Pienoismallit.net

Dodge Super Bee '69

440 Six Pack

Dodgen varsin lyhytikäiseksi jäänyt muskeliauto, valmistettiin tähän Dodge Coronettiin perustuvana versiona 1968 - 1970, ja Chargeriin perustuvana 1970 - 1971. Nimi tulee siitä, että pohjana on "B"-koppainen, keskikokoluokan auto. Malli tehtiin kilpailemaan markkinoista Plymouthin Road Runnerin kanssa, hieman painavampana ja tuumaa pidemmällä akselivälillä, ja osin laadukkaammilla komponenteilla (Hurstin vaihteensiirto, Chargerin mittaristo). Konevaihtoehtoina oli 383, 426 Hemi, ja '69 -mallista tämä suurin 440 "Six Pack". Tehokkain näistä oli tuo Hemi-kone, mutta kuten Jenkit sanovat "Nothing beats cubic inches". 440-Magnum -konetta ei tähän päästetty, se oli varattu Coronet R/T -malliin.

Malli on vakiota Monogrammin tapaa tehdä malli, lähteisiin verrattuna hyvinkin muototarkka. Keulassa, puskurin sijoituksessa tuohon poikkipeltiin on jotain sanomista, rako jää liian isoksi (oikeassa itseasiassa rakoa ei ole ollenkaan). Vanha suunnittelu/Monogrammin tapa tehdä näkyy osajaossa, samoin ohjeita kirjaimellisesti noudattamalla kokoaminen ei taida onnistua. Töitä sai tehdä korin ja alustan yhteensovittamisessa, ja osin joutui purkamaan jo paikoilleen liimattuja rakenteita.

Malli tuli ostettua joskus 80-luvun alkupuolella, kulki monen muuton kautta tänne Joroisille. Laatikossa vietetyt vuodet eivät olleet kohdelleet hyvin osia, eivätkä varsinkaan siirtokuvia. Muovi oli haurastunut, kallistuksenvakaaja napsahti poikki liki katsomisesta. Noi "Six Pack" -siirtokuvat eivät kestäneet paikoilleen laittoa, punainen ja valkoinen väri erosivat toisistaan ja tekstistä tuli lukukelvotonta. Oli siis pakko tulostaa uudet, valkoiselle arkille (läpinäkyvälle tulostettu punainen ei näkynyt mustassa pellissä ollenkaan), editoimalla kuvatiedoston pohjaväri mustaksi. Lattia on flokattu tummanvihreällä, konepellin pikalukot (kuuluvat vain 440-malliin) vaihdettu etsiosiin (idioottimaista hommaa pujotella puolentoista millin pituista lukkosokkaa kymmenesosa millin reiästä!), listat foilattu. Konehuoneeseen lisätty tulpanjohdot ja jostain mopomallista ylijääneestä letkusta lämmityslaitteen letkut. Värinä Zeron Kawasakin Limevihreä, päällä kiillotettu Mr Colorin lakka (pl. konepelti, joka on puolikiiltävä).

Kommentit

PhantomII 14.3.2018 15:04 Vastaa lainauksella
Nyt on kyllä pirteän näköinen MoPar. Nämä 1960-70 vaihteen muskelit ovat minun makuuni ja tällaisella väriyhdistelmällä jotenkin tuo auton luonne korostuu vielä.

Rakennusjälki on siistiä, kuten tässä tapauksessa kuuluu ollakin ja detaljointi - ilmeisesti myös sisätilassa - näyttää hyvältä.

