Pienoismallit.net

Harley-Davidson WLA "Wisconsin Racer"

Kaikki on kromia mikä ei kiillä ;D

Kaikki on kromia mikä ei kiillä ;D

TekijäMarko
Mittakaava1/9
ValmistajaItaleri
AihepiiriMoottoripyörät

Viikonloppujen projektiksi aloittelin tuossa rakentamaan Italerin kopiota ESCI:n alunperin valmistamasta Harrikasta. Visio on selkeä mitä tästä rakennan, mutta en tiedä uskaltaako sitä vielä paljastaa, kun ei tiedä mitä sitä saa aikasiks loppujen lopuks. Katsotaan mihin taidot riittää. Itse valmistettavia osia ei paljoa ole, joten eiköhän niistä selvitä. Kuvassa näkyy suurimmaksi osaksi ne osat, joita aion käyttää rakentamiseen. Joitakin pikkumuttereita on vielä valurangoissa kiinni, etten onnistu niitä hävittämään…

Kromattavaa on reilusti, maalattavaa vielä reilummin ja kai sitä pitäs valurautaa ja alumiiniakin jäljitellä. Ainoat osat mitkä jää pinnoittamatta, ovat renkaat. :)

Sunnuntai 2.12.
Pitäs malttaa vissiin nukkumaankin mennä jossain vaiheessa… Mutta ei millään. Ei automallit koskaan valvota, mutta auta armias kun ottaa kaksipyöräisen "Milwaukee Ironin" työn alle, niin ei nukuta eikä syödä ennen kuin maali on kuivumassa tai muuta vastaavaa :)

Paljoa en ole saanut aikaiseksi, suunnittelutyötä enimmäkseen. Pyörästä tulee erittäinkin riisuttu malli, hallintalaitteet tarkoittavat kaasukahvaa, kytkintä, vaihteita ja kääntyvää ohjaustankoa. Alumiiniset kannet (muutama hepo lisää siihen hurjaan tehomäärään, tais olla karvan vajaa 20 heppaa alunperin, varma en ole), bensahanan siirrrän letkuun, joka on alunperin tankissa täyttökorkin etupuolella. Se tuppaa vanhemmiten vuotamaan, joten yleinen käytäntö nykyäänkin korvata "tavallisella" hanalla. Akku saa lähteä, ja sitä myöten laturikin, koska valoja tässä ei tarvitse, ja magneetto hoitaa muun sähkönsyötön. Kyllähän työ tiiätte, eihän mopoissakaan oo akkuja (oikeissa mopoissa).

Sitten se työläin ja hirvittävin muutos… Vanteet pitäs pinnata ja tehdä uudet navat. En pysty oikein etuvannettakaan hyödyntämään sellaisenaan, koska toiseen vanteenpuoliskoon on ympätty rumpujarru kiinteäksi. Takavanne nyt menettelis, mutta kun haaveena oli tehdä "nopeasti vaihdettava perävälitys", eli takanapaan rattaat molemmille puolille, jolloin renkaan kääntämällä saa välitystä pidennettyä tai lyhennettyä. Nerokasta. Eli taakse joutuu tekemään saman homman kuin eteen, plus kaksi ratasta.

Satula on myös askarreltava, mutta sen ehkä pystyy muokkaamaan sarjan omasta satulasta. En ole vielä sitä asiaa tutkinut. Kytkinpolkimen saan tehtyä luultavasti jarrupolkimesta, käännän vaan varsinaisen poljinosan ympäri.

Sitten ei ole kysymysmerkkinä enää kuin kaasari ja ilmanputsari. Täytyy tutkia mitä kaasareita noissa on käytetty, kun ei ole tullut noiden kanssa enempiä pelattua. Ilmanputsarin saa tehtyä lähes mistä vaan, se ei ole oikeastaan edes ongelma.

