Pienoismallit.net

Tykkipursi

Kölipuu ja kaaret

Seuraavaksi alkaa kölipuun ja siihen liittyvien kaarien valmistus.
Piirustuksesta jäljensin mallit ensin kaavapaperia käyttäen, koska piirustuksen kaarimalliin on piirretty samaan kuvaan sekä etu- että takapään kaaret (puoliksi). Puolikkaan piirtäminen läpi ja sitten kaavapaperin taitos sekä toisen puolen täydennös.
Kaavapaperin leikkaus muotoon ja sillä piirto maitokartongille sekä pahvimallin leikkaus. Pahvimallien kokoaminen aluksen näköiseksi, jotta voi tarkistaa, ettei missään kohtaa ole tullut virhettä. Tässä vaiheessa jo "mietintämyssy" päähän ja suunnittelemaan, miten jatkossa voisi edetä ja missä järjestyksessä.
Seuraavaksi pahvimallien mukaan piirtäminen vanerille. Käytän kölipuu- ja kaarimateriaalina 6mm vaneria. Se on hieman järeätä, mutta kestää paremmin muotoon hiomista ja runkolaudoituksen naulaamista.( Oikeastaan kaaret ja köli kuuluisi olla tammea, mutta näin ohuena se ei kestä käsittelyä. Suurin osa vanerista jää piiloon ja loput naamioidaan tammeksi.)
Kun kölipuu ja kaaret on piirretty, alkaa vannesahan käyttö ( Ei mennyt kuin yksi terä poikki!!). Tämän jälkeen on luuranko valmis soviteltavaksi. Ja sitähän riittää.
Tässä vaiheessa olen nyt 29.10.

Kommentit

Aikalailla samansuuntaista työskentelyä kuin miten itsekin olen näitä runkoja tehnyt. Viimeisissä ( Maaninka ja Le Cerf) käytin kaarien materiaalina balsavaneria. Miellyttävää sahata vannesahalla ja ennen kaikkea hioa viisteet kaarien reunoihin jotta lankutus asettuisi kauniisti. Tätä tuli hankittua muutamalla eurolla Tattarisuolla sijaitsevalta Köyhän Stokkalta, mutta ei taida kyseistä firmaa enää olla olemassakaan.

PS. Jos tulet Lahteen niin otappa yhteyttä. Olis mukavaa haastella näistä ihan nenäkkäin. Meitä skrätsirakentajia kun ei tässä maassa liian montaa ole.
Aikas mukava sattuma.Me aloitimme tykkisluupin rakentamisen lähes samaan aikaan 19.10.Meillä on instagramissa muutama kuva projektista " tykkisluuppi".hakusanalla.

.Mitta kaavana meillä on 1/20.eli 1 metri,leveyttä tulee 22.5 senttiä ja luonnollisesti sen mukaan painoakin tuollaiset 5-7 kiloa.Teemme tykkisluupin purjehtimaan sekä ampumaan.Instasta löytyy meidän jollien paukutteluakin..Suomenlinnassa toimii sellainen yhdistys kuin:Ehrensvärd seura.Heiltä saa erittäin hyvin lisätietoa ja kuvia tykkisluupista sekä Chapmanin laivoista/veneistä.

Tuosta puumateriaalista,me käytämme haapaa melkein yksinomaan.esm.mänty on puunsyiden takia hieman isoa,vertaisin sitä näin

.jos esm.. keittiön oven maalaisi poikittaisia raitoja maalitelalla erivärein.mittakaavaan ei oikein istu mitenkään.Toisekseen mänty tuppaa halkeamaan just puunsyiden kohdilta.

.Haapa on helppo työstää sekä kuivuu nopeasti ja sen voi muokata ja käsitellä minkälaiseksi "puuksi" haluaa.Me saamme sitä onneksi suoraan takapihan metsästä .

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan tykkipursiprojektiasi;)