Muistaakseni tämä sarja tuli markkinoille Boss Mustangin, Pontiac GTO Judgen ja Plymouthin Cudan kera, silloin 80-luvun alussa ja nämä sarjat taisivat siihen aikaan olla huippua Monogramilla, eivätkä ne huonoja ole vieläkään iästään huolimatta.
PhantomII kirjoitti:
Nämä 1960-70 vaihteen muskelit ovat minun makuuni ja tällaisella väriyhdistelmällä jotenkin tuo auton luonne korostuu vielä.
Joo, näistä ei voi olla pitämättä! Viikonloppuna kuolasin siskon miehen täyskokoista projektia, jonka kyytiin pääsee tänä kesänä, liki 30 vuoden jäähyllä olon jälkeen. Eli kyseessä '71 Challenger, joka kokee uutta tulemista, kaikki kuluva uusittu, joka ikinen ruostepaikka korjattu. Oli viime viikolla saanut alkuperäisen Citron Yella -värin pintaansa. Mulle tuli pikkupurkillinen, täytynee hankkia toi Revellogrammin seiskakymppinen, joka mulla on jo kertaalleen banaaninkeltaisena.
PhantomII 14.3.2018 18:16 Vastaa lainauksella
Jep, se taisikin olla Challenger ei Cuda se Monogram. Challenger on ehkä hieman sporttisempi ulkonäöltään kuin Super Bee tai Charger mielestäni. Sarja vaan työn alle ja väri päälle. Jään odottelemaan.
On kyllä upea ja kiilttävä,mielikseen näitä isoja muskeleita kattelee liikenteessä.Hieman on puutteelisen näköinen tuo puskurin yllä iso tyhjä väli,siihen olisi voinut tekaista oikeanlaisen osan.Konetilan sähköjohdot voisi väritää mustalla kuten ne kuuluu olla.Mutta on komia sisustaa myöten.
Osmo Järvelä kirjoitti:
Konetilan sähköjohdot voisi väritää mustalla kuten ne kuuluu olla.
Tulpanjohdotko? Olis mulla mustaakin ollut ;-)
On nää niin komeita autoja nää muskelijenkit! Ja tässä on värivalinta täysi kymppi, sopii hyvin mustan konepellin ja poikkiraidan kanssa. Vanteisiin on saatu hyvä väri ja pintaviimeistely. Näyttääpi tasaiselta maalipintakin, joskin yhdestä kuvasta bongasin vähän appelsiinia. Ovisaumojen ja tuuletusaukkojen litkutus toisi hieman lisää ryhtiä olemukseen, samoin konehuoneessa valmiiksi valettujen kaapeleiden maalaus. Irvistääkö konepelti takareunasta? Rakohan etupuskurin yläpuolella oikeassa autossa on, mutta Monogram on tainnut vähän liioitella sitä, ja on vaikea paikka fiksata viimeisen päälle.
Näiden pienten huomioiden ohi malli on kyllä oikein siistiä työtä ja nätti kuin mikä!
Hieno ja hyvin tehty malli joka herättää kultaisia mallinrakennusmuistoja 80- luvulta eli ajalta jolloin nämä Monogramin muskeliautot ensi kertaa näkivät päivänvalon.
Sattumalta minulla on työn alla suunnilleen samanväriseksi maalaamani Monogram 70 GTX.
Mikko MM Mäkelä kirjoitti:
Näyttääpi tasaiselta maalipintakin, joskin yhdestä kuvasta bongasin vähän appelsiinia.
Tarkoitatko tuota kakkoskuvan takasiipeä? Mun taitaa olla aika laittaa voipaperi tuon sivuvalon eteen, taikka sitten uusia tuo valo kokonaan. Siinä on röpelöinen heijastin, jonka perusteella on tainnut tulla tuomio appelsiinista joka mallista ;-) No, eipä tuo haittaa, kun itse tietää asian todellisen laidan.
Tervo Salminen kirjoitti:
Osmo Järvelä kirjoitti:
Konetilan sähköjohdot voisi väritää mustalla kuten ne kuuluu olla.
Tulpanjohdotko? Olis mulla mustaakin ollut ;-)
Eikä ku he,nuo sähköjohdin niput sisälokarin päällä ym.
Osmo Järvelä kirjoitti:
Eikä ku he,nuo sähköjohdin niput sisälokarin päällä ym.
Arvasin :) Säästetään seuraavaan malliin! Enin mitä konehuoneen kuvassa näkyy, on pissipojan letku, olisi voinut hioa pois, ja tehdä vaikka siimasta aidomman. Ja korvata noi sähköjohdotkin paremmalla. Noh, tämäkin jää perikunnalle ;-)
Tervo Salminen kirjoitti:
Mikko MM Mäkelä kirjoitti:
Näyttääpi tasaiselta maalipintakin, joskin yhdestä kuvasta bongasin vähän appelsiinia.
Tarkoitatko tuota kakkoskuvan takasiipeä? Mun taitaa olla aika laittaa voipaperi tuon sivuvalon eteen, taikka sitten uusia tuo valo kokonaan. Siinä on röpelöinen heijastin, jonka perusteella on tainnut tulla tuomio appelsiinista joka mallista ;-) No, eipä tuo haittaa, kun itse tietää asian todellisen laidan.
Sehän se just takasiipi loistaa appelsiinivaloa. Muita kuvia ihmetellessäni pinta näyttää sileältä. Valolähteen päivitys saattaisi pelastaa vääriltä tuomioilta, ja pääasiahan tosiaankin on että epäkohdan ja alkuperä löytyi ja ettei se olekaan rakenteluperustainen.
Oikein siisti Dodge siitä tuli.. Värivalinta meni kyllä nappiin! :)