Siinähän sitä, askartelun aihetta on jo vähäksi aikaa. Otsikko on sikäli tällä hetkellä väärin, että tyyppi pitäisi lopunperin olla WR, mutta moottorissa kun ei ole ulkoisia eroja, ja replicahan tästä tulee kuitennii, niin olkoot nyt WLA.

Sunnuntai 2.12.
Päivitän projektia pikaisesti nyt tähän, kun ei ole kuvia lisätä. Ettei suotta pompsahda jonon kärkeen. Runko, bensa- ja öljytankki, etuhaarukka ja moottorin osat ovat pohjamaalissa. Rungossa on helkutisti hiomista ja viilaamista, kun pitää vielä osa sarjan omista kiinnikkeistä poistaa tarpeettomina.

Vellulle vielä näin julkisestikin kiitokset referenssimateriaalista, magneeton sijoituspaikka ja merkkikin ratkesi hetki sitten ;) Kaasarin malli oli selvillä jo iltapäivällä, nyt tiedän vellun ansiosta miltä se näyttää :D Hieno mies.

tiistai 1.1.2008
Vuodenvaihde meni maaleja ja liimoja haistellessa. Ei voi sanoa että tulis halvemmaksi kuin olut, mutta samalla rahalla nyt sai nupin sekaisin kuin askartelee pienoismallejakin.

Ensimmäisiä kokeiluja Alcladin kromilla ja alumiinilla. Jälki on sitten sen mukaista. Yllättävän hankala saada tasaisesti peittävä pinta, varsinkin kromiversiolla. Alumiini oli hieman helpompaa, mutta jälki taas on jokaisen pääteltävissä. En kuvatessa keskittynyt juurikaan kuvailemaan mitään yksityiskohtia Alcladilla maalatuista osista, joten ei tällä hetkellä varmaan kukaan siihen pysty kauheasti kommentoimaan. Kaikki moottorin "metalliset" osat on Alcladeilla maalattu. Sylinterit ihan "matta"mustalla spraylla. Runko kiiltävän mustalla ja tankit peruspunaisella spraylla. Samoin etuhaarukka Alcladilla roiskittu. Se nyt on suht hyvän näköinen omasta mielestäni.

Lisäksi leikkelin viilailin ja hioin rungosta kaikki ylimääräiset kiinnitysraudat pois. Etuhaarukasta kairasin auki pari reikää, vaikken ihan 100% varma ole pitikö niiden olla auki vai ei. Nyt ne on kuitennii auki. Takalokari on toistaiseksi vielä musta, olen hieman kahden vaiheilla pitäisikö sekin maalata punaiseksi. Nyt se ois ainakin vähän erilainen. Ei olis ainakaan ihan niin tavanomainen väritys kuin voisi odottaa. Pakoputken katkaisin nyt tuohon mittaan, välttää toistaiseksi.


Kommentit

Hienoa !

Hyvä juttu että saadaan näitä kakspyöräsiä lisää näytille :)

Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan…
Tässäkö on suosiolla jätetty osat kromaamatta? Miltäs muuten sopivuus/osien laatu näyttää, tossa kannen jäähdytysrivassa ainakin näyttäis olevan kitattava vajoama? Saako näitä vielä ihan kaupasta, vai meneekö EvilBayn puolelle?
Kyllä näitä pitäs olla ihan norminettikaupoissa myynnissä, oisinko tämän tilannu moduni.de:stä… Ei voi muistaa. Tätä nykyä tunnetaan mallisarjan nimellä "U.S. WWII Motorcycle", eli ei varsinaista mainintaakaan H-D:stä tai WLA:sta. Nimimerkki vmk (fcma:n puolella wla4245) on rakentanut Esci:n vastaavasta näyttävän käyttöpyörän, jossa tais olla vielä astinlaudoissakin harrikan logot. Tästä ne on sulatettu piiloon. (Italeri N:o 7401) [url=http://jva0316.1g.fi/kuvat/Harley-Davidson+WLA+1%3A9/]Mitä laatikosta löytyy[/url]