T.Marko ja Anne
Kai Kauppi 29.10.2018 17:36 Vastaa lainauksella
Kiitos kommentista Anne ja Marko.
Katselin instasta projektinne alkua. Teette ilmeisesti avointa tykkisluuppia eli samaa mallia kuin Suomenlinnan Diana? Itse valitsin tuon varhaisemman 1789-mallin, jossa on "terävä" perä ja airotuki on sisään painuvaa mallia sekä alus on hieman soukempi kuin myöhemmät mallit. Tosin tuo teidän mallinne on melko massiivinen ja vielä toimivakin. Itselläni ei ihan noin isolle olisi paikkaa, mihin laittaa eikä tiloja, missä tehdä.
Hieman omintakeista päättelyä: Schoulzin maalauksessa Ruotsinsalmen taistelusta 1790 on kahdenlaisia tykkisluuppeja: avomerilaivaston sinikeltaisen, kielekkeellisen lipun alla olevia tasaperäpeilisiä ja saaristolaivaston sinisen, kielekkeellisen lipun alla olevia suippoperäisiä. Olikohan niin, että Cronstedtin Pommerin Stralsundista tuoman eskaaderin tykkisluupit olivat uusia avoimia, peräpeilillisiä ja kulkivat avomerilaivaston lipun alla. Saaristolaivaston lipun alla liikkuvat olisivat aikaisemman mallisia suippoperäisiä ja kapeampia (Tykitkin olivat piirroksen mukaan vain 16-naulaisia.) ?????
Laittakaa nyt ihmeessä jotakin kautta kuvia ja kuulumisia, miten projektinne etenee. Aloin jo seuraamaan instan sivujanne.
Puuhommissa taidan päätyä basswoodiin eli lehmukseen, koska sitä saa esim. Hobbylinnasta eri vahvuuksiin sahattuna. Kokeilin lehmusta ja se tuntui ihan hyvältä käsitellä. Saa nyt sitten nähdä, kun laudoitukseen päästään.
Anne ja Marko kirjoitti:
Teemme tykkisluupin purjehtimaan sekä ampumaan.
Tästä olis mukava kuulla lisää.
Tuo "basswood"eli lehmus on erittäin hyvä materiaali.Esm,meillä on monen laivan kannet lehmusta,kuten Scylla sekä puiset moottoriveneet.Kultaranta ja 5 pirtuvenettä.lehmusten väleissä on mahonkiviilut kuvaamassa "sikaflexiä.Luovuimme säästösyistä lehmuksestä ja huomasimme että sama lopputulos tuli tekemällä raot lautojen väliiin ja tunkemalla hiomapölyä ja tummalla sävytettyä lakkaa lautojen rakoihin,samalla tummenivat piikillä painet ut "naulajäljet.Samalla saimme vanhennettua laiva/veneen puupintaa.

Parhain lopputulos näkyy tykkijollissa sekä viimeisimmässä Tervahöyry Ahtossa.Instassa ollaan tosiaan jo huomattu ja siellä pääosin pyörimmekin.Siirryimme älykännyaikaan ja se tuntuu niin paljon nopeammalta.Tänne pyrimme tulla galleriaa täydentämään kun on jotain valmista.

Nyttenkin on 2 projektia päällekkäin ja tuo iisakinkirkko Great Harry ei tunnu valmistuvan koskaan.Sentään aloitettu 90 luvun lopulla.

Meidän tykkisluuppimme on tosiaan "Diana".Tai itseasiassa sellainen kuin Dianan pitäisi alkuperäisen näköisenä olla.Nythän se on turistirysä ja uusimmalla merenkulkutekniikalla varustettu(turvamääräykset).Tykkisluupin pienoismallin toden näköinen sijoituspaikka tuleekin olemaan Ehrenswärd museo Suomenlinnassa.

Mallimme koko määräytyi työpöytäni koon mukaan ja siinä on maksimi 1 metri,että nyt olemme koon mukaan äärirajoilla.Takilointia yleensä teemmekin muualla kotona olohuoneessa tai keittiössä.

Tykksluupin tykit ovat valettua alumiinia joihin saamme kiinanpommit vasta uudenvuoden tienoilla ja niitä täytyy ostaa varastoon,koska olen jo viimevuodenvaihteen paukut jo tuhlannut…

T.Marko ja Anne…P.S.Instassa paukuttelua…"tykkijolla".
Kai Kauppi 30.10.2018 21:27 Vastaa lainauksella
Kiitos taas hienoista lehmusvinkeistä.
Olitte kommentoineet instassa tuota isovenemallia. Laitan tähän referenssitietoja, jotta muutkin mailarit saavat tietoa.
Tuo isovene itse asiassa on tehty Turunmaan perinneveneyhdistyksen toimesta nimellä Aura. Itse olen mallissa hieman ottanut mukaan myös Kökarilaista vaikutelmaa. Oikean veneen rakentamisesta on hieno kuvasarja selityksineen: www.perinnevene.com/index.phtml/t/articles1/art/5384/p/6560
Tietoa perinneveneistä löytyy lisää: www.puuvene.net/harro/aula.html
Jos ette vielä ole käyneet katsomassa, kannattaa käydä - varmasti kiinnostaa.

terkuin Kaitsu
Juu.Huomasimme heti sinun hienon Stårboatin.Kiva että niitä on näemmä tehty enemmänkin.Vuonna 1998 se helsingissä oleva sai halkolaiturilla tervan päällensä ja asialla olivat perinnelaivayhdistyksen väki.Tuoksu oikein huumasi halkolaiturilla olevat ja odotimme satojen muiden lailla veneen vesillelaskua ja kaikkien lähistöllä olevien laivojen "torvia".Suurimman vaikutuksen tekivät katajanokan kyljessä olevat jäänmurtajat.Kaikki torvet samaan aikaan…oli muuten mahtava kokemus:))).Suupielet menee aina hymyyn jopa tyttärilläni 3 kpl. kun näemme tai kuulemme jostain Stårboatista.Aikaahan on kulunut tästä vain 20 vuotta:).Pitäisi varmaan ottaa joskus tuo alus projektiksi..

T.Marko ja Anne