkein niin hyvä kuin tähän kokoon voi muovista valmistaa, mittatarkkuudessa ja muodoissa on kuulemma paikoin puutteita mutta tähän mittakaavaan välttää itselleni ainakin riittävän hyvin.

Kommentit

Hieno pieni malli. Roden näytää tehneen hyvää jälkeä. Niin sinäkin. Kyseessä on siis ensimmäisiä laivaston koneita ja tukialuksena saattaisi olla ollut vaikka alla olevassa kuvassa esiintyvä HMS Pegasus, joka muiden muassa 'kameleita' kannellaan kantoi:

www.pienoismallit.net/media/kuvat/02/92/77/029277.jpg

Mitä tulee rakentelun lopputulokseen, niin joudun toteamaan, siipivaijereiden olevan liian raskaat. Ohuemmalla metallilangalla, venytetyllä valurangalla tai siimalla - miten vain, mutta ohuemmin. Muuten kiva kone ja siistiä työtä.

Viimeksi muokattu 2.3.2008 17:08

Ei seisty ampuessa, aseen sai laukaistua ihan istuen ohjaamosta. Eihän nokan päällä olevaa konekivääriäkään kiivetty nokalle laukaisemaan. Aseen sai kuitenkin vedettyä alas mm. lippaan vaihtoa varten ja ilmeisesti myös laukaistua siinä tilassa koska niin kerrotaan ainakin Albert Ballin tehnee, eli lensi vihollisen tiedustelukoneen alle, veti aseen ala-asentoon ja ampui sitten suoraan ylös… tiedä sitten pitääkö juttu paikkansa.
wade 2.3.2008 19:22 Vastaa lainauksella
Tapani Huovinen kirjoitti:
Mitä tulee rakentelun lopputulokseen, niin joudun toteamaan, siipivaijereiden olevan liian raskaat. Ohuemmalla metallilangalla, venytetyllä valurangalla tai siimalla - miten vain, mutta ohuemmin. Muuten kiva kone ja siistiä työtä.
Kiitos, tuota vähän pelkäsinkin ;). Ohuempaa kitarankieltä olisi ollut käytettävissä, mutta tämän sai vielä ilman kiristämistä helpohkosti paikoilleen suorana. Ei ole kyllä kokemusta muutenkaan tämän mittakaavan kaksitasoista niin päätin pelata varman päälle näiden vaijereiden kanssa.

Ilman vaijereita ei kyllä voinut jättää, näytti heti siltä että jotakin puuttuu vaikka sitäkin mietin välillä.
Kyllä vaijerit vasta koneen tekevät. Seuraavaksi voit harjoitella homman ohuemmalla langalla tai sitten ihan uudella tekniikalla. Linkin takana lontoon kielellä ruotsalaisserkkujen ohjeet hommaan:

www.ipmsstockholm.org/magazine/2004/08/stuff_eng_tech_rigging.htm

Venytettyä valurankaa en ole koskaan itse kokeillut, mutta periaattessa se toimii samalla tavalla kuin rautalankasikin. Ainoana erona on loppukiristys joka tehdään lämmöllä ja jota rautalangalle ei voi tehdä. Kuumennukseen voi käyttää monia vehkeitä juuri sammutetusta tulitikusta juotoskolviin. Siimaa voi myös kiristää lämmöllä.

Oma suosikkini on kuitenkin siima ja sen kiristys liimattaessa (keskimmäinen vaihtoehto). Reiät siipipinnoissa on helppo paikata operaation jälkeen ja toistaiseksi kaikki asennetut vaijerit ovat paikallaan pysyneet. Siimoja saa myös eri ohuuksia aivan ohuista pilkkisiimoista (0,1) aina paksuihin lohivaijereihin (0.5) ihan skaalan mukaan.

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja

Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.