Osien sopivuudesta en vielä (ylläri) osaa sanoa sen enempää, rungonpuolikkaat istuivat suht nätisti yhteen. Kyllähän siinä kannessa vajoama on, toisessakin samanmoinen löytyy, hieman pienempänä. Kaikki työkii kyllä pistätte merkille… Mulla ois menny varmaan ikuisuus ennen kuin oisin tuonkin huomannu…
Tuo valuvika oli jo vuonna 86 ostamassani Escin alkuperäisessä sarjassa.
Eipä tullut silloin huomattua ja kitattua.
public.fotki.com/wla4245/esci-wl45/wla130.html
Jos on referenssin tarvetta niin apua löytyy t.vellu
Vanhan HD miehen sydäntä oikein lämmittää tälläiset prokkikset täytyis ittele oikeistaan ostaa kanssa joku HD:n malli ja sopata sitä oma vanha prätkä.Mutta hienosti on maalaus ainakin onnistunut tasaista jälkeä tähän saakka.
TV Tave
Taitaa olla vielä maalia vailla tuo aihio :)

On muuten hieman porukkaa katsomassa noita kuvan kisoja :O voi olla että nykykisoissa ei ihan tuollaista määrää porukkaa saada yhteen kaarteeseen…
Niin on, kuvatekstissäkin on maininta yleisömäärästä. Kuva on vuodelta 37, Daytona Beachilta.

Eikä siinä vielä mitään maalia ole. Vähän valehtelin tuossa selostuksessa, ettei malttas mennä nukkumaan ennen kuin maali kuivuu ;) Oli pakko puol viideltä kammeta sänkyyn. Jospa sitä tänään vetäs pohjamaalin runkoon ja etuhaarukkaan. Vois Mikkelissä sitten viikolla kittailla ja hioa tarvittavia paikkoja.
Hieno rojekti… Tommosessa pikkukakkosesssa on vakiona 23hevosta muistaakseni. Noilla alumiini kansilla ja mullla kikkailuilla siihen saa n30hevosvoimaa. Se tuntuu tuommosessa jo. Tuohon pikkukakkoseen saa myös kampuran jolla saa kuutiot 900kuutio snettiin. Mikäs ero on WL ja WR mallilla? Wl on ainakin tuo pikkukakkosella oleva. WLA on sillä 1200kuutioisella muistaakseni. Harvinaisempi on tuo sio koneinen. Tätä WL:ää on käytetty jopa suomen sodissa kuulemma. Tai ainakin yhdellä millä olen ajanut niin sanottiin olevan historia tuolla rajalla taisteluissa. En tiedä pitääkö paikkansa.
Mitä nyt oon vähän tutkinut, niin WR on "purpose build race bike", eli koneen sisuskalut on vaihdettu, ehkä juurikin tuo kampura, nokka, keinut.. En sen tarkemmin tiedä. Netistä vaan googletellu ;) Pitää selata tässä muutama vuosikerta Easyriderseja läpi, josko siellä ois joku pärrä tehty. Muuten hyvä lehti, mutta kriittiset paikat on useimmiten peitetty jollain naikkosen kuvalla.. Ei ymmärrä moista.
Taisto sorola kirjoitti:
Vanhan HD miehen sydäntä oikein lämmittää tälläiset prokkikset täytyis ittele oikeistaan ostaa kanssa joku HD:n malli ja sopata sitä oma vanha prätkä.Mutta hienosti on maalaus ainakin onnistunut tasaista jälkeä tähän saakka.
TV Tave
Muistaakseni mainitsit jossain toisen mallin kommenteissa, että sulla oli pannupää aikoinaan? Viimeisin malli pannupäätä on tietääkseni tämä: www.pienoismallit.net/galleria/malli_1166/. Yritin joku aika sitten toista tällaista metsästää, mutta ei mistään. Silloin ei edes ebay tuntenut moista mallia. Joten pannupäät alkaa olla kiven alla. Ellei tule uusintajulkaisua jossain vaiheessa. Tuo malli on muistaakseni 90-luvun alkupuolelta.

