Voitko hieman kertoa millä ihmeen tavalla saat noin hyvää jälkeä pensselillä aikaan?
Upea spitti!
Spitfire mk.XVI

Kyseessä Revellin paketoima Hasegawan spitti. Oikein mukava sarja (siis rakentaa, tästähän tuli ilmestyessään rutinaa; "ei vieläkään hyvää IX-spittiä"). Ainoat moitteet normi-siivenkärkien kehnoista sovitteista (lähinnä siksi tein tämän lyhytsiipiseksi), sekä pöntösti tehdystä nokan alapuolesta. Siinä oli kaksi osaa, puolikkaina samoin kuin runkokin. Miksei voitu tehdä samoin kuin Tamiya, niin että koko ilmanotto on yksi osa, nokan ala osa yksi? Turhaa kittaamista ja osien sovittelua, tässä kohdassa oli sarjan huonoin sovite. Ei mitenkään ylivoimaista kuitenkaan.
Eduardin Zoom-etsiarkin käytin detaljointiin. Mallissa on itseasiasssa IX:n tykkiasetelma, menin rakentamaan ohjeitten mukaan, ja liimasin tykit sisempiin paikkoihin, ja vasta siirtokuvia laittaessani huomasin että tässä XVI:ssä pitäisi olla ulommissa. Ihme toimintaa, itse rakennusohjeissa ei ole minkäänlaista mainintaa erosta, vain maalausohjeen kuvissa näkyy. Kuomun liukuvaa osaa pitäisi myös reunustaa keltainen katkoviiva, mutta Revellin hieman tönköt siirtokuvat eivät olleet järin yhteistyöhaluisia.
Maaleina Xtracrylics ulkopinnoilla, sisällä ja telinekuiluissa Humbroll. Vanhennukseen käytin Lifecolorin mustaa litkua. Paljon hienovaraisempaa ja parempaa jälkeä saa aikaan jauhetuilla pastelleilla. Tässä vähän räikeää jälkeä, IMO.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy heti.













