Pienoismallit.net

Isuzu Bellett 1600 GT-R

Siviiliautosta historic luokan ralliautoksi rakennettu pelletti. Muutostyöt alkoi ohjauksen siirrolla oikealta vasemmalle, tämä muutos on tehty myös esikuvana käytetyssä Hytönen Racingin yksilössä. Etupenkit kaivoin miljoonalaatikosta ja niistä poistin niskatuet niin pääsin aika lähelle totuutta. Turvavyöt rakentelin Studio27:n osista. Laitoin sisustakuvat rakenteluvaiheesta koska oma kamera ei oikein taivu kunnollisiin lähikuviin auton sisältä. Turvakaaret taivuttelin hitsauslangasta. Decaleissa käytetty sarjan mukana tulleita sekä omia tulosteita. Vanteet löytyi myös osalaatikoista, taisi tulla aikoinaan jonkun celican mukana. Pakoputken päät on putkiniittejä. Ensimmäinessä kuvassa on vielä sarjan oma antenni katolla jota kyllä ohensin ja ei pistänyt pahasti paljaalla silmällä mutta näytti kuvassa niin paksulle että päädyin sen vielä vaihtamaan teräslangasta tehtyyn versioon joka on lopuissa kuvissa.

Kommentit

Nätti nostalgiapläjäys varmaan ensimmäisestä japanilaisautosta mitä itse olen ajanut. Jollei Finni-Datsuni ollut vähän aikaisemmin. Kaverilla oli näitä kaksi silloin 70-luvun alussa, jälkimmäinen juurikin toi kuusitoistasatanen.
Kuinka työläs toi mittariston kääntö oli? Kun ei taida tätä vasemmanpuoleisella ohjauksella mistään saada.
Pasi H 5.4.2018 17:01 Vastaa lainauksella
Isällä oli kans pari bellettiä aikoinaan ja siinäkin oli osa syytä että piti tämmönen rakennella. Mittariston kääntö oli aikalailla helppo homma koska kojelaudan perusmuoto on jotakuinkin identtinen. Alkuperäiset mittarin paikat hiottu pois oikealta ja tehty kittaamalla vastaavat vasemmalle. "Tavarahylly" dremelöity pois vasemmalta ja siirretty tilalle rattiputki ja kytkinpaneeli oikealta puolelta. Keskikonsolista on hiottu radio pois ja lisäilty vaihtovaloa, katkaisijoita ja nappuloita. Kartturin puolelle lisäilin tarpeelliset mittarit jotka tosin vielä vaihtuu kun sain lisää kuvia alkuperäisistä sen jälkeen kun olin nuo jo tehnyt. Onneksi ei tullut liimattua koria kiinni :)
Pasi H kirjoitti:
Onneksi ei tullut liimattua koria kiinni :)
Joo, mitä tuota ilman erityistä syytä liimaamaan!

Rajoitettu kuvatila kannattaisi käyttää kiertämällä koko auto (vinosti edestä, takaa ja molemmilta sivuilta), tosin sun mallien taso pitäisi oikeuttaa jo isompaan kuvatilaan.
Mielestäni eräs tyylikkäimpiä japsikärryjä edelleen. Ja todella hyvin toteutettu malli. Istuu myös sillee sopivasti. Pidän!
Juu oikein maukas pikku japsiraaseri. Mä en tiennyt, että ko. autosta on tämän kokoista mallia ollut tarjolla. Mieluusti rakentaisin itsekin tuon näköisen (jos osaisin!) Belletin. Tykkään!