Omavalmistemoottorin tekeminenkin on käynyt toisinaan mielessä, mutta rivoitus ja sylinterin muodot hirvittävät. Ei ole taitoa eikä tarpeita ihan niin paljoa, että olisi mielekästä lähteä siihen urakkaan. Referenssiä on kyllä tallin täydeltä, siitä ei ole kiinni, mutta… Ei se sitä tekemistä vähennä :D
Mikko Valkeapää kirjoitti:
Tuohon pikkukakkoseen saa myös kampuran jolla saa kuutiot 900kuutio snettiin. Mikäs ero on WL ja WR mallilla? Wl on ainakin tuo pikkukakkosella oleva. WLA on sillä 1200kuutioisella muistaakseni. Harvinaisempi on tuo sio koneinen. Tätä WL:ää on käytetty jopa suomen sodissa kuulemma. Tai ainakin yhdellä millä olen ajanut niin sanottiin olevan historia tuolla rajalla taisteluissa. En tiedä pitääkö paikkansa.
Koneet eroavat aika suuresti sisäisesti ja jonkin verran ulkoisestikin.
Magneettosytytys,sylinterit,kannet,uudemmissa jakopään koppa.
Kaikki W-alkuiset ovat 750 kuutioisia eli pikkulättiä,isolättää(U) on 1000,1200 sekä jopa 1340 kuutioisena.
Nämä näyttävät samanlaisilta,ovat pykälän järeämpiä eikä vaihtokelpoisia osia ole.
Suomen rintamilla ei WLA:ta ole todistettavasti käytetty.

t.vellu
Editoitu rakennuspäiväkirja tuonne varsinaiseen tekstiin…

Viimeksi muokattu 1.1.2008 22:05

Mielenkiintoinen projekti, oletko maalannut pakoputket ja etuhaarukan Alclad kromilla? Näyttää oudon himmeältä, kiiltävä musta pohjalle ja ruiskulla kromi pintaan, niin pitäisi kyllä tulla kiiltävämpi. Ellei sitten johdu vain kuvasta?
Lainaus:
haaveena oli tehdä "nopeasti vaihdettava perävälitys", eli takanapaan rattaat molemmille puolille, jolloin renkaan kääntämällä saa välitystä pidennettyä tai lyhennettyä. Nerokasta.
Sittenhän pitäisi myös pystyä muuttamaan ketjun pituutta, jos eturatasta ei vaihdeta samalla… Vai onko kahdet ketjut mukana?
Antti Lappalainen kirjoitti:
Mielenkiintoinen projekti, oletko maalannut pakoputket ja etuhaarukan Alclad kromilla? Näyttää oudon himmeältä, kiiltävä musta pohjalle ja ruiskulla kromi pintaan, niin pitäisi kyllä tulla kiiltävämpi. Ellei sitten johdu vain kuvasta?
Näinhän sen pitäisi toimia, jopa ihan purkin kyljessä olevan ohjeenkin mukaan. Mutta ei se ole ihan niin helppoa :D Ei vaan, oli ongelmia Alcladin kromimaalin kanssa. Ei tahtonut tulla ruiskusta laisinkaan pihalle alkuun. Alumiini alcladi taas toimi siltä osin moitteettomasti. Kromimaalia piti ohentaa tinnerillä ihan reilusti, ennen kuin sain sen toimimaan vähän paremmin edes. Mutta en alkanut uudestaan maalailemaan jo "kromattuja" osia. Tulkoot tästäkin nyt vähäksi aikaa ainakin sellainen "nostalgia-malli". …se oli sitä aikaa kun opettelin alcladia käyttämään. Ja kymmenen vuoden päästä pesen maalit pois. Niinhän siinä tulee käymään ;)

Pirullinen maali sinällään, kun pitäisi saada just se sopiva peitto sen mustan päälle. Ei liikaa, ettei se musta häviä kokonaan (tai siis kuulla sieltä alta), mutta ei taas liian vähän, ettei jää liian tummaksi. Nykyisellään nuo osat olisivat vaatineet ehkä ihan hyppysellisen paksumman kerroksen / kerrokset alcladia.

