Pienoismallit.net

Sherman Firefly ja Renault UE

Hylätty Renault UE…

Hylätty Renault UE…

TekijäJaakko Pihlaja
Mittakaava1/35
AihepiiriSotilaskalusto 1939–1945

Pidimme vuoden viimeisenä viikonloppuna tälläisen pienimuotoisen Weekend challengen.

Ideana oli rakentaa koko malli yhdessä viikonlopussa maalatuksi. Kokeneemmille mallareille, siis niille joille mallien kanssa kuluu jo erinäisten etsiosien ja muiden lisä detaljointien kanssa useampi kuukausi, voimme suositella tällaista viikonlopun rypistystä.

Mikko Mäkelä Rakensi Renault UE tanketin ja itse valitsin (valitettavasti) Sherman Fireflyn.

Erinäisiä hyvän tuulen purskahduksia rakentajiin aiheutti tuo Renaultin koko. Koitimme myöskin kuvitella jotain järkevää käyttötarkoitusta tuolle vaunulle. Renu oli tyypillistä tamiyaa, eli osat istuivat hyvin ilman suuria siivoamisia.

Fireflyssä (Dragon) olikin enemmän haastetta. Telat jätin suosiolla rakentamatta sarjan tarjoamista palateloista. Teloissa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta ovat suuressa viisaudessaan tehneet teloista todella rasittavat kasata. Nimittäin telojen molemmilla puolilla kulkevat ohjausharjat ovat irralliset. Myöskin sarja oli tyypillistä Dragonia, eli niitä valu "nuppeja" löytyi lähes joka osasta. Lisäksi tuskastumista aiheutti mittavirhe(?) rungossa. Vaihteiston ja ylärungon liitoskohtaan jäikin noin 1,5 rako. Raaka peli ja muovisoiroa väliin…

Aikataulu piti ja molemmat mallit saatiin sunnuntaina väriin. Maalatusta shermanista lisään kuvia kun saan ne otettua. En tuossa tohinassa muistanut ottaa kuvia…

2.1.2008 Muutin mallit vielä keskeneräisiksi

Kommentit

Itse asiassa ryhmätyö ja -terapia ovat parhaita lääkkeitä AMS:n torjuntaan, AMS:n kokeneena ja siitä jotenkuten toipuneena suosittelen lämpimästi kaikille jotka tästä inhottavasta taudista kärsivät.
Esko Koskinen kirjoitti:
Itse asiassa ryhmätyö ja -terapia ovat parhaita lääkkeitä AMS:n torjuntaan, AMS:n kokeneena ja siitä jotenkuten toipuneena suosittelen lämpimästi kaikille jotka tästä inhottavasta taudista kärsivät.
Menee vähän off-topic, mutta mikä on AMS?
Jari Jokinen kirjoitti:

lienee Ammatti-Mallarin-Syndrooma?
AMS= Advanced Modeller Syndrome.

Oireina mm. projektien venähtäminen esim referenssi kuvien puutteena, tarkkojen detaljien tekeminen sekä 100% tarkkuuden tavoittelu aina referenssikuvan päivämäärään asti…
Aioin kirjoitaa, että melko ruostumaan päästetty UE… mutta "hylättyhän" se siellä kuvassa lukikin… eli sopii teemaan. Hyvin "säistetty".