Ja pohjalla oli kiiltävä musta.
Jari Jokinen kirjoitti:
Sittenhän pitäisi myös pystyä muuttamaan ketjun pituutta, jos eturatasta ei vaihdeta samalla… Vai onko kahdet ketjut mukana?
Totta tuokin, en ihan niin pitkälle ajatellut viedä, että haalisin jostain toiset ketjut. Jätän sen varikkomekaanikoiden huoleksi. Olenhan lukenut insinööriksi, joten mä vaan suunnittelen :D

Ja toisekseen, tän sarjan omat ketjut ovat käytännössä pehmeästä muovista / kumista valettu lenkki johon on yritetty saada vähän ketjulenkkien muotoja. Ei oikein innosta sekään.
Mulla toi kromimaali toimi kyllä aivan moitteetta suoraan pullosta ruiskuun kaadettuna, ehkä tinnerillä ohentamalla kromipinta jää liian ohueksi ja musta pohjamaali jää liikaa paistamaan alta. Ruiskuna mulla on Bilteman kaksitoiminen. Putsasin ruiskun kyllä perusteellisesti ennen maalausta. Olet kyllä oikeassa, ettei ole mitään helpoimpia maaleja. Laitan omasta prokkiksesta kuvia kun saan jostain kameran lainaan, oma kun on huollossa tällä hetkellä.
Antti Lappalainen kirjoitti:
Mulla toi kromimaali toimi kyllä aivan moitteetta suoraan pullosta ruiskuun kaadettuna, ehkä tinnerillä ohentamalla kromipinta jää liian ohueksi ja musta pohjamaali jää liikaa paistamaan alta. Ruiskuna mulla on Bilteman kaksitoiminen. Putsasin ruiskun kyllä perusteellisesti ennen maalausta. Olet kyllä oikeassa, ettei ole mitään helpoimpia maaleja. Laitan omasta prokkiksesta kuvia kun saan jostain kameran lainaan, oma kun on huollossa tällä hetkellä.
No se ei sinällään haittaa mitään, vaikka ohuemmaksi jäisikin, koska kerroksiahan voi vetää useampia. Alkoi vaan siinä vaiheessa epäilyttää tuo maalin toimivuus, kun vuorotellen kokeilin alumiini- ja kromimaaleja. Alumiinimaali tuli aina erittäin nätisit, kromimaalia sai tulemaan kaksi sekuntia ja sit oli kärki "tukossa". Liipaisinta pumppaamalla sai tulemaan suht tasaisesti, mutta ei mitään mielekästä touhua. Kippasin ruiskun maalikippoon siinä vaiheessa 50-50 seoksella tinneriä maalin sekaan, niin jopa rupesi toimimaan. Tämän jälkeen kippasin suoraan alcladipulloon epämääräisen lorauksen tinneriä. Ei ongelmia sen jälkeen. Harmi sinällään, että suurin osa kikkareista oli siinä vaiheessa jo maalattu. Etuhaarukka toimi sitten tämän ohennetun litkun harjoituskappaleena. Itseä kyllä miellyttää omalla tavallaan tuo näkö, muistuttaahan tuo nyt sellaista "vanhaa kromia", joka on todellakin hieman eri säyvistä nykyajan kromiin verrattuna.
Metallimaaleissahan tuo ruiskun tukkeutumisongelma yleensä tulee. Eihän raaserissa tietty saa olla liikaa blingblingä :) Vanhemmissa pyörissähän käytettiin niklausta ennen kuin tuli kromi pinnoitteeksi.
tosi hieno;D;D;D;D;D;D. ite olisin tehny jenkki armeijavärein mutta tapansa kullakin